lauantai 24. marraskuuta 2018

Blogi jää tauolle

Blogini jää tauolle. Jatkan edelleen Instagramin päivittämistä ja kirjoittelen sinne lyhyesti kirjojen herättämiä ajatuksia. Instagramista minut löytää myös nimellä lukuneuvos. Seuratkaahan myös kirjabloggareiden omaa YouTube kanavaa Kirjakulttia.





maanantai 19. marraskuuta 2018

Perikato

Ilkka Remes
Perikato (2018)
Arvostelukappale

Ilkka Remes on kirjailija, jonka kirjoja olen lukenut teini-ikäisestä saakka. Remes on hyvin tuottelias kirjailija ja samalla myös salaperäinen. Hän ei kirjoita omalla nimellään tai viihdy julkisuudessa. Sinänsä mukavaa, että ilman jatkuvaa julkista edustamista on myös mahdollista menestyä kirjamarkkinoilla. Luulen että Remeksen kirjat ja hänen niiden eteen tekemä kova taustatyö puhuvat puolestaan.

Remes on taitava kirjoittaja, mutta kaikki hänen kirjansa eivät ole innostaneet minua samalla tavalla. Remeksen Jäätyvä helvetti oli aiheensa puolesta mielenkiintoinen ja luin kirjan ahmimalla. Valitettavasti Perikato ei kuitenkaan pysty samaan koukuttavuuteen. Myös tässä kirjassa on Remekselle tyypillistä kansainvälisen tason draamaa ja päähenkilöt eivät ole timppa tavallisia, jotka vaan nyt sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kirjan yksi päähenkilöistä on Robert, jolla on vuosien CIA-kokemus ja myös hänen perheeellään on ollut muu kuin tavallinen päivätyö. Yksi kirjan teemoista onkin Robert ja hänen perheensä salaisuudet, jotka paljastuvat pikkuhiljaa.

Kirjassa käsiteltiin myös maahanmuuttoa ja sen aiheuttamaa vastakkainasettelua. Ehkä kirjan paras anti oli tämän aiheen käsittely. Asiaa käsiteltiin mielestäni monesta eri näkökulmasta ja kohtuullisen neutraaliin sävyyn.  Kirja ei anna asiaan mitään vastauksia, mutta antaa tietysti miettimisen aiheita. Remes käsittelee monesti kirjoisssan ajankohtaisia tai muuten arkoja aiheita fiktiivisen tarina keinoin ja monesti tämä on myös hyvä lähestymistapa omien ajatusten kokoamiseen.

Päällimmäinen tuntemukseni kirjasta oli kuitenkin se, että yhteen kirjaan oli mahdutettu liikaa henkilöitä ja asioita. Ne tekivät aika ajoin lukemisesta raskasta ja välillä sain ihan tosissani miettiä miten henkilö tai tapahtumat liittyvät toisiinsa. Remeksen kirjat harvoin päästävät lukijaansa helpolla, mutta liika on aina liikaa.

Oma mielipiteeni kirjasta muodostui ehkä eniten kirjan aiheen perusteella, joka ei ollut itselle se kaikista mielenkiintoisin. Kirjojen aihepiiri on se, joka laittaa minulla Remeksen kirjat paremmuusjärjestykseen. Jos Remeksen kirjat ovat tuttuja ja aihe kiinnostaa,tätä ei kuitenkaan kannata jättää välistä.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kirjamessut 2018 Helsingissä

Kirjamessuilla ensimmäistä kertaa

Olin Helsingin kirjamessuilla elämäni ensimmäistä kertaa. Monena vuotena minun on ollut tarkoitus osallistua, mutta aina on tullut jotain esteitä tai menoja samaan aikaan. Nyt sitten vuonna 2018 hetkeni koitti :) Tälläkään kertaa en päässyt kuin lauantaina messuille, mutta aloittelijalle sekin oli jo paljon. Viikonlopusta tuli muutenkin pitkä, koska lähdin perjantaina junalla töiden jälkeen ja palasin jo sunnuntaina. Matkustan itse Pohjois-Pohjanmaalta saakka eli matka on kohtuu pitkä.

