lauantai 2. kesäkuuta 2018

Lukukoostetta

Toukokuu vierähti nopeasti ja aika kului lomailessa Kreetalla ja teatteriharrastuksen parissa. Luettuja sivuja myös tuli mukavasti ja olen kunnostautunut tutustumalla kirjaston sähkökirjavalikoimaan. Sähkökirjat ovat kyllä mainio keksintö varsinkin matkoilla.

Historiallista osastoa lukupinossa edusti Pirjo tuomisen Suuriruhtinaanmaa-trilogia. Kirjat kertovat Juniasta, joka elää 1800-1900 luvun taitteessa. Trilogian alussa hän on nuori 18-vuotias tyttö, joka naitetaan vasten tahtoaan vanhemmalle venäläiselle miehelle. Nuori Junia kuitenkin janoaa oikeaa rakkautta ja tutustuu moniin mielenkiintoisiin miehiin, joista yksi johdattaa hänet monien käänteiden jälkeen takaisin Suomeen. Elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa ja Junia huomaa, että hänen on itse otettava vastuu omasta elämästään ja taloudestaan. Kirjasarja oli tarinansa ohella myös läpileikkaus Suomen lähihistoriaan, mutta myös nykyisen modernin naisen kasvutarina. Vaikka tarinassa oli sinällään Tuomiselle tuttu kaava, Junian vaiheista halusi aina vain lukea lisää. Kevään aikana olen lukenut paljon Tuomista ja hänen kerrontatyylinsä vetoaa jostain syystä minuun.

Lomalukemiseen kuuluu aina myös yksi elämänkerta. Tällä kertaa päätin tutustua Alexzander Stubbin elämään. Toisaalta voidaan miettiä voiko tätä kirjaa vielä kutsua elämänkerraksi, mutta ainakin se kertoi Alexzanderin tarinaa tähän saakka hänen omasta näkökulmastaan. Kirjan anti ehkä oli, että ymmärsin paremmin miten hänen maailmankatsomuksensa ja mielipiteensä ovat aikoinaan syntyneet. Toisaalta oli ihan mielenkiintoista lukea millaista on pääministerin arki on. Arvelin sen olevan rankkaa, mutta nyt ymmärsin miten rankkaa se todellisuudessa on.

Luin myös pitkästä aikaa yhden dekkarin. Tällä kertaa lukemistoon pääsi Taavi Soininvaaran kirja Inferno.fi. Kirjaa voi kuvailla helpoksi lomalukemiseksi. Kirjassa liikutaan tietoturvan mystisessä maailmassa. Kirjan päähenkilö Ratamo pääsee supon puolella ensi kertaa tositoimiin, kun hän tempautuu mukaan murhatutkintaan. Soininvaaralla on mukaansatempaavia dekkareita ja kirjan aihe on ajankohtainen monessa mielessä.

Tällä hetkellä lukemistossa on edelleen Hannu Rajaniemen Kvanttivaras. Lupaavan alun jälkeen, lukuinnostus tyrehtyi tarinan vaikeaselkoisuuden takia. Toivon mukaan ehdin jatkaa kirjan lukemista vielä tällä viikolla ja pystyn antamaan kirjalle vielä mahdollisuuden.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Tarinaa Suomen sisällissodasta


Pirjo Tuominen
Itkevät syvät vedet (2001)

Suomen sisällisota on aihe, joka on minun sukupolvelleni omalla tavallaan aika vieras. Muistelen että koulussa aihetta ei kovin paljon käsitelty historian tunneilla. Oikeastaan vasta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian lukeminen avasi asiaa enemmän. Tänä vuonna, kun tapahtumista on kulunut tasan sata vuotta, on aihetta uudelleen nostettu esiin myös mediassa. Aihe ei luultavasti ole enää samalla tavalla arka, koska tuohon aikaan eläneet ihmiset ovat suurelta osin jo menehtyneet. Tämän kirjan tarina taas tuo lisää näkökulmaa millaista elämä on tuolloin ollut.

