perjantai 6. tammikuuta 2017

Kirjavuosi 2016 ja tuleva vuosi 2017


Vuosi 2016 on saatu päätökseen ja lukemisen suhteen vuosi oli parempi kuin edellinen. Sain nimittäin luettua enemmän kirjoja. Tähän lienee syytä opiskelukiireiden väheneminen. Toisaalta kesken jätettyjä kirjoja oli poikkeuksellisen paljon. En tiedä mistä johtuu, koska monet keskeytyneet kirjat ovat olleet muiden lukijoiden keskuudessa suosittuja. Toisaalta olen iloinen siitä, että sain viimein luettua Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla. Tämä lienee yksi viime vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia.

Helmet lukuhaasteesta 2016 selvisin ehkä puolittain. En jotenkin jaksanut seurata listaa kovinkaan innostuneesti ja aina löytyi mielenkiintoisempaa lukemista listan ulkopuolelta. Suuntasinkin katseeni jo tulevaisuuteen ja päivitin Helmet 2017 lukuhaasteen omalle sivulleen tähän blogiin. Aion sinne merkata haastekohtaan sopivan lukemani kirjan ja linkittää mahdollisen blogiarvostelun samaan yhteyteen. Tähän haasteeseen en edes lähde sillä mielellä, että kaikki kohdat tulee täytettyä. Esimerkiksi kuvitettu kirja tai toisen taideteoksen inspiroima kirja saattavat olla haasteellisia kohtia minulle. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka haastekohta tulisi täytettyä, vaikka ihan vahingossa!

Muutoin vuonna 2017 aion osallistua tammikuun lopussa klassikkohaasteeseen. Lisäksi olen mukana KirjojenSuomessa, jossa luen yhden teoksen Suomen itsenäisyyden ajalta ja kirjoitan siitä omia mietteitäni. Muut suunnitelmat tarkentuvat sitten vuoden kuluessa.

Tällä hetkellä kesken on Kim Leinen kirja nimeltä Ikuisuusvuonon profeetat. Tässä kirjassa tarinaa kertoo pappi 1700-luvun Tanskassa ja Grönlannissa. Kirja on tähän saakka hätkähdyttänyt inhorealistisuudellaan. Tästä huolimatta tämä kuuluu kirjoihin, joka on pakko saattaa loppuun. Toisaalta ennen nukkumaanmenoa olen viihtynyt Georges Simenonin Maigret dekkareiden parissa, jotka ovat minusta varsin mainioita. Olen iloinen, että nämäkin kirjat ovat löytäneet lukemistooni. Ne ovat kunnon vanhanajan dekkareita ja jaksavat todellakin viihdyttää lukijaansa

Lukuneuvos-blogi toivottaa kaikille kirjaisaa vuotta 2017!


tiistai 6. joulukuuta 2016

Kaukaiset hetket

Kate Morton
Kaukaiset hetket (2010)


Edie on viettämässä tavallista sunnuntaipäivää vanhempiensa luona, kun hänen äitinsä saa kirjeen. Yleensä villipytty äiti purskahtaa kirjeen saatuaan itkuun ja Edie hämmästelee äitinsä käytöstä. Käy ilmi, että hänen äitinsä on ollut sodan aikana evakkolapsi. Kovin paljoa äiti ei menneisyydestään paljasta ja lopulta Edie unohtaa koko asian.

Tapahtumat saavat uutta vauhtia kun Edie osuu sattumalta paikkaan, jossa hänen äitinsä on elänyt evakkoaikansa. Paikka on suuri linna, jonne Edie myös pääsee tutustumaan. Linnaa asuttaa kolme vanhaa sisarusta, joista nuorin ollut ollut aikoinaan hänen äitinsä hyvä ystävä. Mitä linnassa on aikoinaan tapahtunut ja miksi Edien äiti ei ole halukas kertomaan menneisyydestään. Kun menneisyyttä kaivaa, voi törmätä monenlaisiin salaisuuksiin.

