Loppusyksy alkoi tietokirjalla kun sain vihdoin kirjaston jonotuslistalta haluamani kirjan. Helena Telkänrannan millaista on olla eläin? oli kieltämättä mielenkiintoinen lukukokemus. Alun perin otin kirjan siksi, että oppisin lisää kissojen käyttäytymisestä. Kirjassa oli kuitenkin hyvin monenlaisista eläimistä tietoa. Itseäni ainakin yllätti, miten älykkäitä monet eläimet ovat ja oli ihan hyvä että sain viimeinkin korjattua monia käsityksiäni. Tämän jälkeen ymmärtää myös yhä enemmän millaisia eettisiä ongelmia eläinten kohteluun liittyy. Samalla sain toki lisää tietoa kissoista ja ehkäpä ymmärrän omia kattejani paremmin tämän lukukokemuksen jälkeen. Kirja ei kuitenkaan ole ykkösvalinta niille, jotka haluaa nimenomaan lemmikkieläimiin liittyvää tietoa.
Tämän jälkeen siirryinkin dekkareiden pariin. Matti Yrjänä Joensuun Pahan pappi oli kieltämättä erikoinen lukukokemus. En muista, että olisin nähnyt tämän kirjan elokuvaversioita, mutta tässä kirjassa on aineksia hyvää elokuvaan. Kirja sinänsä oli karmiva ja aluksi olin suorastaan hämmentynyt henkilöhahmon sekopäisyydestä. Toisaalta keskuudessamme liikkuu kaikenlaisia ihmisiä oikeassa elämässäkin ja nämä voivat tehdä karmeita tekoja. Yrjänä taitaa hyvin ihmismielen kuvailun, mutta ei toisaalta sorru liian pikkutarkkaan kuvaukseen. Tässä kirjassa ei ainakaan liikkunut mikään perinteinen murhaaja ja onhan sekin mukavaa vaihtelua.
Perinteisempää dekkaria edusti taas Timo Sandbergin Dobermanni. Tässä kirjassa komisario Heittola saa tutkittavakseen murhan, kun metalliliiton viestintäjohtaja Torppola isketään kuoliaaksi saunaillan päätteeksi. Mahdollisia syyllisiä tuntuu löytyvän joka puolelta, koska Torppola ei ole ollut kovin pidetty mies. Juoni eteni kirjassa mahdollisten syyllisten jututtamisen ja Heittolan yksityiselämän kuvailujen vuorotellessa. Kirjassa ehkä ärsytti perinteiset miestenjutut naisista, joita maalailtiin kirjassa aika paljon. Ne tuntuu olevan tämän genren kirjoissa jo aika väsynyt vakiojuttu. Syyllistä piiloteltiin aivan kirjan viimeisille sivuille ja siksi ehkä tuntui, että kirja loppui aika töksähtäen. Ehkä kuitenkin positiivista oli, että en arvannut syyllistä. Muutoin tämä ei ollut ehkä se paras lukukokemus.
Tällä hetkellä lukemistossani on Antti Tuurin Ikitie. Kirja vaikuttaa hyvin lupaavalle ja on varmasti hyvä valinta historiasta kiinnostuneelle. Tästä kirjasta luultavammin kirjoittelen vielä lisää.
Kommentit