Linda on sahanomistajan tytär, joka asuu vielä isänsä ja äitipuolensa kanssa. Kirja tarina alkaa vallankumouksen pyörteissä ja Venäjän tapahtumat saavat myös sahan väen joko innostumaan tai mietteliääksi. Vallankumous aiheuttaa myös levottomuuksia Suomessa, mutta vielä pahempaa on tulossa. Kansa on jakautunut kahtia ja työläisten vaatimukset omista oikeuksistaan alkavat nousemaan.  Pian sisällissota alkaa ja kaikkien on valittava puolensa. Linda sahanomistajan tyttärenä ymmärtää työläisten vaatimukset, mutta toisaalta hän taustansa puolesta kuuluu valkoisten puolelle. Sisällisota aiheuttaa järjetöntä ryöstelyä ja tappamista ja kukaan ei tunnu olevan turvassa.

”Valta oli odottamatta pudonnut näiden ihmisten käsiin, valta ja sen väistämättömältä tuntuva seuralainen väkivalta. Se oli huumannut ja humalluttanut metsätöllien väen, tehtaiden työläiset ja turpeeseen sidotun maatyöväestön”

Tapahtumien ohelle kirjassa käsitellään paljon myös erilaisia ihmisiä ja heidän kasvutarinaansa. Lindan salainen ihastus Joel on luotettu työmies sahalla, mutta toisaalta hän haluaa muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi. Linda mietiskelee paljon taustaansa ja yrittää ymmärtää eri taustaisia ihmisiä. Lindan äitipuoli Etti taas keskittyy pelkästään itseensä ja hänelle työläisten vaatimukset ovat käsittämättömiä.  Lindan veli on keskittynyt hauskanpitoon, mutta sodan aikana hänestä kasvaa vastuuntuntoinen valkoisten puolella taisteleva sotilas. Lindan isä Tatu haluaa olla oikeudenmukainen, mutta toisaalta hänenkin on ajateltava omaa liiketoimintaansa.

Tapahtumat vaikuttavat monelta osin järjettömiltä, mutta niitä pystyy ymmärtämään tuon ajan kontekstissa. Työläiset ovat raataneet jopa kymmenen tunnin työpäiviä ja sen jälkeen vielä hoitaneet kotona oman tilansa työt. Kun tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta on alettu puhumaan, monet varmasti ovat olleet heti mukana vaatimuksissa. Sodan aikana katkeruus riistäjiä kohtaan on sitten purkautunut mitä kauheimmilla tavoilla. Toisaalta sodan jälkeen voittajat ovat kohdistaneet melkoisia kostotoimenpiteitä hävinneitä punaisia kohtaan. Teloituksia on tehty mielivaltaisesti ja vankileirit ovat tappaneet monia. Tapahtumat ovat varmasti jättäneet syvät arvet ihmisten mieliin vuosiksi eteenpäin. Surullisinta kirjassa ehkä oli Lindan ja Joelin tarina. Tuohon aikaan erilaiset taustat määrittivät sitä, kenen kanssa pystyi seurustelemaan.

Kirja sopii hyvin historiasta kiinnostuneille ja on aiheensa puolesta ajankohtainen.




maanantai 26. maaliskuuta 2018

Eevan kolme tytärtä


Elif Shafak
Eevan kolme tytärtä (2016)
(Arvostelukappale)

Peri kasvaa Istanbulissa kahden tulen välissä. Hänen äitinsä on harras muslimi, mutta hänen isänsä kyseenalaistaa koko uskonnon. Peri ei tiedä mitä uskonnosta ja uskosta pitäisi ajatella ja hänellä ei ole mahdollisuutta keskustella asiasta kenenkään kanssa. Perin mieltä painaa myös mystinen näky usvalapsi, joka tuntuu ilmestyvän hänelle aina sopivaan aikaan. Peri on kuitenkin fiksu ja aikuistuttuaan hän pääsee opiskelemaan Oxfordiin. Siellä hän saa uuden mahdollisuuden pohtia suhdettaan Jumalaan. Kiistanalainen professori Azur järjestää seminaareja, johon myös Peri osallistuu. Hän saa myös uusia ystäviä eri tavalla ajattelevista opiskelutovereistaan.


Kirjan tarina alkaa nykypäivän Istanbulista, jossa nyt jo aikuinen Peri on lapsensa kanssa matkalla juhliin. Kirja rakentuukin nykypäivän ja menneisyyden tapahtumien ympärille, jotka vuorottelevat vuoroin kirjassa. Kirjassa oli mielestäni kolme eri teema, jotka olivat varsin kiinnostavia. Ensimmäinen niistä oli Turkki ja Turkin nykyinen epävakaa tilanne, jonka ympäriltä kirjassa käytiin paljon keskusteluja. Omat kokemukseni Turkista painottuvat lähinnä pieniin lomakyliin, jossa ei todellakaan pääse aidosti Turkin kulttuuriin tai poliittiseen tilanteeseen sisälle. Turkki ei myös ole paras paikka naiselle elää. Maa vaikuttaa kohtuullisen länsimaiselle, mutta todellisuus on, että siellä nainen ei voi käydä rauhassa esimerkiksi lenkillä.

