torstai 30. maaliskuuta 2017

Valkoinen elefantti

Elif Shafak
Valkoinen elefantti (2016)


Valkoinen elefantti tuli minulle lukupinoon kirjaston suosittelemien kirjojen hyllystä. Ensin kirjassa kiinnitti huomion värikäs kansi. Jo kannen värimaailmasta tuli hyvälle tuulelle ja valmisti jo tulevaan tarinaan.

Kirja sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin, jonne Jahan niminen köyhä poika saapuu valkoisen elefantin kanssa Intiasta. Elefantti on lahja sulttaanille ja se tuodaan kuninkaalliseen eläintarhaan.  Jahanista tulee sen hoitaja ja elefantin ja Jahanin kohtalot kietoutuvat tiiviistä yhteen. Jahan kiinnittää myös sulttaanin pääarkkitehdin Sinapin huomion ja pian hänestä yksi hänen oppipojistaan. Hän pääsee mukaan jännittäviin rakennusprojekteihin, jotka jäävät historiaan. Jahan myös rakastuu, mutta rakkauden kohde on saavuttamaton. Hän on sulttaanin tytär Mihrimah ja Jahan ei saa häntä koskaan mielestään. Elämä sulttaanin palatsissa ei ole kuitenkaan aina ruusuilla tanssimista ja elämän suuntaa määrää kulloinkin vallassa olevan sulttaanin mielenliikkeet. Myös erilaiset rakennusprojektit eivät aina suju suunnitelmien mukaan.

Kirjaa voisi kuvailla aikuisten saduksi. Suuri taianomainen palatsi Istanbulissa ja rakkaus sulttaanin tyttäreen ovat kuin suoraan jostain sadusta. Valkoinen elefantti sinänsä on joka taianomainen hahmo ja on aina suurten tapahtumien keskiössä. Tarina Jahanin ja elefantin ensimmäisestä kohtaamisesta ja heidän päätymisestään yhteen paljastuu vähitellen. Jahanin kiintymys elefanttia kohtaan on myös hyvin liikuttavaa ja kirja kertoo myös heidän ystävyydestään.

Kirja on omalla tavallaan historiallinen, koska siinä esiintyvät sulttaanit ovat oikeita hallitsijoita. Myös kirjassa esiintyvä arkkitehti on todellinen henkilö, joka on suunnitellut useita moskeijoita. Omalla tavalla tuntui, että kirjailija halusi kirjassaan myös ylistää tätä maineikasta arkkitehtia. Vaikka tarina oli satua, niin ehkä jonkinlaista oppituntia tästä aikakaudesta, joka on minulle kohtuullisen vieras.


Tämä oli koukuttava tarina ja sopiva satu aikuiselle ja pidin kirjasta paljon. Arvosanaksi antaisin kirjalle kokonaisen 5/5.

torstai 16. helmikuuta 2017

Camille

Pierre Lemaitre
Camille (2012)

Se oli parista sekunnista kiinni…Niin miten naurettavaa mutta totta; jos Anne olisi astunut käymälään viisi sekuntia myöhemmin, miehet olisivat ehtineet vetäistä kommandopipot kasvojensa suojaksi ja kaikki olisi mennyt toisin”

Anne Forester joutuu keskelle korukaupan ryöstöä ja joutuu samalla silmittömän väkivallan uhriksi. Kuin ihmeen kautta hän säilyy hengissä, mutta saa vakavia vammoja. Hänen miesystävänsä ylikomisario Camille Verhohoevan järkyttyy Annen pahoinpitelystä ja ottaa tehtäväkseen Annen suojelemisen. Suojeleminen onkin tarpeen, koska ryöstäjät ovat edelleen vapaana ja luultavasti Annen perässä.

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen se, että ainakaan väkivaltaa ei puuttunut. Veri lentää kunnolla heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Pitkästä aikaan väkivallan määrä jopa inhotti paikka paikoin. Mutta väkivallan lisäksi kirjassa oli jotain muutakin, nimittäin hyvä juoni. Yllätyin jopa, miten mielenkiintoinen kirja loppujen lopuksi oli.