Kirjamessujen lavat oli nimetty Helsingin kaupunginosien mukaan. Vietin ehkä eniten aikaa Punavuori lavan luona kuunnellen dekkareihin liittyviä keskusteluita ja ne olivat tosi mielenkiintoisia. Mukavaa oli myös nähdä Antti Tuisku ja kuunnella hänen ajatuksiaan elämästään, urastaan ja uudesta kirjastaan. En ole vielä Antin kirjaa  lukenut, mutta aikomukseni on se jossain vaiheessa lukea. En ole mikään Antin musiikin ykkösfani, mutta hänen uraansa on sinällään ollut mukava seurata. Yllättäen ehkä mielenkiintoisimman keskustelun tarjosi Petteri Järvinen, jonka esiintymistä menin hetken mielijohteesta katsomaan. Petterin kirjoista olen lukenut hänen Jippii-mobiili- ja verkkoportaalia käsittelevän kirjansa, mutta kiinnostus heräsi myös hänen uutta kirjaansa kohtaan. Kyberuhkia ja somesotaa vaikutti sen verran mielenkiintoiselle,että päätin jopa ostaa kirjan.
Olen Petterin kirjaa nyt vähän matkaa lukenut ja siinä on ollut ihan kiinnostavia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Toinen kirjalöytö oli Riku Korhosen kirja Emme enää usko pahaan. Kirja on ollut mielenkiinnon kohteena jo pitkään ja nyt sitten sain sen viimein hankittua. Näiden lisäksi ostin yhden lahjakirjan. Monia mielenkiintoisia kirjoja jäi hyllyyn, mutta en halua ostaa enempää kirjoja kun jaksan kantaa kotiin :)

Yleisesti ottaen tunnelma messuilla oli hyvä, vaikka ihmisiä oli liikkeellä tungokseen asti. Ilmeisesti messuilla oli ollut kävijäennätys tänä vuonna. Suosittelen kuitenkin varaamaan messuille useamman päivän, koska yhdessä päivässä niistä ei saa kaikkea irti. Minusta olisi esimerkiksi ollut mukava osallistua johonkin lukupiiriin, mutta aikaa ei vaan sille jäänyt. Olen kuitenkin tyytyväinen, että vihdoin viimein pääsin edes paikalle !

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Siilon saaga

Hugh Howey
Siilo,Siirros ja Kohtalo (Siilon saaga)
Spoilerivaroitus

En ole kovin paljon lukenut dystopia aiheisia kirjoja. En tiedä miksi, koska aihe sinällään on kiinnostava. Siilon saagakin tuli luettavaksi minulle oikeastaan sattumalta. Katselin kirjastossa palautettuja kirjoja ja tämä saagan ensimmäinen osa Siilo osui sattumalta silmiini. Siilo osottautui sen verran kiinnostavaksi, että myös loput kirjoista oli pakko lukea.

Saagan ensimmäisessä osassa kuvaillaan siilon elämää. Ihmiset elävät siilossa maan alla, koska ulkoilma on myrkyllistä. Siilon eri tasoissa on erilaisia toimintoja, kuten kasvien kasvatusta, sairaanhoitoa ja hallintoa ja jokainen ihminen toteuttaa omaa tehtäväänsä. Siilon eri tasoille kuljetaan portaita pitkin ja monet ihmiset elättävät itseään kantajina toimittamalla tavaraa eri tasoille. Ulkomaailmaa tarkkaillaan linssin läpi ja välillä linssi täytyy puhdistaa ulkoa käsin. Pelottavaan puhdistustoimenpiteeseen ei kukaan halua, koska kukaan ei palaa siltä reissulta. Ilma on myrkyllistä ja se tappaa suojapuvusta huolimatta. Siksi lähtökohtaisesti vain tuomitut rikolliset joutuvat puhdistustuomiolle.

Tarina saa alkunsa siitä, kun siilon Sheriffi Holston antautuu puhdistustuomiolle vapaaehtoisesti ja hänen tilalleen tulee valita seuraaja. Koneosaston Juliette vaikuttaa sopivalle ja hänet valitaankin tehtävään. Juliette kuitenkin esittää vääriä kysymyksiä ja myös hän joutuu puhdistustuomiolle. Ystäviensä avulla Juliette saa lisäaikaa ulkomaailmassa ja tekee vaeltaessaan hätkähdyttävän löydön. Hänen kotisiilonsa ei olekaan ainoa siilo maailmassa vaan niitä on enemmän. Juliette onnistuu pääsemään sisälle naapurisiiloon, mutta huomaa että siilossa on tapahtunut jotain pahaa. Melkein kaikki siilon asukkaat ovat kuolleet ja siilo on tuhottu. Yksi eloonjääneistä on mies nimeltä Solo ja hänkin vaikuttaa puolijärkiseltä elettyään yksin vuosikausia autiossa siilossa.

