lauantai 5. joulukuuta 2015

Viime viikkojen luetut

Viimeisen kuukauden aikana olen saanut luettua kohtuullisen paljon, josta olen hyvin tyytyväinen. Seuraavat viikot ovatkin rauhallisempia, joten lukuharrastukselle jäänee taas enemmän aikaa. Kivaa! Viimeksi olen lukenut pari dekkaria ja yhden tietokirjan. Niistä nyt pieni kooste.
Loppusyksy alkoi tietokirjalla kun sain vihdoin kirjaston jonotuslistalta haluamani kirjan.
Helena Telkänrannan millaista on olla eläin? oli kieltämättä mielenkiintoinen lukukokemus. Alun perin otin kirjan siksi, että oppisin lisää kissojen käyttäytymisestä. Kirjassa oli kuitenkin hyvin monenlaisista eläimistä tietoa. Itseäni ainakin yllätti, miten älykkäitä monet eläimet ovat ja oli ihan hyvä että sain viimeinkin korjattua monia käsityksiäni. Tämän jälkeen ymmärtää myös yhä enemmän millaisia eettisiä ongelmia eläinten kohteluun liittyy. Samalla sain toki lisää tietoa kissoista ja ehkäpä ymmärrän omia kattejani paremmin tämän lukukokemuksen jälkeen. Kirja ei kuitenkaan ole ykkösvalinta niille, jotka haluaa nimenomaan lemmikkieläimiin liittyvää tietoa.

Tämän jälkeen siirryinkin dekkareiden pariin.
Matti Yrjänä Joensuun Pahan pappi oli kieltämättä erikoinen lukukokemus. En muista, että olisin nähnyt tämän kirjan elokuvaversioita, mutta tässä kirjassa on aineksia hyvää elokuvaan. Kirja sinänsä oli karmiva ja aluksi olin suorastaan hämmentynyt henkilöhahmon sekopäisyydestä. Toisaalta keskuudessamme liikkuu kaikenlaisia ihmisiä oikeassa elämässäkin ja nämä voivat tehdä karmeita tekoja. Yrjänä taitaa hyvin ihmismielen kuvailun, mutta ei toisaalta sorru liian pikkutarkkaan kuvaukseen. Tässä kirjassa ei ainakaan liikkunut mikään perinteinen murhaaja ja onhan sekin mukavaa vaihtelua.

Perinteisempää dekkaria edusti taas Timo Sandbergin Dobermanni. Tässä kirjassa komisario Heittola saa tutkittavakseen murhan, kun metalliliiton viestintäjohtaja Torppola isketään kuoliaaksi saunaillan päätteeksi. Mahdollisia syyllisiä tuntuu löytyvän joka puolelta, koska Torppola ei ole ollut kovin pidetty mies. Juoni eteni kirjassa mahdollisten syyllisten jututtamisen ja Heittolan yksityiselämän kuvailujen vuorotellessa. Kirjassa ehkä ärsytti perinteiset miestenjutut naisista, joita maalailtiin kirjassa aika paljon. Ne tuntuu olevan tämän genren kirjoissa jo aika väsynyt vakiojuttu. Syyllistä piiloteltiin aivan kirjan viimeisille sivuille ja siksi ehkä tuntui, että kirja loppui aika töksähtäen. Ehkä kuitenkin positiivista oli, että en arvannut syyllistä. Muutoin tämä ei ollut ehkä se paras lukukokemus.

Tällä hetkellä lukemistossani on Antti Tuurin Ikitie. Kirja vaikuttaa hyvin lupaavalle ja on varmasti hyvä valinta historiasta kiinnostuneelle. Tästä kirjasta luultavammin kirjoittelen vielä lisää.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Romaani perheväkivallasta

Simo Hiltunen
Lampaan vaatteissa (2015)

Tälle syksylle ehkä mielenkiintoisin lukukokemus on ollut Simo Hiltusen esikoiskirja Lampaan vaatteissa. Kirja käsittelee arkaa aihetta nimeltä perhesurmat melkoisen karulla tavalla. Kirjan päähenkilö on toimittaja Lauri Kivi (joka muuten on niin suomalainen nimi kuin olla ja voi), joka on kirjoittanut lehteen juttuja Suomessa tapahtuneista perhesurmista. Näitä ikäviä tapauksia on ollut paljon lyhyen ajan sisään ja se on saanut todella ihmiset pohtimaan asiaa. Lauri itse on kokenut kovan lapsuuden ja lapsuuden perheväkivalta on aiheuttanut hänelle esimerkiksi kuulovaurion. Paljon pahemmat vammat hänellä on henkisesti ja tämän vuoksi hänellä on välillä vaikeaa elää muiden kanssa. Laurin ikävät lapsuusmuistot ja veljen yllättävä katoaminen vuosia sitten ovat kaksi kirjan tarinaa eteenpäin vievistä teemoista.