Tämä kirja valikoitui minulle luettavaksi lukupiirin kautta. Kyseinen kirjailija oli minulle täysin uusi tuttavuus ja pian selvisi, että kyseinen kirja on osa kirjasarjaa. Camille kuuluu samaan kirjasarjaan kuin Alex ja Irene, joissa tämä sama ylikomisario seikkailee myös. Huomasin että Alex sai vasta Suomen dekkariseuralta ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjalla. Ainakin tämän Camillen perusteella tuo Alex tekisi mieli myös lukea.

Tämä kirja kuuluu tähän kategoriaan, joka teki mieli lukea yhteen putkeen. Huomasin aina illalla, etten millään haluaisi jättää kirjaa kesken. Sinänsä kirja oli hyvin helppolukuinen ja tarjosi yllättäviä käänteitä. Suosittelen kuitenkin lukemaan koko kirjasarjan alusta saakka, koska tämä kirja omalla tavallaan on myös Camillen erään aikakauden päätepiste. Kirja päättyy mielestäni hieman surullisesti, mutta myös samalla sulkee oven menneisyyteen.


Arvosanaksi annan tälle kirjalle 4/5.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste: Sieppari ruispellossa

J.D Salinger
Sieppari ruispellossa (1951)

Sieppari ruispellossa on klassikko, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Nyt kun minulla oli aikaa osallistua klassikkohaasteeseen, niin tottahan toki tämä kirja piti sitten vihdoin viime ottaa luettavaksi. Jotkut tuttavat ovat luonnehtineet kirjaa hyväksi, mutta jotkut taas tylsäksi. Itselläni ei ollut mitään odotuksia, mutta huomasin heti, että tämä kirja vie mukanaan.

Kirja kertoo nuoresta miehestä nimeltä Holden Caulfied. Holden on rikkaan miehen poika, joka ei ole löytänyt paikkaansa maailmassa. Hän on lentänyt ulos monesta collegesta ja viimeisimpänä hän on saanut lähtöpassit Penceystä. Paitsi että Holden ei jää odottamaan keskiviikkoon, hän lähtee heti. Tapeltuakaan kaverinsa kanssa hän pakkaa laukkunsa ja lähtee takaisin New Yorkiin, mutta ei mennäkseen heti kotiin. Hän kirjoittautuu hotelliin ja aloittaa muutaman päivän päämäärättömän kuljeskelun ympäri kaupunkia. Holden käy baareissa leffoissa ja yrittää saada syvällisiä keskusteluja aikaan taksikuskien kanssa. Yksin Holden ei kuitenkaan halua olla,  vaan hän jatkuvasti soittelee kavereilleen saadakseen seuraa. Toisaalta juuri kukaan ihminen ei ole Holdenin mieleen. Ainut ihminen josta Holden pitää on hänen pikkusiskonsa Phoebe.  Phoebe on myös ainut ihminen, joka saa tarinan päätteeksi Holdenin järkiinsä.

Holden on tarinan ärsyttävä sankari, joka ei pidä ihmisistä. Melkein jokainen hän kohtaamansa ihminen on jollakin tavalla ärsyttävä tai falski. Kirjan edetessä mietin, että eikö tuo tyyppi oikeasti siedä ketään muuta kuin itseään. Toisaalta hän kuvaa pikkusiskonsa Phoeben mainiona tyyppinä ja hänen luokseen Holden viimein myös suuntaa New Yorkin seikkailunsa jälkeen. Toisaalta kirjan ajatus irtiotosta ja muutaman päivän päämäärättömästä oleskelusta kuulostaa hienolle ja sen takia varmaan pidin kirjasta niin paljon. Tästä huolimatta Holden haluaisi paljon suuremman irtioton elämästään ja on monen teinin tavoin eksyksissä elämässään. Toisaalta hän on myös tavallinen teinipoika; tytöt ja ryyppäys kiinnostavat myös.

Jäin todellakin miettimään miksi pidin kirjasta. Ajatus pari päivän päämäärättömästä kaupunkilomasta toki kiehtoi, mutta se ei ollut se kirjan juttu. Ehkä Holdenin pohdinnat ihmisistä ja elämästä olivat mukaansa tempaavia kaikessa ärsyttävyydessään. Se oli myös hienoa, että Holden luki kirjoja. Tämä pieni yksityiskohta lienee toi Holdenille pisteet kotiin.