Kirjassa ehkä paras elementti oli linna. En tiedä onko minulla nykyään mielikuvituksen puutetta, mutta harvoin enää kuvittelen kirjojen miljöötä kovin tarkasti lukiessani. Tässä tapauksessa oli poikkeus, koska pystyin kuvittelemaan vanhan linnan ja sen sokkelot mielessäni. Pakostakin pysähdyin miettimään millaista olisi elää tuollaisessa ympäristössä. Vanhat sisarukset olivat myös mainio yhdistelmä. Dominoiva ja ankara sisar, äidillinen ja kiltti sisar ja ei koskaan aikuiseksi kasvanut sisar. Oman mausteensa toi myös sisarusten salaperäinen kirjailija isä. Mainio hahmo oli myös päähenkilö Edie, joka rakastaa kirjoja ja niiden maailmaa.


Kirja oli muutoin ehkä tyypillistä Mortonia. Menneisyyden salaisuuksia, joita nykypäivässä elävä päähenkilö lähtee tutkimaan ja tarinaan liittyy ripaus romantiikkaa. Kirjan tarina etenee jouhevasti ja mielenkiinto tarinaan säilyy sivumäärästä huolimatta. Itse ehkä petyin hieman kirjan loppuratkaisuun. Sisarusten tarina ehkä päättyy hieman yllättäen ja kirjan pohjustuksen perusteella olisi ollut aineksia myös erilaiseen loppuun. Viihdyttävä kokonaisuus joka tapauksessa ja mieleni tekisi myös lukea Mortonin Salaisuuksien kantaja.

torstai 17. marraskuuta 2016

Sydämenmurskajaiset

Markus Ahonen
Sydämenmurskajaiset (2016)
(Arvostelukappale)

”Ihmiset kuuntelevat vain omia sisäisiä kellojaan. Eivät pelkästään viranomaiset. Tuntuu, että koko Suomi kulkee nykyään omia polkujaan. Ei välitetä muista. Riidellään ja syytetään toista. Ystävien kanssa kilpaillaan, eikä ketään oikeasti kiinnosta, mitä toisille kuuluu ja tapahtuu. Omia asioita hehkutetaan facebookissa. Tai riidellään viimeiseen asti, että voidaan olla oikeassa vaikka valehtelemalla.”










Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson saa ryhmineen tutkittavaksi murhan. Salaperäinen bisnesmies Karl Bellman on tapettu hänen Suomen vierailullaan. Miksi Karl on tullut yhtäkkiä Suomeen? Tutkinnan edetessä paljastuu yhä oudompia yhteensattumia.Voiko vuosien sitten rippileirillä sattuneella tapahtumalla olla jotain yhteyttä Karlin murhaan? Miten Syyriassa vankina oleva mies liittyy juttuun? Kuka kirjoittaa menestynyttä Sydän-kirjasarjaa? Nämä kysymykset kuljettavat tarinaa eteenpäin.

Tarina on tässäkin Ahosen kirjassa mukaansatempaava ja tarina roisto paljastuu vasta loppumetreillä. Itse en täysin vakuuttunut kirjan Syyriaan sijoittuvista tapahtumista.Ne jäivät kuitenkin jotenkin irtonaiseksi tarinasta. Luultavasti ajatuksena oli tuoda ajankohtaiset Syyrian tapahtumat esiin, koska mielestäni kirja pyrki myös tietynlaiseen kannanottoon maailman menosta. Minusta tietynlainen pohdiskelu sopii myös dekkareihin, koska dekkareissa voi olla muutakin sisältöä kuin rikollisten jahtaaminen. Yläpuolella olevasta sitaatistakin ilmenee murhe siitä, että ei välitetä toisista. Ihmisiä voi kadota vuosiksi ja kukaan ei kaipaa heitä.

Tässä kirjassa jostain syystä eniten mieleen jäi kirjan henkilöhahmot. Karl Bellman oli onnistunut luomaan hyvän uran ja useita menestyneitä yrityksiä. Toisaalta menestys ei ollut muuttanut miestä vaan hän oli säästäväinen ja ei viihtynyt parrasvaloissa. Jotenkin hieno hahmo. Samaan sarjaan menee myös Perttu, joka ei myöskään halunnut huonojen kokemuksiensa jälkeen julkisuutta ja halusi luottaa sen jälkeen yhä ihmisiin. Tarinassa syvennettiin myös Isakssonin taustoja ja hänen ymmärrystään elämässä eksyksissä olevia nuoria kohtaan.