Taustansa takia Lauri on sopiva henkilö kirjoittamaan perhesurmista. Hän tietää millaista on, kun sokea raivo nousee yllättäen pintaan ja sitä ei voi estää. Omien ongelmiensa vuoksi hän ei esimerkiksi ole kyennyt elämään normaalia perhe-elämää. Laurin perheessä on ollut paljon salaisuuksia ja monet ongelmat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Tämäkin on ajatuksia nostattava asia, koska monet asiat todellisuudessakin opitaan kotoa. Laurin tapauksessa eväät tulevaisuuteen eivät ole olleet hyvät, mutta Lauri on pystynyt silti menestymään elämästään.

Kirja muuttuu jossain vaiheessa perhesurmien motiivien pohdinnasta melkoisen vauhdikkaaksi takaa-ajo draamaksi. Tämä ei mitenkään haitannut minua ja minusta oli tervetullut juonenkäännös kirjaan. Laurin menneisyys ja nykyinen hetki saadaan pinottua mielenkiintoisella tavalla yhteen. Joitakin notkahduksia lukukokemuksessa kuitenkin oli. Esimerkiksi Laurin kouluaikojen ihastuksen tuominen tarinaan oli jotenkin tylsää. Ehdin jo pelätä että tarina alkaa liikaa pyörimään tämän aiheen ympärillä, mutta onneksi pelkoni oli aiheeton. Vaikka kirjan aihe oli vakava, niin myös huumoria oli saatu mukaan. Kirjassa myös onnistuttiin käsittelemään monia vakavia asioita samalla kertaa. Melkoisen vahva esikoiskirja joka tapauksessa ja toivottavasti saan lukea Hiltuselta lisää kirjoja lähitulevaisuudessa.




Uusia kirjoja luettavaksi?

Yritän olla kirjojen suhteen mahdollisimman kaikkiruokainen, mutta monesti päätyy kuitenkin lukemaan enimmäkseen tuttujen kirjailijoiden teoksia. Kirjablogeista, kavereilta tai lehdistä saa toki uusia vinkkejä, mutta vinkit eivät välttämättä ole juuri omaan makuun. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla Oulun kaupunginkirjaston lukuopasta, olin heti innolla kokeilemassa sitä. Lukuopas tarjoaa juuri omaan makuun räätälöityjä kirjavinkkejä. Linkki lukuopas palveluun löytyy Oulun kaupunginkirjaston nettisivujen etusivulta. Linkin takaa löytyy nopeasti täytettävä lomake, jonne voi kirjata omia toiveita millaisia kirjoja haluaa lukea. Samalla tavalla voi kertoa millaisia kirjoja ei halua lukea. Vaihtoehtoisesti kirjoista voi mennä keskustelemaan henkilökohtaisesti lukuoppaan kanssa tai tilata kirjalistan omaan sähköpostiin. Kun kaikki toiveet on kirjattu, lomake lähetetään ja jäädään odottamaan yhteydenottoa.

Itse tilasin kirjalistan omaan sähköpostiini. Kirjasin toiveeksi saada vinkkejä esimerkiksi naisten asemaa ja yhteiskunnallisia asioita käsittelevistä kirjoista. Kirjalista ilmestyikin sähköpostiini melko nopeasti. Minulle lähetetty kirjalista vaikutti varsin lupaavalta ja suurin osa kirjoista oli minulle täysin tuntemattomia entuudestaan. Tämä oli mukava yllätys, koska kaikki listan kirjat kuitenkin olivat kaikki kohtuullisen uusia. Kirjoja ilmestyy nykyään niin paljon, että paljon hyvää kirjallisuutta menee täysin ohi. Kirjalistassa oli myös suorat linkit kirjojen saatavuuteen, mikä oli myös varsin kätevää.

Ainakin omasta mielestäni tämän palvelun avulla on mahdollista löytää uutta ja hyvää luettavaa. Peukku ylös siis tälle palvelulle. Mukavaa on myös, se että näitä kirjavinkkejä voivat saada myös ulkopaikkakuntalaiset.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen
He eivät tiedä mitä tekevät (2014)

Tätä Finlandia palkittua kirjaa oli kehuttu paljon, joten otin se lukemistooni.Ensimmäinen vaikutelma kirjasta oli, että luultavasti sisällössä olisi karsimisen varaa. Kirja ei toki ollut samanlainen tiiliskivi kuin esimerkiksi Donna Tarttin Tikli, mutta aika paksu kuitenkin. Asiaahan kirjassa oli toki paljon, mutta kävi ilmi että ensivaikutelmani oli oikea. Sivumäärässä olisi ollut karsimisen varaa.