Toinen osa Siirros kuvailee sitä miten kaikki on saanut alkunsa. Donald Keene saa tehtäväkseen suunnitella salaperäinen rakennelman maan alle. Donald ei täysin ymmärrä mihin tarkoitukseen siilo rakennetaan ja monet rakennusratkaisut vaikuttavat hänestä järjettömiltä. Totuus kuitenkin selviää, kun maailmanloppu saa alkunsa. Donald huomaa pian elävänsä siilossa eikä hänen ole tarkoitus muistaa mitään edellisestä elämästään maan pinnalla.

Sarjan kolmannessa osassa nämä kaksi edellistä tarinaa nivotaan yhteen ja koko pelottava salaliitto paljastuu. Kolmannessa osassa myös paljastuu millainen maailma todellisuudessa on siilon ulkopuolella. Kirjojen kiinnostavuus perustui omalta osaltani siihen, miten Howey onnistui kuvaamaan siilon elämää. Ihmisten vaeltelu tasoilta toiselle portaita pitkin ja eri osastojen elämä tuntui lähes todelliselle. Pystyin kuvittelemaan ihmisiä työskentelemässä esimerkiksi viljelyksen parissa niillä resursseilla mitä heille annetaan. Kuvaukset koneosaston melusta ja liasta saivat minut lähes tuntemaan ne oikeasti. Myös kuvaukset Solon yksinäisistä vuosista Siilossa olivat hyvin todentuntuisia.

Toinen kiinnostava asia kirjoissa oli kuvaus siitä miten ihmisiä kontrolloidaan. Ihmiset elävät Siiloissa eri tasoilla ja erilaisilla ratkaisuilla heidän välinen kommunikaationsa pidetään vähäisenä. Myös Siirroksen kuvaukset nukutetuista ja lääkityistä ihmisistä olivat kiinnostavia. Erilaisilla ratkaisuilla ihmiset pidetään kiireisinä ja kykenemättöminä ajattelemaan, joten he eivät myöskään aiheuta ongelmia. Ja todellisuudessa vain muutamat ihmiset tietävät mitä todellisuudessa on tekeillä. Vaikka osa kirjan tapahtumista välillä tuntuivat tosi kaukaa haetulta, kirja ehkä sai ajattelemaan monia asioita. Millainen tulevaisuus meitä odottaa alati kehittyvässä maailmassa.

Mietin pitkään kenelle näitä voisi suositella ja tulin siihen tulokseen että oikeastaan kaikille. Kirjat ovat viihdyttäviä ja ne ovat helppo loikkaus dystopian maailmaan. Aikaa kirjojen lukeminen toki vie. Luettavia sivuja on noin 1500 kokonaisuudessaan.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Pyhä paha perhe


Pirjo Toivanen
Pyhä paha perhe (2017)
Arvostelukappale

Toivasen teos Pyhä paha perhe oli teemoiltaan minulle lähes täysosuma. Siinä oli teatterimaailmaa, talousrikollisuutta, mutta myös ihmissuhdedraamaa. Eli kaikkia aineksia, jotka tällä hetkellä uppoaa ainakin tähän lukijaan. Toivanen on saanutkin kaikki nämä ainekset yhdistettyä melkoisen mielenkiintoisella tavalla.

Mirja Mustasaari on Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä. Hän on eronnut miehestään ja viettää vapaa-ajallaan aikaa poikansa kanssa niin paljon kuin ehtii. Hän tapaa hammaslääkäri-reissullaan mukavan hammaslääkärin Juhan, jonka kanssa hänellä syttyy romanssinpoikanen. Juha on mukava tyyppi, mutta hänellä on myös omat murheensa. Hänen epämääräinen edellinen ihmissuhteensa on päättynyt ja myös taloudelliset murheet painavat päälle. Juhalla on oma firma ja hänelle paljastuu, että kirjanpidossa on paljon epäselvyyksiä hänen tietämättään. Myös Mirjalla on omat menneisyyden haamunsa. Kirjan edetessä paljastuu, että Mirja on aikoinaan adoptoitu ja hän tuntee, että hän ei ole ollut tämän vuoksi yhtä rakas ja arvokas tytär kuin hänen sisarensa. Tämä vaikuttaa olevan hänelle raskas taakka kantaa. Mirja vaikuttaa onnettomalta ja hukassa olevalta menestyksekkäästä näyttelijän urasta huolimatta. Näistä aineksista Toivanen saa keiteltyä melkoisen mehukkaan sopan, joka pitää lukijan otteessaan viimeisille sivuille saakka.