Yhteenvetona voisin sanoa, että pidin kirjasta. Kuitenkin kirja on dekkariosastossa melkoisen pohdiskeleva, joten ehkä kevyeksi lukemiseksi se ei sovi. Kirja on neljäs Isaksson-dekkari ja tämä kirja sopii luettavaksi, vaikka aikaisempia kirjoja ei olisi lukenutkaan. 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker  
Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)

Harvoin mikään kirja koukuttaa samalla tavalla kuin tämä kirja. Omassa painoksessani hieman yli 800 sivua, mutta lukutahti on nopea. Vain työpäivä harmillisesti katkaisi lukemisen. Dickerin kirja kertoo nuorehkosta kirjailijasta Marcuksesta ja hänen ystävyydestään Harryyn. Samalla se on kuvaus lähes täydellisestä rikoksesta.

Marcus elää loisteliasta elämää. Hänen kirjansa on ollut myyntimenestys ja kansa janoaa lisää hänen teoksiaan. Uutta tekstiä ei vaan meinaa syntyä ja Marcus on yhteyksissä vanhaan ystäväänsä Harryyn. Harry on myös kirjailija ja on aikoinaan opettanut Marcusta kirjoittamisen saloihin. Marcus matkustaa hänen luoksensa pikkukaupunkiin hakemaan uutta puhtia kirjoittamiseen. Samalla Marcus saa kuulla Harryn tyttöystävästä Nolasta, johon Harry oli ollut rakastunut kolmekymmentä vuotta sitten. Ongelmana oli vain, että Nola oli ollut heidän suhteensa aikana alaikäinen ja myöhemmin mystisesti kadonnut. Erikoinen tarina, mutta Marcus unohtaa sen ja matkustaa takaisin New Yorkiin.

Marcus saa kuitenkin pian puhelun ystävältään, että hänet on pidätetty! Nolan ruumis on löytynyt Harryn takapihalta ja mikä pahinta Harryn menestysromaanin sivut laukussaan. Marcus ei usko Harryn tappaneen Nolaa ja matkustaa takaisin tutkimaan tapausta. Tästä alkaakin melkoinen tutkimusmatka 1975-luvun pikkukaupungin elämään ja sen salaisuuksiin. Tästä tutkimuksesta on luonnollisesti myös ainesta Marcuksen uuden kirjan aiheeksi.

Kaikilla pikkukaupungin asukkailla tuntuu olevan omanlaisensa yhteys Nolan elämään. Siksi syyllisen metsästys on melkoista tuskaa. Omanlaista tuskaa se aiheutti myös lukijalle (toki hyvällä tavalla). Huomasin jossain vaiheessa itsekin ihan tosissaan miettiväni kirjan henkilöiden yhteyttä Nolaan ja kuka syyllinen voisi olla. Kirja koukutti täysin ja sitä ei vaan voinut jättää kesken. Hienoa oli myös se, että juonenkäänteet eivät olleet millään tavalla ennalta arvattavia vaan tulivat aidosti yllätyksenä.  

Vaikka kirja keskittyi enemmän rikokseen, se kertoi myös kirjailijan maailmasta. Edellisen teoksen menestys painaa ja uudelta odotetaan suuria. Voin kuvitella, että se oikeassa elämässäkin saa aikaa kirjoittamiskammoa. Ehkä kirjassa hienointa oli kuitenkin Marcuksen ystävyys Harryyn. Vaikka Marcus ehkä tunsi olevan velkaa Harrylle, hän ei hylännyt tätä tiukan paikan tullen.

Hieno kirja ja hieno lukukokemus. Voin suositella!




lauantai 15. lokakuuta 2016

Gestapon historia




Frank McDonough
Gestapo- Natsi-Saksan salaisen poliisin historia (2016)
Arvostelukappale

Gestapo tuo natsi-Saksan tunnettu ja pelätty poliisiorganisaatio on varmasti kaikille ainakin nimeltä tuttu. Vaikka olen kiinnostunut tuon natseihin liittyvistä jutuista, oma tietämykseni Gestaposta oli kuitenkin melko rajallinen. Mielikuva oli lähinnä sellainen, että se piti kauhun vallassa koko maata ja sen kätyreitä kuljeskeli kaikkialla.