Kirjan tapahtumat alkavat Suomesta vuodesta 1994. Suomalainen Alina ja Yhdysvalloista kotoisin oleva Joe rakastuvat ja asettuvat asumaan Suomeen. Heille syntyy poika Samuel. Liitto ei kestä kuitenkaan pitkään Alinan mustasukkaisuuden ja Joen sopeutumisvaikeuksien vuoksi ja Joe palaa lyhyen avioliiton jälkeen Yhdysvaltoihin ja aloittaa uuden elämän. Lähtönsä jälkeen Joe ei enää tapaa poikaansa vaan luo uraa neurotieteen parissa. Samuelista kasvaa fiksu, mutta omaa paikkaansa etsivä nuorukainen. Eräänä päivänä vuosia myöhemmin Joe saa tietää, että Samuel on matkustanut Yhdysvaltoihin. Joe ei kuitenkaan ehdi miettiä asiaa pitkään, koska aktivistit alkavat vainota Joea ja hänen uutta perhettään. Joe on käyttänyt tutkimuksissaan koe-eläimiä ja tämä on saanut aktivistit hänen kimppuunsa. Kuka kuitenkin todellisuudessa on vainon takana? Tämä mysteeri kulkee mukana aina kirjan loppumetreille saakka.

Kirjan alkumetreiltä saakka kirjan päähenkilöt ärsyttivät minua. Varsinkin Alina sai hysteerisyydellään verenpaineen nousemaan. Joe taas ärsytti liiallisella urasuuntautuneisuudellaan ja ehdottomuudellaan. Toisaalta kirjassa kuvattiin varsin hyvin suomalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin eroja. Etenkin huomiot suomalaisesta kulttuurista saivat minut välillä naurahtamaan. Kirjaa lukiessa minua jotenkin kammotti se, että eläinkokeita tehtiin kissoilla. Kahden kissan omistajana se tuntui jotenkin ikävältä. Toisaalta tämäkin on ikävää todellisuutta.

Eläinkokeiden lisäksi kirjassa sivuttiin monia muita eettisiä ongelmia. Pari lähitulevaisuutta koskettavia ongelmia ovat varmasti yksityisyyden häviäminen ja kaiken kaupallistuminen. Erilaisten tuotteiden markkinoiminen saa yhä uudenlaisempia muotoja ja lopulta ihmisiltä voidaan viedä oma tahto. Kirjassa esiintyvä iAm laite oli suorastaan pelottava, mutta toisaalta todella siisti. Luultavasti olisin kokeilemassa moista laitetta melko innokkaasti muiden joukossa.

Luultavasti monen ongelman käsitteleminen kirjassa sai sen paisumaan. Toisaalta sitten kirjan loppui minusta jotenkin töksähtäen eli olisin odottanut ehkä jotain muuta tuollaisen sivumäärän jälkeen. Joka tapauksessa kirja oli siinä mielessä mielenkiintoinen kokemus, koska en oikein osaa sanoa pidinkö siitä vai en. Ainakin se antoi paljon ajattelemisen aihetta.



lauantai 1. elokuuta 2015

Isästä poikaan-erään suvun tarina

Mika Waltari
Isästä poikaan (2008, uusintapainos)

Tavoitteena oli lukea kesäloman aikana Mika Waltarin kirjoja ja tämä tavoite saavutettiin. Mielenkiintoisin lukukokemus oli Helsinkiin sijoittuva Isästä poikaan-trilogia. Samoihin kansiin mahtuu kirjat Mies ja haave, Sielu ja liekki ja Palava nuoruus. Kirjat kertovat Kustaalan suvun tarinan kolmessa sukupolvessa.

Suvun tarina alkaa illasta jolloin Elias Kustaanpojan täytyy jättää kotinsa maalla ja lähteä Helsinkiin tienaamaan elantoansa. Toinen veli Lauri on jo lähtenyt aikaisemmin Helsinkiin ja järjestänyt veljelleen sieltä työpaikan. Elias päätyy muurariksi ja raskas työntäyteinen elämä alkaa. Kaupungissa eläessään Elias innostuu lukemisesta ja haaveilee opiskelusta. Aika ei kuitenkaan ole tälle vielä Eliaan aikana kypsä. Elias tapaa vaimonsa Marin ja hänen kanssaan hän saa kaksi poikaa Toivon ja Samuelin. Hänen poikiensa aikana opiskelu on jo tavallisempaa rahvaan keskuudessa ja molemmat pojat päätyvät yliopistoon. Trilogian toinen osa kuvaa Eliaan toisen pojan Toivon elämää ja opiskeluja ja myös hänen painiaan uskonnollisten kysymysten parissa. Kirjasarjan päättää Toivon pojan Juhanin tarina. Myös hän päätyy opiskelemaan yliopistoon ja hänen lapsuuttaan ja ajatusmaailmaansa värittää muistot kansalaissodasta. Yhteiskunta on hänen aikanaan toisenlainen ja Venäjältä virtaava työväenaate vaikuttaa Suomessa. Juhanin aikana ympyrä ikään kuin sulkeutuu ja hän pääsee viettämään aikaa Kustaalan tilalla, josta hänen ukkinsa Elias on alun perin lähtenyt. Sinne myös suvun erään haaran tarina myös päättyy.