Kirja sijoittuu 1990-luvan laman aikaan, joka tuo oman lisämausteensa tarinalle. Ajanjakso on ollut monelle yrittäjälle haastava ja tilannetta on myös mielenkiintoista verrata nykyhetkeen. Kirjasta löytyy myös aineksia, joihin oli helppo hymähdellen samaistua. Aina ei ole helppoa tulla toimeen sukulaistensa kanssa, vaikka sukulaisten hössötyksen taustalla on yleensä pelkästään hyvä tarkoitus Juhan ja Mirjan romanssin kehittymistä oli myös mukava seurata, koska sen kuvaus ei ollut mitenkään siirappinen vaan hyvin todentuntuinen. Kirja kerronta oli melkoisen rentoa ja tarina eteni mukavasti. Ainut miinus oli kirjan minäkerronta, joka ei ole ainakaan omaan makuun. Tekstin olisi saanut vielä sujuvammaksi ilman sitä.

Kirja sopii hyvin kesälukemiseksi ja miksi ei myös pimeneviin syysiltoihin. Kirjasta varmasti moni lukija löytää itselleen jotakin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Mersumies ja muut kesän luettavat

Viimeinen vartio on Stephen Kingin Mersumies-trilogian päätösosa. Tätä kirjaa ennen on ilmestynyt Mersumies ja Etsivä löytää kirjat, jossa seikkailevat samat henkilöt. Mersumies eli Brady Hatsfield on joukkomurhaaja, joka on ajanut tahallaan väkijoukkoon surmaten ja vahingoittaen monia ihmisiä. Tämä teko ei kuitenkaan riittänyt hänelle vaan hän suunnitteli vieläkin suurempaa iskua nuorten konserttiin. Eläköitynyt poliisi Bill Hodges terävine apulaisineen kuitenkin estää hänen aikeensa ja toimittaa Bradyn aivovammaosastolle. Bradyn ei odoteta koskaan enää palautuvan ennalleen. Mersumies-casen myötä Bill saa elämälleen uutta suuntaa ja perustaa yksityisetsivätoimiston Etsivä löytää, jonka tutkimuksia sarjan toinen osa käsittelee.

Kolmannessa eli päätösosassa Bill on pyörittää edelleen yritystään ja Mersumies Brady on edelleen aivovammaosastolla. Toisaalta Bradyn ympärillä liikkuu villejä huhuja, joiden mukaan hän voi ajatuksen voimalla siirtää esineitä. Huhut kiistetään tietysti jyrkästi, mutta sairaalan työntekijät ovat peloissaan. Bill joutuu jälleen epäsuorasta tekemisiin Mersumiehen kanssa, sillä yksi hänen eloonjääneistä uhreistaan on kuollut. Paikalta löytyy mystinen Z-kirjain, mutta muuten tapaus vaikuttaa laajennetulta itsemurhalta. Bill kuitenkin vaistoaa jutussa jotain muuta. Samaan aikaan tietyllä pelikonsolilla pelaavat henkilöt alkavat käyttäytyä omituisesti tai itsetuhoisesti. Kaikilla näillä tapahtumilla näyttää olevan järjetön yhteys Mersumieheen. Bill joutuu toteamaan, että Mersumies on jälleen palannut jossain olomuodossa ja entistä vahvempana.

Mersumies-trilogia on siinä mielessä poikkeuksellista Kingiä, että se on enemmän jännäri kuin mitään muuta. Yliluonnolliset voimat tulevat esiin vasta sarjan viimeisessä osassa. Tämä sarja kuitenkin oli mielestäni siitä huolimatta hyvää Kingiä. En ole ollut viime vuosina enää kovin innostunut Kingin kirjoista, mutta tämä palautti kiinnostuksen taas hänen tuotantoonsa. Kirjasarjassa ehkä yllättäen kiinnosti myös Billin yhtiökumppanin Hollyn hahmo. Holly oli sarjan ensimmäisessä osassa lähes sukulaistensa talutusnuorassa kävelevä avuton nainen, joka ei osannut toimia ihmisten kanssa. Kirjasarjan edetessä Hollystä löytyy paljon potentiaalia ja hänestä kasvaa tärkeä tukihenkilö Billille.