Uskonto ja suhde Jumalaan ovat myös kirjan vallitsevia teemoja. Mikäli on kasvanut erilaisessa kulttuurissa ja myös keskenään hyvin eri tavalla ajattelevien ihmisten keskellä, voi olla haasteellista opiskella länsimaissa ja kohdata erilaisia ihmisiä. Peri onkin hyvin hämmentynyt. Perin tapaamat Iranilaistyttö Shiri on ateisti ja Mona on kiinnostunut politiikasta. Vaikka he ajattelevat asioista eri tavalla, ystävystyminen on silti mahdollista. Uskonnon osalta kirja ei sinänsä ota kantaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Siinä lähinnä pohdiskeltiin uskontoa kiihkottomasti eri näkökulmista, mikä sinänsä oli virkistävää.

Kolmas mielenkiintoinen asia oli Perin ja professori Azurin välinen suhde. Odotin koko ajan, kehittyykö heidän välinen suhde minnekään ja millainen suhde loppujen lopuksi on. Azurin hahmo tuli mukaan kirjan tarinaan verrattaen myöhään ja minusta hänen hahmoaan olisi voinut vielä syventää.

Eevan kolme tytärtä ei ole kirja, joka päästää lukijansa helpolla. Tämä kuitenkin positiivisessa mielessä. Tarina voi aika ajoin tuntua raskaalle, mutta antaa myös lukijalleen paljon. Itse ainakin luin kirjan aika lailla yhdeltä istumalta. Kirja oli ainakin mukavaa sunnuntaipäivän viihdykettä.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Epämukavuusalueella

Alastair Reydols, Pääteasema (2011)
Terry Pratchett&Stephen Baxter, Pitkä maa (2013)

Sekä Pitkä maa että Pääteasema olivat  kirjoja, jotka edustavat minulle eräänlaista epämukavuusaluetta. Reydolsin kirjoittaman kirjan luin jo aikaisemmin tänä vuonna, mutta Pääteasema oli tyyliltään erilainen kuin tämä aikaisempi kirja. Pitkä maa ilmeisesti edustaa myös tyylilajillaan scifiä ja Terry Pratchettin kirjat ovat käsitykseni mukaan hyvin suosittuja. Minä taas olen onnistunut välttymään hänen tuotannoltaan tähän saakka kokonaan. Päätin sitten korjata tilanteen, kun ystävällinen kirjastonhoitaja oli laittanut hänen kirjansa tarjolle.

Pitkä maa on kirja, jota en ole saanut luettua loppuun. Ja oikeastaan en tiedä saanko sitä koskaan päätökseen. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien huomaan olevani hiukan pihalla. On steppereitä, joiden avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaistodellisuuksiin. Kirjan päähenkilöllä Joshualla vaikuttaa olevan ainutlaatuinen kyky tehdä siirtymiä ilman stepperiä ja ennen kaikkea kärsimättä siitä fyysisesti. Hän pääseekin tutkimaan uusia maailmoja salaperäisen rahoittajansa kanssa, joka mahdollisesti on vain tekoäly eikä oikea ihminen. Tätä pidemmälle en ole päässyt. Kirja ei ole tuntunut missään vaiheessa omalta. Ehkä siksi, että se on vain yksinkertaisesti liian hämärä minulle. En tiedä onko hämärä oikea sana kuvaamaan tätä kokemusta, mutta en oikein parempaakaan saa keksi. Lukemisen vaikeus sinänsä on jännä havainto, koska kirja on fyysisesi helppoa luettavaa. Kieli ei ole raskasta ja luvut ovat kohtuu lyhyitä. Sisältö vaan tuntuu raskaalle. Jostain syystä en haluaisi luovuttaa tämän kanssa, mutta vaikealle tuntuu.