Kirjassa oli mielenkiintoista suvun tarina lisäksi kuvaus yhteiskunnan muuttumisesta. Helsinki kehittyy ja kasvaa ja koneet alkavat pikkuhiljaa korvata ihmisiä. Rahvaan sivistystä aletaan pikkuhiljaa painottaa ja se avaa ovet myös heidän kouluttautumiselleen. Eliaan aikana se on vain kaukainen haave, mutta hänen lapsilleen se on jo mahdollista. Toisaalta kouluttautuminen ei enää Juhanin aikana takaa loistavaa palkkaa ja työväestö alkaa pikkuhiljaa myös tienata varsin mukavasti. Kansalaissota vaikuttaa ihmisiin ja heidän asenteisiinsa toisiaan kohtaan. Kitkaa sivistyneistön ja työväen välille tuo työväenaate ja opiskellut nuorukainen ei ole välttämättä tervetullut työväen juhliin. Kirjat ovat periaatteessa läpileikkaus myös Suomen historiasta.

Myös tässä kirjassa oli paljon pohdinta uskonnollista kysymyksistä ja tähän lienee on vaikuttanut Waltarin omat mietteet asioista. Omaa lukemistani vaikeutti kirjan vanhahtava kieli ja monet sanat eivät olleet minulle tuttuja. Nämä eivät kuitenkaan olleet mitään ylivoimaisia esteitä ja kirjaa oli hyvin innostava lukea. Mukavia olivat myös kirjan lopussa olleet kuvat vanhanajan Helsingistä.



sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Piispansormus

Milja Kaunisto
Piispansormus (2015)

Tämäkin kirja on hankittu jo keväällä ja nyt vasta löytyi aikaa siitä kirjoittamiseen. Valitettavasti lukuharrastus ja (bloggaaminen) ovat jääneet viime aikoina ajan puutteen vuoksi vähäiselle huomiolle ja syksyllä tilanne tuskin yhtään helpottuu. Mutta nyt kuitenkin tämän kirjan arvioon.

Olavi Maununpojan tarinaa on kerrottu ja kahden kirjan verran ja Piispansormus on niistä kolmas ja samalla viimeinen osa. Itselläni ongelmana oli, se että luin kaksi aikaisempaa osaa yli vuosi sitten. Tämän vuoksi minulla oli välillä vaikeuksia muistaa, mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Mikäli kirjasarja kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan kaikki kirjat putkeen. Kaikissa kirjoissa kuitenkin tapahtuu paljon ja tarinaa on mukavampi seurata kun kaikki käänteet ovat tuoreessa muistissa.

Kirja alkaa Olavin kannalta mukavissa merkeissä. Hän asuu rakastettunsa Miraclen kanssa Servieresin linnassa ja elää varsin mukavaa elämää. Olutta riittää juotavaksi ja toimeentulo on turvattu piispa Cauchonin lähettämien kulta-arkkujen muodossa. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Olavi joutuu palaamaan takaisin Pariisiin yliopistoon. Luonnollisesti Olavi joutuu mukaan kaikenlaisiin juonitteluihin ja niiden tuoksinassa hän onnistuu saamaan jopa Sorbonnen rehtorin viran. Toisaalta Olavi ei ole tiennyt mihin hän on sekaantunut ja se selviää hänelle vasta paljon myöhemmin.

Kirjan kertomus eteni hengästyttävää tahtia kirjan ensimmäisen 150 sivun jälkeen. Kaikki tutut henkilöhahmot aikaisemmista kirjoista olivat myös mukana ja Kaunisto oli jälleen kehitellyt melkoisia juonenkäänteitä. Tämä kirja ei mielestäni ollut niin ronski mitä sarjan aikaisemmat kirjat, mikä minun mielestä on laskettava plussaksi. Kirjan lopussa oli myös faktoja niminen osio, joka oli minusta mielenkiintoinen. Kävi ilmi, että monet kirjan henkilöistä olivat historiallisia henkilöitä ja monet asiat ovat tapahtuneet todellisuudessa. Sanoisin että parhaat hyvät historialliset romaanit on rakennettu todellisten henkilöiden ympärille.