Onko tämä kirja ansainnut sitten ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa? En todellakaan tiedä. Kirja on aikoinaan ainakin saanut julkisuutta John Lennonin murhan yhteydessä. Ehkä en itse henkilökohtaisesti tätä klassikkokirjan arvoiseksi nostaisi, vaikka kirjasta omalla tavallani pidinkin.  Arvosanaksi tälle kirjalle kuitenkin antaisin 4/5.


perjantai 6. tammikuuta 2017

Kirjavuosi 2016 ja tuleva vuosi 2017


Vuosi 2016 on saatu päätökseen ja lukemisen suhteen vuosi oli parempi kuin edellinen. Sain nimittäin luettua enemmän kirjoja. Tähän lienee syytä opiskelukiireiden väheneminen. Toisaalta kesken jätettyjä kirjoja oli poikkeuksellisen paljon. En tiedä mistä johtuu, koska monet keskeytyneet kirjat ovat olleet muiden lukijoiden keskuudessa suosittuja. Toisaalta olen iloinen siitä, että sain viimein luettua Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla. Tämä lienee yksi viime vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia.

Helmet lukuhaasteesta 2016 selvisin ehkä puolittain. En jotenkin jaksanut seurata listaa kovinkaan innostuneesti ja aina löytyi mielenkiintoisempaa lukemista listan ulkopuolelta. Suuntasinkin katseeni jo tulevaisuuteen ja päivitin Helmet 2017 lukuhaasteen omalle sivulleen tähän blogiin. Aion sinne merkata haastekohtaan sopivan lukemani kirjan ja linkittää mahdollisen blogiarvostelun samaan yhteyteen. Tähän haasteeseen en edes lähde sillä mielellä, että kaikki kohdat tulee täytettyä. Esimerkiksi kuvitettu kirja tai toisen taideteoksen inspiroima kirja saattavat olla haasteellisia kohtia minulle. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka haastekohta tulisi täytettyä, vaikka ihan vahingossa!

Muutoin vuonna 2017 aion osallistua tammikuun lopussa klassikkohaasteeseen. Lisäksi olen mukana KirjojenSuomessa, jossa luen yhden teoksen Suomen itsenäisyyden ajalta ja kirjoitan siitä omia mietteitäni. Muut suunnitelmat tarkentuvat sitten vuoden kuluessa.

Tällä hetkellä kesken on Kim Leinen kirja nimeltä Ikuisuusvuonon profeetat. Tässä kirjassa tarinaa kertoo pappi 1700-luvun Tanskassa ja Grönlannissa. Kirja on tähän saakka hätkähdyttänyt inhorealistisuudellaan. Tästä huolimatta tämä kuuluu kirjoihin, joka on pakko saattaa loppuun. Toisaalta ennen nukkumaanmenoa olen viihtynyt Georges Simenonin Maigret dekkareiden parissa, jotka ovat minusta varsin mainioita. Olen iloinen, että nämäkin kirjat ovat löytäneet lukemistooni. Ne ovat kunnon vanhanajan dekkareita ja jaksavat todellakin viihdyttää lukijaansa

Lukuneuvos-blogi toivottaa kaikille kirjaisaa vuotta 2017!


tiistai 6. joulukuuta 2016

Kaukaiset hetket

Kate Morton
Kaukaiset hetket (2010)


Edie on viettämässä tavallista sunnuntaipäivää vanhempiensa luona, kun hänen äitinsä saa kirjeen. Yleensä villipytty äiti purskahtaa kirjeen saatuaan itkuun ja Edie hämmästelee äitinsä käytöstä. Käy ilmi, että hänen äitinsä on ollut sodan aikana evakkolapsi. Kovin paljoa äiti ei menneisyydestään paljasta ja lopulta Edie unohtaa koko asian.

Tapahtumat saavat uutta vauhtia kun Edie osuu sattumalta paikkaan, jossa hänen äitinsä on elänyt evakkoaikansa. Paikka on suuri linna, jonne Edie myös pääsee tutustumaan. Linnaa asuttaa kolme vanhaa sisarusta, joista nuorin ollut ollut aikoinaan hänen äitinsä hyvä ystävä. Mitä linnassa on aikoinaan tapahtunut ja miksi Edien äiti ei ole halukas kertomaan menneisyydestään. Kun menneisyyttä kaivaa, voi törmätä monenlaisiin salaisuuksiin.