Luettuani kirjan tulin huomaamaan, että esimerkiksi tämä kuvitelma oli väärä. Itse asiassa organisaatio oli kohtuullisen pieni ja se oli hyvin riippuvainen kansalaisten ilmiannoista. Tässäkin asiassa tuli esiin ihmismielen synkkä puoli; monet antoivat ilmi omia sukulaisiaan ja puolisoitaan pelkästä kostonhimosta. Onneksi Gestapo ei ollut mielivaltainen vaan kaikki ilmiannot tutkittiin tarkasti. Tavallinen saksalainen pystyi melko varmasti luottamaan siihen, että Gestapo kohteli heitä melko hienotunteisesti.  Näin ei tietenkään ollut kaikkien kohdalla. Juutalaisten lisäksi monet muutkin ryhmät olivat Gestapon tarkkailun alla ja heitä ei kohdeltu kovin lempeästi.

Kirja käy läpi Gestapon synnyn, sen toimintaa ja miten Gestapon työntekijöille kävi sodan jälkeen. Mielenkiintoista oli muun muuassa se, millaiset ihmiset päätyivät työskentelemään Gestapoon.  Kirjassa käydään läpi natsien vainoamat ihmisryhmät ja heidän kohtalonsa. Kirjaan oli otettu esimerkeiksi tuohon aikaan eläneitä ihmisiä ja heidän tiensä joko keskitysleiriin tai vapauteen. 

Sisältönsä puolesta kirja on melkoinen tietopaketti. Päivämääriä ja henkilöitä on paljon, mutta itse teksti on kirjoitettu kohtuullisen luettavaksi. Lukijaa ei siis väsytetä loputtomilla faktoilla vaan kirjasta saa kohtuullisen hyvän kuvan Gestapon toiminnasta. Toisaalta jossain vaiheessa tuli mieleen, että kirja antaa Gestaposta jopa liian mukavan kuvan. Toki kirjan sanoma oli myös se, että ihan kaikkia Gestapo ei kohdellut kurjasti.  Surullisinta ehkä kuitenkin oli, että monet Gestapossa toimineet eivät saaneet kunnon tuomioita sodan jälkeen. Monet Gestapon vainoamista ihmisistä olivat kuolleet ja loput eivät välttämättä kertoneet kokemuksistaan. 

Tämän ja monien muidenkin natsi-Saksaa käsittelevien kirjojen lukemisen jälkeen tulee surullinen olo, miten järjettömästi ihmiset ovat toimineet. Kuitenkin tässäkin käsitellään vielä lähihistoriaa. Toivottavasti tästä on opittu jotain ja myös siksi näiden kirjojen kirjoittaminen ja lukeminen on tärkeää. Suosittelen myös tätä kirjaa lämpimästi historiasta kiinnostuneille.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Täällä Pohjantähden alla

Väinö Linna
Täällä Pohjantähden alla 1-3 (1959, 1960 ja 1962)

Viimeinkin kolmiosainen kirjasarja Koskelan perheen vaiheista on saatu päätökseen. Näiden lukemisen jälkeen tunteitani kuvaa sana mietteliäs parhaiten. Tällaiselle nuorehkolle henkilölle kirja on lähinnä katsaus lähimenneisyyteen tavallisen ihmisen näkökulmasta. Kirja kuvaa kaikki Suomelle merkitykselliset historiantapahtumat; torpparilaitoksen lakkautuksen, kielikysymyksen, itsenäistymisen, kansalaissodan ja talvi- ja jatkosodan ja niiden vaikutuksen ihan tavallisen maaseudun ihmisen arkeen.

Kirjan alkaa Koskelan Jussin ja hänen puolisonsa Alman nuoruuden kuvauksella. Jussi haluaa lisää maata vuokralle ja alkaa pikkuhiljaa rakentaa Koskelan tilaa. Pariskunta saa kolme poikaa ja heistä vanhimman pojan Akselin ja tämän jälkeläisten eloa kuvataan kirjasarjassa tarkemmin. Yhteiskunta muuttuu rajusti kolmen sukupolven aikana ja se näkyy myös perheessä yleisesti asenteissa ja arjessa. Itselleni kansalaissodan kuvaus ja sen vaikutukset punaisten puolelle taistelleiden perheiden arkeen oli ehkä kirjan mielenkiintoisinta antia, koska Suomen sisällissota ei ole niitä asioita, joita hirveästi käsitellään.