Pääteasema oli myös hämärä kirja, mutta taas edusti positiivisesti toista ääripäätä. Quillon elää tulevaisuuden kaupungissa Spearpointissa, jonka ympärillä on eri osavaltioiden vyöhykkeitä. Vyöhykkeiden välillä siirtyminen aiheuttaa pahoja fyysisiä oireita ja siksi niiden välillä liikkuminen on vaarallista. Quillon ei ole oikeasti ihminen vaan enkeli, joka on alunperin tullut Taivaalliselta tasolta elämään ihmisten keskuuteen. Ihmiset eivät vaan oikein pidä enkeleistä ja myös hänen enkelitoverinsa kääntyvät häntä vastaan. Quillon joutuu pakenemaan ja hän saa saattajakseen tulisieluisen Merokan. Matkan varrella tapahtuu pelottava vyöhykkeiden siirtymä, joka suistaa maailman täysin raiteiltaan. Pakomatkalla he kohtaavat äidin sekä tyttären, jolla tuntuu olevan erikoislaatuisia voimia. Pelastaakseen heidän tunteman maailman, alkaa vaikuttaa siltä, että heidän kaikkien on palattava takaisin Spearpointiin.

Reydolsin luoma kuvitteellinen maailma ei ollut kovin helppoa hahmottaa. Myös tämän kirjan aikana olin välillä pihalla, että missä liikutaan ja missä ollaan. Myös erikoislaatuiset koneet ja koneen ja elävän olennon yhdistelmät olivat varsin mielenkiintoisia hahmoja. Kirja kuitenkin vei mennessään, vaikka välillä tapahtumat tuntuivat edistyvän varsin verkkaisesti. Ilmeisesti tämä kirja edustaa Reydolsin tuotannossa viihdepainotteisempaa puolta. Ainakin se erosi tyyliltään Sinisestä maasta melkoisen paljon. Kirja myös käsitteli melkoisen paljon ihmissuhteita.

Lähipäivinä tavoitteena on jättää scifi osasto ainakin hetkeksi ja aloittaa Kristiina Vuoren Kaarnatuuli. Tämä kirja on myös ollut jo hyvän aikaa lukulistalla.


tiistai 6. helmikuuta 2018

Vuosi avaruudessa

Scott Kelly
Kiertoradalla-vuosi avaruudessa (2017)

Scottin vuoden kestävää oleskelua kansainvälisellä avaruusasemalla tuli seurattua Twitterin kautta. Scott siis vietti ennätyksellisen ajan yhteen menoon avaruudessa selvittääkseen miten tämä vaikuttaa ihmiskehoon. Kokeen taustalla tietysti on ihmiskunnan seuraavan löytöretken päämäärä eli miehitetty lento Marsiin.

Astronautin työ on vaativaa ja olen monesti miettinyt mitä vaatii, että koulutukseen pääsee. Scottin kohdalla lienee ratkaisevinta on ollut luja tahto. Perheen vanhemmat ovat olleet poliiseja eli vanhempien uravalinnat eivät ainakaan ole ohjanneet tälle tielle. Scott olikin saanut ajatuksen tulevasta ammatistaan lukemalla kirjan, mikä tietysti ilahduttaa kaltaistani lukutoukkaa. Jännä yksityiskohta on myös se, että myös Scottin kaksoisveli Mark on astronautti. Kaksostutkimus toi myös uutta tietoa avaruusmatkailuun, koska Mark vietti saman ajan maassa.

Rakenteellisesti kirja eteni niin, että vuoroin kuvattiin Scottin tietä astronautiksi ja vuoroin hänen elämäänsä  avaruusasemalla. Vaikka aihe on kohtuu hankala tavalliselle ihmiselle, kirja oli kirjoitettu kansantajuisesti. Oli helppoa ymmärtää mitä käytännön haasteita avaruusmatkailussa ja aluksella toimiessa on. Kirja oli siis osittain tietokirja ja osittain Scottin elämäkerta. Välillä ehkä ärsytti Scottin omakehu joissain asioissa, mutta toisaalta hänen saavutuksensa ovat kiistattomia. Niistä ehkä kannattaakin olla ylpeä. Kirja tarjosi myös jänniä tiedonmurusia eri maista ja kansalaisuuksista.

Mielenkiintoinen kirja siis kaikenkaikkiaan. Toivon mukaan Scottin avulla saatiin taas lisätietoa, jonka avulla Mars saavutetaan lähitulevaisuudessa.