Kirjassa ehkä paras elementti oli linna. En tiedä onko minulla nykyään mielikuvituksen puutetta, mutta harvoin enää kuvittelen kirjojen miljöötä kovin tarkasti lukiessani. Tässä tapauksessa oli poikkeus, koska pystyin kuvittelemaan vanhan linnan ja sen sokkelot mielessäni. Pakostakin pysähdyin miettimään millaista olisi elää tuollaisessa ympäristössä. Vanhat sisarukset olivat myös mainio yhdistelmä. Dominoiva ja ankara sisar, äidillinen ja kiltti sisar ja ei koskaan aikuiseksi kasvanut sisar. Oman mausteensa toi myös sisarusten salaperäinen kirjailija isä. Mainio hahmo oli myös päähenkilö Edie, joka rakastaa kirjoja ja niiden maailmaa.


Kirja oli muutoin ehkä tyypillistä Mortonia. Menneisyyden salaisuuksia, joita nykypäivässä elävä päähenkilö lähtee tutkimaan ja tarinaan liittyy ripaus romantiikkaa. Kirjan tarina etenee jouhevasti ja mielenkiinto tarinaan säilyy sivumäärästä huolimatta. Itse ehkä petyin hieman kirjan loppuratkaisuun. Sisarusten tarina ehkä päättyy hieman yllättäen ja kirjan pohjustuksen perusteella olisi ollut aineksia myös erilaiseen loppuun. Viihdyttävä kokonaisuus joka tapauksessa ja mieleni tekisi myös lukea Mortonin Salaisuuksien kantaja.

torstai 17. marraskuuta 2016

Sydämenmurskajaiset

Markus Ahonen
Sydämenmurskajaiset (2016)
(Arvostelukappale)

”Ihmiset kuuntelevat vain omia sisäisiä kellojaan. Eivät pelkästään viranomaiset. Tuntuu, että koko Suomi kulkee nykyään omia polkujaan. Ei välitetä muista. Riidellään ja syytetään toista. Ystävien kanssa kilpaillaan, eikä ketään oikeasti kiinnosta, mitä toisille kuuluu ja tapahtuu. Omia asioita hehkutetaan facebookissa. Tai riidellään viimeiseen asti, että voidaan olla oikeassa vaikka valehtelemalla.”










Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson saa ryhmineen tutkittavaksi murhan. Salaperäinen bisnesmies Karl Bellman on tapettu hänen Suomen vierailullaan. Miksi Karl on tullut yhtäkkiä Suomeen? Tutkinnan edetessä paljastuu yhä oudompia yhteensattumia.Voiko vuosien sitten rippileirillä sattuneella tapahtumalla olla jotain yhteyttä Karlin murhaan? Miten Syyriassa vankina oleva mies liittyy juttuun? Kuka kirjoittaa menestynyttä Sydän-kirjasarjaa? Nämä kysymykset kuljettavat tarinaa eteenpäin.

Tarina on tässäkin Ahosen kirjassa mukaansatempaava ja tarina roisto paljastuu vasta loppumetreillä. Itse en täysin vakuuttunut kirjan Syyriaan sijoittuvista tapahtumista.Ne jäivät kuitenkin jotenkin irtonaiseksi tarinasta. Luultavasti ajatuksena oli tuoda ajankohtaiset Syyrian tapahtumat esiin, koska mielestäni kirja pyrki myös tietynlaiseen kannanottoon maailman menosta. Minusta tietynlainen pohdiskelu sopii myös dekkareihin, koska dekkareissa voi olla muutakin sisältöä kuin rikollisten jahtaaminen. Yläpuolella olevasta sitaatistakin ilmenee murhe siitä, että ei välitetä toisista. Ihmisiä voi kadota vuosiksi ja kukaan ei kaipaa heitä.