Kirja herätti kyllä monenlaisia tunteita. Elämä on ollut todella erilaista kuin nykyään ja kuitenkaan näistä tapahtumista ei ole kuin sata vuotta. Yhteiskunta on kehittynyt paljon sotien jälkeen. Ehkä liikuttavinta kirjassa kuitenkin oli perus elämänmeno. Välillä joku yhteisön menehtyy, mutta toisaalta taas perheisiin syntyy uusia jäseniä ja sukupolvet seuraavat toisiaan. Väinö Linna on mielestäni loistava erilaisten ihmisten kuvaaja. Kylällä vilisee toinen toistaan erikoisempia persoonia ja mielipiteitä ja tietysti samalla tavalla asia on myös nykyään. Kirjan paras anti minulle oli ehkä se, että nyt paremmin ymmärtää konkreettisesti millaisten vaiheiden kautta yhteiskunta on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Monesti tällaiset kirjat ovat parempia oppaita menneisyyteen kuin historiankirjat.

Itse lukeminen voi olla monelle lukijalle raskasta vanhahtavan kielen takia. Helpolla tuo yhteensä 1000-sivuinen kirjasarja ei etene, mutta antaa lukijalleen paljon. Suosittelen tätä ehkä pitempiaikaiseksi projektiksi.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jeppis 2

Tommi Liimatta
Jeppis 2 (2016)
Arvostelukappale

Olin aika fiiliksissä itsekin, kun aloitin Tommi Liimatan Jeppis kakkosen lukemisen. Olin tykännyt aikaisemmasta osasta paljon, koska se toi monessa määrin myös oman lapsuuden mieleen. Jeppis ykkkönen ja kakkonen siis kuvaavat Tommin elämää lapsuudesta teini-ikään. Tässä kakkososassa Tommi on 11-14-vuotias eli alkaa pikkuhiljaa jättää lapsuutta taakseen.

Edelleen mukana ovat samat kaverit ja samat pihaleikit ja niiden viehätys ei tunnu laantuvan, vaikka ikää tulee lisää. Toisaalta Tommia jo hieman nolottaa ostaa legoja. Edelleen Kiss on kova juttu ja Tommi myös kasailee omia bändejä ja tekee omaa musiikkiaan. Valitettavasti bändit eivät ole kovin pitkäikäisiä. Musiikkia saadaan kuitenkin myös nauhalle ja kavereille ja tytöille kuunneltavaksi. Piirtäminen on Tommille mieluista ja koulun pihalla hänelle sataa myös tähän liittyviä työtarjouksia multa lapsilta.

Välillä kirjaa lukiessa sai hymähdellä huvittuneesti. Tommi oli käynyt vanhempien kanssa Ibizan lomamatkalla ja sen jälkeen mietitään tätä;

RIP Girls, mutta Fireballsin oli saatava kakkosalbumi valmiiksi. Olin haaveillut Ibiza-vaikutteista, mutta mitä ne sellaiset edes olivat???

Tommi siirtyy myös yläasteelle. Muistan itsekin kuinka pelottavaa se oli, koska mietti kuinka isommat oppilaat mahdollisesti kiusaavat ensimmäisinä päivinä. Eikä ne liikuntatunnit aina niin kivoja olleet. Toisaalta Tommin tulevaisuutta varjostaa lähestyvä muutto Rovaniemelle seiskaluokan jälkeen. Vanhat kaverit ovat kohta enää muistoja vain.

Vaikka kirja kuvaa Tommin kasvamista kohti aikuisuutta, pääpaino on kuitenkin musiikkiharrastuksen kehittymisen kuvaamisessa. Vaikka bändijutut ovat olleet tuohon aikaa vielä leikkiä, niillä on luultavasti ollut suuri vaikutus tulevaisuuteen. Itse en ole musiikin asiantuntija ja en fanittanut Tommin ihailemia bändejä. Siksi varmaan osa kirjan ”sanomasta” meni minulta ohi. Osa jutuista oli myös sellaisia, jotka kuuluvat poikien lapsuuteen ja nuoruuteen, joten niihinkään en pystynyt samaistumaan. Siksi tämä kakkososa ei ehkä uponnut niin hyvin kuin ensimmäinen. Voisin kuvitella, että miehille ja musiikin harrastajille tämä kirja voisi olla timanttia.

Joka tapauksessa toivon, että Liimatta jatkaa sarjaansa ja kertoo myös Rovaniemen vuosistaan. Jotain suppeita päiväkirjamerkintöjä näistä vuosista löytyy toki Absoluuttisen nollapisteen kotisivuilta. Alkua pidemmälle en niissä ole vielä itse ehtinyt.