Kirjan päätösosa ei ollut ehkä yhtä vahva kuin kirjan aloitusosa, mutta lukemisen arvoinen kuitenkin. Ainakin kirja herätti uudelleen kiinnostuksen historiallisia romaaneja kohtaan. Viime kevät on mennyt vahvasti tietokirjojen parissa, joten nyt lienee aika lukea jotain muuta.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Elämää Irakissa

Manal M. Omar
Barefoot in Baghdad (2010)

Manal M. Omar on Yhdysvalloissa asuva muslimi, joka on aikoinaan perheensä kanssa muuttanut Saudi-Arabiasta Yhdysvaltoihin. Hän päättää lähteä Irakiin auttamaan hädänalaisia naisia huolimatta perheensä ja ystäviensä vastustuksesta. Manalin vanhemmat eivät halua lähettää tytärtään takaisin sodan jalkoihin, josta he ovat hänet aikoinaan vieneet pois. Manal on kuitenkin päättänyt lähteä. Kirjassa eletään aikaa, jolloin Yhdysvallat ovat juuri hyökänneet Irakiin ja maa on vapautettu Saddamin vallasta.

Kirja kuvaa mielestäni hyvin millainen kuilu länsimäisen ja irakilaisen naisen välillä on. Heikommassa asemassa elävillä ei ole mahdollisuutta käydä koulua ja he saattavat elää väkivaltaisen miehen alamaisuudessa. Mikäli mies haluaa eron, naisen asema on heikko ja he ovat pakotettuja palaamaan isänsä taloon (mikäli heidät otetaan vastaan) . Naisen on sopimatonta viettää aikaa vieraiden miesten kanssa ja pahimmassa tapauksessa naisen kunnia saattaa olla mennyttä. Näitä heikossa asemassa eläviä naisia Manal yrittää auttaa, mutta se ei ole aina helppoa. Joskus naiset eivät edes halua apua tai mikään organisaatio ei halua ottaa heitä vastaan.

Elämä miehitetyllä alueella on aluksi melko rauhallista. Vähitellen meno kuitenkin muuttuu rauhattomaksi ja pommeja alkaa räjähdellä joka puolella. Kirjan loppupuolella kuvataan kuinka kidnappauksista tulee arkipäivää ja aina niiden uhrit eivät palaa elävänä takaisin. Perheet revitään erilleen ja myös monia Manalin ystäviä kuolee. Pieni toivonpilkahdusta arkeen on tuo maassa järjestettävät vapaat vaalit, mutta nekään eivät ratkaise tilannetta. Kirjan edetessä asiat alkavat kärjistyä ja loppujen lopuksi Manal joutuu jopa pari kertaa pakenemaan Irakista väkivaltaisuuksien tieltä. Amerikkalaisiin aletaan suhtautua vihamielisesti ja heitä ei enää pidetä vapauttajina. Tämä ymmärrettävää, koska he eivät lupauksistaan huolimatta saa yhteiskuntaoloja vakautettua.

Kirja oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että se kuvasi realistisesti arkea tällaisissa poikkeuksellisissa oloissa. Ainakin itse arvostan Manalia siitä, että hän on uskaltanut mennä Irakiin ja pitää jääräpäisesti kiinni periaatteistaan. Työ ei alueella ollut varmasti helppoa.




Löysin kirjan luettavaksi Ekirjastosta. EKirjasto tarjoaa käyttöön yleisten kirjastojen e-aineistoja. Osa niistä on vapaasti käytettävissä, osan käyttämiseen tarvitsee kirjastokortin ja siihen liittyvän tunnuksen. Kaikki aineistoja ei valitettavasti saa kaikilla kirjastokorteilla. Joka tapauksessa tuolta tuntuu löytyvän hyvin paljon lukemista ja ekirjat on hyvin käteviä kesälaitumella. Luultavasti tätäkään kirjaa en olisi löytänyt ilman Ekirjastoa lukemistooni.



lauantai 16. toukokuuta 2015

Matka Afrikan ympäri

Juha Vakkuri
Afrikan ympäri (2012)


Olen itse kiinnostunut matkustelusta ja tämän vuoksi on välillä mukavaa myös lueskella muiden matkakertomuksia. Tällä kertaa ”matkakohteeksi” valikoitui Afrikka jo siitäkin syystä, että omat matkakohteeni ovat olleet lähinnä Euroopassa ja Afrikassa en ole koskaan käynyt. Tai no olen käynyt Egyptissä, mutta sitä ei liene lasketa kovin aidoksi Afrikaksi. Juha Vakkuri on kirjoittanut paljon erilaisia tietokirjoja ja yksi Afrikkaa käsittelevä kirja on vuonna 2012 ilmestynyt Afrikan ympäri. Siinä Vakkuri matkaa kahdenkymmenenkahden Afrikan maan halki kokien erilaisia kulttuureja.