Tässä kirjassa jostain syystä eniten mieleen jäi kirjan henkilöhahmot. Karl Bellman oli onnistunut luomaan hyvän uran ja useita menestyneitä yrityksiä. Toisaalta menestys ei ollut muuttanut miestä vaan hän oli säästäväinen ja ei viihtynyt parrasvaloissa. Jotenkin hieno hahmo. Samaan sarjaan menee myös Perttu, joka ei myöskään halunnut huonojen kokemuksiensa jälkeen julkisuutta ja halusi luottaa sen jälkeen yhä ihmisiin. Tarinassa syvennettiin myös Isakssonin taustoja ja hänen ymmärrystään elämässä eksyksissä olevia nuoria kohtaan.

Yhteenvetona voisin sanoa, että pidin kirjasta. Kuitenkin kirja on dekkariosastossa melkoisen pohdiskeleva, joten ehkä kevyeksi lukemiseksi se ei sovi. Kirja on neljäs Isaksson-dekkari ja tämä kirja sopii luettavaksi, vaikka aikaisempia kirjoja ei olisi lukenutkaan. 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker  
Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)

Harvoin mikään kirja koukuttaa samalla tavalla kuin tämä kirja. Omassa painoksessani hieman yli 800 sivua, mutta lukutahti on nopea. Vain työpäivä harmillisesti katkaisi lukemisen. Dickerin kirja kertoo nuorehkosta kirjailijasta Marcuksesta ja hänen ystävyydestään Harryyn. Samalla se on kuvaus lähes täydellisestä rikoksesta.

Marcus elää loisteliasta elämää. Hänen kirjansa on ollut myyntimenestys ja kansa janoaa lisää hänen teoksiaan. Uutta tekstiä ei vaan meinaa syntyä ja Marcus on yhteyksissä vanhaan ystäväänsä Harryyn. Harry on myös kirjailija ja on aikoinaan opettanut Marcusta kirjoittamisen saloihin. Marcus matkustaa hänen luoksensa pikkukaupunkiin hakemaan uutta puhtia kirjoittamiseen. Samalla Marcus saa kuulla Harryn tyttöystävästä Nolasta, johon Harry oli ollut rakastunut kolmekymmentä vuotta sitten. Ongelmana oli vain, että Nola oli ollut heidän suhteensa aikana alaikäinen ja myöhemmin mystisesti kadonnut. Erikoinen tarina, mutta Marcus unohtaa sen ja matkustaa takaisin New Yorkiin.

Marcus saa kuitenkin pian puhelun ystävältään, että hänet on pidätetty! Nolan ruumis on löytynyt Harryn takapihalta ja mikä pahinta Harryn menestysromaanin sivut laukussaan. Marcus ei usko Harryn tappaneen Nolaa ja matkustaa takaisin tutkimaan tapausta. Tästä alkaakin melkoinen tutkimusmatka 1975-luvun pikkukaupungin elämään ja sen salaisuuksiin. Tästä tutkimuksesta on luonnollisesti myös ainesta Marcuksen uuden kirjan aiheeksi.

Kaikilla pikkukaupungin asukkailla tuntuu olevan omanlaisensa yhteys Nolan elämään. Siksi syyllisen metsästys on melkoista tuskaa. Omanlaista tuskaa se aiheutti myös lukijalle (toki hyvällä tavalla). Huomasin jossain vaiheessa itsekin ihan tosissaan miettiväni kirjan henkilöiden yhteyttä Nolaan ja kuka syyllinen voisi olla. Kirja koukutti täysin ja sitä ei vaan voinut jättää kesken. Hienoa oli myös se, että juonenkäänteet eivät olleet millään tavalla ennalta arvattavia vaan tulivat aidosti yllätyksenä.  

Vaikka kirja keskittyi enemmän rikokseen, se kertoi myös kirjailijan maailmasta. Edellisen teoksen menestys painaa ja uudelta odotetaan suuria. Voin kuvitella, että se oikeassa elämässäkin saa aikaa kirjoittamiskammoa. Ehkä kirjassa hienointa oli kuitenkin Marcuksen ystävyys Harryyn. Vaikka Marcus ehkä tunsi olevan velkaa Harrylle, hän ei hylännyt tätä tiukan paikan tullen.

Hieno kirja ja hieno lukukokemus. Voin suositella!