                                          Kuvan lähde Pixabay

lauantai 27. tammikuuta 2018

Scifiä tammikuuhun

Alastair Reydolds
Muistoissa sininen maa (2012)

Tykkään katsoa scifi elokuvia, mutta jostain syystä scifin lukeminen on jäänyt huomattavasti vähemmäksi. Luultavasti tämän teoksen jälkeen tätä genreä tulee luettua lisää.

Geoffrey ja Sunday ovat sisaruksia, joiden isoäiti kuolee yllättäen. Erakkomainen isoäiti ei ole ollut heille kovin läheinen, mutta he osallistuvat silti hautajaisiin. Sisarusten suku on vauras, mutta kumpikaan sisaruksista ei ole kiinnostunut liiketoimista. Geoffrey tutkii elefantteja ja Sunday on taiteilija. Heidän serkkunsa taas ovat hyvin kiinnostuneita rahasta ja suvun maineesta. Näyttää sille, että isoäidillä on jokin salaisuus piilotettuna tallelokeroon, joka sijaitsee kuussa. Sisarusten serkut lähettävät Geoffreyn tutkimaan tallelokeron sisällön. Tästä alkaa seikkailu, jossa matkustetaan ympäri aurinkokuntaa.

Itse tarina oli kiinnostava, mutta itseä kirjassa kiehtoi  enemmän tulevaisuuden maailman kuvailu. Matkat Marsiin ja kuuhun ovat varmasti mahdollisia oikeastikin tulevaisuudessa. Jännä ajatus oli myös ihmisten siirtyminen sijaisruumiissa toiseen paikkaan. Geoffrey pääsi tutkimaan elefantteja täysin uudella tavalla kytkeytymällä niiden mieleen ja kokemalla näin eläimen sisäisen maailman. Itse leikittelin ajatuksella millaista olisi asua esimerkiksi Marsissa. Kaipaisiko sitä nopeasti normaalia ulkoilmaa ja sinistä taivasta.

Tämäntyyppisessä kirjallisuudessa kiehtovinta se, että monet asiat ovat todennäköisesti ihan mahdollisia tulevaisuudessa. Kirjan juoni oli myös ihan kiinnostavasti rakennettu. Muistoissa sininen maa on  Poseidonin lapset- kirjasarjan ensimmäinen osa ja varmasti luen myös tästä toisen osan.

                                           Kuvan lähde Pixabay

perjantai 19. tammikuuta 2018

Lukupinossa Kate Morton& Gillian Flynn


Kate Mortonilta olen lukenut pari pari kirjaa aikaisemmin ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Myös tämä kirja The lake house (Talo järven rannalla) vaikuttaa lupaavalle. Kaava on tuttu eli nykyhetkessä elävä nainen lähtee selvittämään mysteeriä. Tässä tapauksessa hyllytetty poliisi perehtyy vanhaan katoamistapaukseen. Mortonin tyyli on hyvin kuvailevaa, joka toisaalta on ihanaa ja toisaalta tuskastuttavaa. Olen lukenut kirjaa noin 70 sivua ja tuntuu ettei kirjassa päästä oikein asiaan. Toisaalta samalla Morton taidokkaasti rakentelee pohjaa tarinalle. Luultavasti jään tähän kirjaan vielä koukkuun. Yllättäen myös toivon, että Morton rakentaa tähän kirjaan myös pientä romanttista vipinää (ehkä se toisi valoa tähän tammikuun pimeyteen ja kylmyyteen). Vanha talo ja puutarha ovat jo tarinassa mukana. Jotenkin nämä Mortonin kirjat toimivat aina talviaikaan niiden tunnelman takia.

Gillian Flynnin kirjalle Kiltti tyttö minulla oli kovat odotukset, mutta tähän saakka kirja on ollut pettymys. Amy katoaa hänen ja hänen Nick puolisonsa hääpäivänä. Tätä ennen rakennetaan tarinaa pariskunnan kohtaamisesta ja lopulta avioliiton väljähtymisestä. Tällä hetkellä kaikki osoittaa aviomiehen syyllisyyden suuntaan, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana. Kirjan aloitus on ollut jotenkin niin kliseinen, että en edes tiedä jaksanko jatkaa tätä pidemmälle. Ehkä juonenkäänteet paranevat tai ehkä ei. Lukujumi tämän kirjan osalta on kuitenkin  totta. Ehkä tämän lukeminen jatkuisi parhaiten jonkun junamatkan aikana.

Nyt kuitenkin jatkuu Mortonin teoksen lukeminen...