Vakkurin matka alkaa Mauritaniasta päättyen Etiopiaan. Olen itse pitänyt Afrikassa matkustamista melko vaarallisena, mutta kirja antaa mantereesta yllättävän leppoisen kuvan. Levottomuuksia toki on monissa maissa, mutta niitä ei kirjassa mitenkään korosteta. Afrikassa on toki suuri riski joutua esimerkiksi liikenneonnettomuuteen, koska monella afrikkalaisella oli kirjan mukaan ”reipas” ajotyyli. Tämän lisäksi aina on mahdollista tulla ryöstetyksi. Vakkuri on matkustellut Afrikassa paljon ja hänellä ei ainakaan kirjan mukaan ole kuin yksi kokemus ryöstetyksi tulemisesta. Luultavasti terve järki auttaa myös tässä maailman kolkassa niin kuin kaikkialla muuallakin.

Toisaalta ihmiset ovat ystävällisiä, mutta turisteja yritetään huijata aina. Vakkuri kohtaa Kamerunissa taksikuskin, joka alkaa jutella hänelle:

-Ajoin teidät lentokentältä hotelliin.
-Ihanko totta?
-Ihan totta. Minulla on hyvä kasvomuisti.
-Täytyy olla.
-Taksikuskina sitä tottuu muistamaan asiakkaansa.
-Sellaisetkin jotka eivät ole olleet kyydissä.
-Anteeksi
-Nekin ,jotka tulevät tänne laivalla----
-Ensimmäinen kerta kun erehdyn ihmisestä.
-Sellaista sattuu.
-Ette millään voisi antaa muutamaa lanttia, polttoaineen hinta on noussut niin paljon?

Kieltäydyn kohteliaasti.”

Luonnonvoimat myös näyttävät eri tavalla voimansa kuin Suomessa. Vakkuri kuvaa kuinka Kongossa sataa niin, että ojat täyttyvät hetkessä ja kadut muuttuvat järveksi. Matkansa aikana Vakkuri vierailee useassa museossa ja muistomerkeillä. Mukavaa oli, että matkakertomuksen ohella Vakkuri kuvaa myös maiden historiaa. Monilla Afrikan mailla on verinen historia ja vallankaappauksia on tapahtunut paljon.

Matkansa aikana Vakkuri kuulee uutisia kylmästä Suomesta, ja arki Suomessa tuntuu olevan hyvin kaukana Afrikan maailmasta. Mielestäni kuvaukset olivat siksikin hauskoja, koska samalla tuli itsellekin kerrattua mitä tapahtui vuonna 2011. Luultavasti on hyvin hämmentävää kuulla uutisia esimerkiksi Suomen vaaleista, kun itse istuu jossain kahvilassa keskellä Afrikkaa. Tätä kahden maailman ristiriitaa Vakkuri myös itse kuvaa kirjassaan.

Yleisesti ottaen Vakkurilla on mukava kirjoitustyyli ja kirjaa oli mukava lueskella tenttikirjojen ohessa. Mikään lyhyt Afrikan kuvaus kirja ei ole, sillä kirja sisältää 659 sivua. Suosittelen kirjaa, mikäli Afrikka kiinnostaa.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kasvonsa menettänyt mies

Kimmo Oksanen
Kasvonsa menettänyt mies (2015)
(arvostelukappale)

Kimmo Oksasen kirja on mielestäni yksi ajatuksia herättäneimmistä kirjoista, jonka olen viime vuosina lukenut. Oksanen kertoo tarinansa helvetistä paratiisiin suorasukaisella tyylillä. Hän ei peittele heikkoja hetkiään. Sairastumistarinansa lisäksi hän muistelee paljon menneisyyttään, joka sekään ei aina ole ollut niin onnellinen.

Kimmolla on ollut jo nuorena ongelmia ihonsa kanssa, mutta hänen onnekseen oireet ovat pysyneet pitkään poissa, kunnes ne palaavat ärhäkämpänä kuin koskaan. Romanian matkansa jälkeen Kimmon silmien ympärille ilmestyy rakkuloita. Pian ne leviävät ja tilanne muuttuu niin pahaksi, että hänen henkensä on vaarassa. Sairaalassa selviää, että hän kärsii herpesviruksen lisäksi myös bakteerista. Kimmo selviää hengissä, mutta paluu normaaliin elämään ei ole helppo. Hänen kasvonsa ovat tuhoutuneet täysin.

Kirja käsittelee paljon hänen tuntemuksiaan ja pelkojaan. Hän pelkää näyttäytyä ihmisille ja sitä, että lapset nauravat hänelle. Hienoa kuitenkin kirjassa oli, se että Kimmo lähti liikkeelle ihmisten pariin. Hän ei jäänyt kotiin. Niinkin olisi voinut käydä. Ihmisten tuijottaminen ei varmasti ole ollut helppoa.

Olen nykyvuosina suhtautunut melkoisen kriittisesti Suomen terveydenhuolto-järjestelmään. Työntekijät varmasti yrittävät parhaansa, mutta tekijöitä on liian vähän ja työn organisointi on pielessä monessa paikassa. Kimmon kuvaukset siitä, miten häntä aluksi kuljetettiin sairaalasta toiseen, saivat minut kohottelemaan kulmiani. Toisaalta Kimmo kuvaa kirjan loppupuolella kaikkia niitä leikkauksia, joita hänelle on tehty ja mitä hän on niistä maksanut. Summat eivät todellakaan ole olleet suuria ja hän on saanut hyvää hoitoa. Tämäkään asia ei ole mikään itsestäänselvyys, jos tilannetta vertaa esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on varsinkin tällaisessa tapauksessa taivaan lahja kenelle tahansa. Ehkä minulle suurin oivallus oli se, että puutteista huolimatta oma terveydenhuoltomme on säilyttämisen arvoinen asia.

Mukavaa tässä kirjassa oli myös se, että se oli hyvin kirjoitettu ja lukeminen oli helppoa. Tähän varmasti vaikutti se, että Kimmo on ammattinsa puolesta kirjoittanut paljon. Tämän kirjan myötä osaa myös arvostaa,että on terve. Sekään ei ole itsestäänselvyys ja tilanne saattaa muuttua koska tahansa. Kirjassa oli myös paljon oivalluksia ihmisistä ja tavoistamme käsitellä asioita. Synkästä aiheesta huolimatta kirjasta jäi jotenkin positiivinen tunne. Se on hyvän kirjan merkki.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Koskinen ja raadonsyöjä


Seppo Jokinen
Koskinen ja raadonsyöjä (1997)

Tutustuin ylikonstaapeli Koskiseen ensimmäisen kerran viime syksynä ja kirjoitin kirjasta Vihan sukua myös arvostelun. Tällä kertaa sentään luin sarjan alkupäätä eli kysymyksessä on sarjan toinen kirja. Tässä vaiheessa Koskinen on vielä naimisissa ja asuu perheensä kanssa. Sinänsä on aina ongelmallista lukea kirjoja ”väärässä järjestyksessä”, koska monet asiat ovat muuttuneet sarjan edetessä.

Kirja alkaa lapsikaappauksella, joka selviää hyvin nopeasti. Aluksi olin hämmentynyt miten koko tapaus liittyy koko kokonaisuuteen, mutta myöhemmin asia toki selvisi. Mielestäni kirjan aloitus ei kuitenkaan ollut kovin oleellinen kirjan juonen kannalta ja olisin ehkä itse jättänyt sen pois. Kirjan ”päärikos” on murha. Atk-osaston erikoisuunnittelija on surmattu omaan huoneeseensa päähän kohdistuvalla iskulla. Murha-asetta ei kuitenkaan näytä löytyvän ja kukaan työpaikalla kieltää tietävänsä asiasta yhtään mitään. Koskisella on asioista omat epäilyksensä ja myös sattumalla on osuutta tutkinnan suunnan kääntymiseen. Kaikki eivät ole kuitenkaan samaa mieltä Koskisen kanssa ja Koskisesta tuntuu, että syytön mies on saamassa rikoksen kontolleen. Koskinen ei kuitenkaan luovuta ja lopulta oikea murhaaja löytyy.

Kirjan juoni on rakennettu niin, että koko ajan tapahtuu ja mielenkiinto pysyy tarinaan koko ajan yllä. Ainakaan itse en osannut päätellä syyllistä missään vaiheessa ja se on tietty dekkarilta aina toivottava piirre. Aiemmin ehkä hieman kritisoin Koskisen hahmoa liian tavalliseksi, mutta nyt tuntui että tässä kirjassa se oli hänessä hyvin mukava piirre. Aina ei sankarin tarvitse olla se yli-ihminen tai joutua täysin ihmeellisiin tilanteisiin. Kirjassa hahmojen keskustelu on myös jotenkin luonnollista ja voisin kuvitella että, reaalimaailmassakin poliisilaitoksella sanailu voisi olla juuri tuollaista.

Joka tapauksessa tuntuu että Koskinen-sarja kannattaisi lukea läpi, koska tähän saakka kirjat ovat olleet kohtuullisen hyviä. Kesäkin lähestyy ja siinä vaiheessa todella kaipaa kevyttä lukemista.


tiistai 24. helmikuuta 2015

Hyvän mielen vaatekaappi


Rinna Saramäki
Hyvän mielen vaatekaappi (2015)

Voi ihmetellä, miksi kaikkein surkeimpia rättejä saa ylipäänsä myydä. Kyllä muidenkin tavaroiden laatua säädellään määräyksin.---Vaatteiden kohdalla asiakkaan kuitenkin pitää arvioida kestävyys ja laatu, eikä minkäänlaista laadullista pohjatasoa (tiettyjen myrkyllisten kemikaalien määrän säätelyä lukuun ottamatta) ole.”

Niinpä. Toisaalta montako kertaa sitä on itsekin ostanut muutaman euron topin kun nyt kerran halvalla saa. Sitten muutaman pesun jälkeen se onkin entinen toppi. Voin tosiaan ihmetellä miksi teen sitä. Jos ostan muista kulutustavaroista huonoa laatua, en taatusti tee sitä toista kertaa. Miksi sitten vaatteet ovat poikkeus? Määrä ei taida oikein korvata laatua.

Kirja alkaa mielenkiintoisella katsauksella vaatteiden tuotannon epäeettisiin puoliin. Vaatteita tuotetaan maissa, jossa työvoima on halpaa ja työturvallisuus heikkoa. Kirjassa oli hyvä pointti se, että tätä epäkohtaa tuskin poistetaan boikotoimalla tiettyjä vaatemerkkejä. Mikäli kuluttaja haluaa tehdä jotain, hän voi olla yhteydessä kyseisiin firmoihin ja kysellä kysymyksiä. Jos asiakas on kiinnostunut mistä hänen vaatteensa tulevat, yritykset kiinnostuvat asiasta myös.

Kevyempää puolta kirjassa edustivat erilaiset vinkit miten omaa vaatekaappia kannattaa tarkastella ja mistä tunnistaa laadukkaat vaatteet. Ainakin itselleni kirjan lukeminen käynnisti vaatekaapin perusteellisen siivouksen. Omasta vaatekaapista löytyi myös paljon sellaisia vaatteita, joita en ole käyttänyt pitkään aikaan. Tai sellaisia jotka eivät enää sovi päälle. Mielenkiintoinen idea oli myös se, että vaatteita voisi myös lainata vaatelainaamoista. Ideana on lainata erilaisia vaatteita ja asusteita tietyksi ajaksi ja sitten palauttaa ne pestyinä laina-ajan jälkeen. Ideaa on ilmeisesti sovellettu jo isoissa kaupungeissa. (Oulussa ei tietääkseni vielä) Aina kaikkea ei tarvitse omistaa!

Joka tapauksessa hyvä ja mielenkiintoinen kirja ja kannattaa ottaa lukemistoon, jos jonkinlaista vaatteiden ja kenkien ostomaniaa on ilmassa.



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tiedätkö sinä mitä syöt?


Susanna Kovanen ja Harri Lapinoja
Ruokapyramidihuijaus (2014)

En itse suhtaudu ruokaan kovin intohimoisesti. Omat valinnat eivät ole aina parhaita mahdollisia ja monella on varmasti sama tilanne. Tämä kirja valikoitui luettavaksi oikeastaan vain yleisestä kiinnostuksesta ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan. Olin jo aikaisemmin tiedostanut, että aina ihmisille markkinoitu ruoka ei ole sellaista kuin annetaan ymmärtää. Tai että sama ruokavalio ei sovi kaikille. Olen myös tiedostanut ruuan tuotantoon liittyviä eettisiä ongelmia.

Kirja oli melkoinen tietopaketti ja sen tietomäärän edessä melkein teki mieli luovuttaa. Teksti siis oli hyvin tiukkaa ja hyvä niin. Kirjassa käytiin läpi ruokaan ja sen tuotantoon liittyvää historiaa ja se otti kantaan yleisiin ruokaan liittyviin myytteihin. Osa kirjan asiasta oli minulle tuttua, mutta osa ei. Jotkut asiat myös yllättivät minua. Olen esimerkiksi aina pitänyt kuitujen saantia aivan ehdottomana juttuna. Kirjan sanoma kuitenkin minulle oli selkeä Mikäli et kasvata itse omia kasvejasi ja elämiä, et käytännössä voi tietää mitä syöt. Ihannetilanteessa ruuan pitäisi olla terveellistä, eettisesti tuotettua ja tietysti kohtuullisen hintaista. Näiden kaikkien ehtojen täyttävän ruuan löytäminen voi olla hyvin helpommin sanottu kuin tehty. Valistunut kulutuskäyttäytyminen kysyy paljon aikaa ja tahtoa. Kenellä sitä on ja kenellä ei.

Ruuan suhteen kannattaa siis olla kriittinen ja sama pätee myös tähän kirjaan. Omalla tietämykselläni en pysty väittelemään asioista, mutta joku muu voi olla kirjoittajien kanssa täysin toista mieltä monista asioista. Ehdoton totuus siis tuskin löytyy tämän kirjan kansien välistä. Luulen kuitenkin, että kirjan pääasiallinen tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan.

Kirja oli kuitenkin ajatuksia herättävä ja lohdullinen viesti oli ehkä se, että myös pienillä muutoksilla on merkitystä. Ehkä voisin välillä syödä muutakin kuin pastaa ja jauhenlihaa eli tehdä niitä pieniä muutoksia. Luulen että jokainen ihminen on oman kehonsa paras asiantuntija ja tietää itse parhaiten mikä on parasta ravintoa itselleen. Se vaan vaatii uskoa itseensä ja valintoihinsa.