Kingin lisäksi lukupinossa on Jo Nesbon Jano, jossa Harry Hole ilmeisesti jälleen seikkailee. Tätä kirjaa en ole vielä yhtään ehtinyt aloittaa, mutta luultavasti teen siitä oman postauksen. Hieman erilaista tyyliä taas edustaa David Duchovnyn Miss Subways, mutta myös tässä kirjassa liikkuvat yliluonnolliset voimat. Tähän saakka kirja on ollut kankean alun jälkeen jopa yllättävän hyvä. Perinteisempää ihmiskohtaloita kuvaavaa kirja Tommi Liimatan Autarktis on edelleen lukupinossa kesken. Ehkä näin keskikesällä pohjoinen synkkä mielenmaisema ei houkuta, mutta kirja on toisaalta taitavasti kirjoitettu.


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Lukukoostetta

Toukokuu vierähti nopeasti ja aika kului lomailessa Kreetalla ja teatteriharrastuksen parissa. Luettuja sivuja myös tuli mukavasti ja olen kunnostautunut tutustumalla kirjaston sähkökirjavalikoimaan. Sähkökirjat ovat kyllä mainio keksintö varsinkin matkoilla.

Historiaa lukupinossa edusti Pirjo Tuomisen Suuriruhtinaanmaa-trilogia. Kirjat kertovat Juniasta, joka elää 1800-1900 luvun taitteessa. Trilogian alussa hän on nuori 18-vuotias tyttö, joka naitetaan vasten tahtoaan vanhemmalle venäläiselle miehelle. Nuori Junia kuitenkin janoaa oikeaa rakkautta ja tutustuu moniin mielenkiintoisiin miehiin, joista yksi johdattaa hänet monien käänteiden jälkeen takaisin Suomeen. Elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa ja Junia huomaa, että hänen on itse otettava vastuu omasta elämästään ja taloudestaan. Kirjasarja oli tarinansa ohella myös läpileikkaus Suomen lähihistoriaan, mutta myös nykyisen modernin naisen kasvutarina. Vaikka tarinassa oli sinällään Tuomiselle tuttu kaava, Junian vaiheista halusi aina vain lukea lisää. Kevään aikana olen lukenut paljon Tuomista ja hänen kerrontatyylinsä vetoaa jostain syystä minuun.

Lomalukemiseen kuuluu aina myös yksi elämänkerta. Tällä kertaa päätin tutustua Alexzander Stubbin elämään. Toisaalta voidaan miettiä voiko tätä kirjaa vielä kutsua elämänkerraksi, mutta ainakin se kertoi Alexzanderin tarinaa tähän saakka hänen omasta näkökulmastaan. Kirjan anti ehkä oli, että ymmärsin paremmin miten hänen maailmankatsomuksensa ja mielipiteensä ovat aikoinaan syntyneet. Toisaalta oli ihan mielenkiintoista lukea millaista on pääministerin arki on. Arvelin sen olevan rankkaa, mutta nyt ymmärsin miten rankkaa se todellisuudessa on.

Luin myös pitkästä aikaa yhden dekkarin. Tällä kertaa lukemistoon pääsi Taavi Soininvaaran kirja Inferno.fi. Kirjaa voi kuvailla helpoksi lomalukemiseksi. Kirjassa liikutaan tietoturvan mystisessä maailmassa. Kirjan päähenkilö Ratamo pääsee supon puolella ensi kertaa tositoimiin, kun hän tempautuu mukaan murhatutkintaan. Soininvaaralla on mukaansatempaavia dekkareita ja kirjan aihe on ajankohtainen monessa mielessä.

Tällä hetkellä lukemistossa on edelleen Hannu Rajaniemen Kvanttivaras. Lupaavan alun jälkeen, lukuinnostus tyrehtyi tarinan vaikeaselkoisuuden takia. Toivon mukaan ehdin jatkaa kirjan lukemista vielä tällä viikolla ja pystyn antamaan kirjalle vielä mahdollisuuden.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Tarinaa Suomen sisällissodasta

Pirjo Tuominen
Itkevät syvät vedet (2001)

Suomen sisällisota on aihe, joka on minun sukupolvelleni omalla tavallaan aika vieras. Muistelen että koulussa aihetta ei kovin paljon käsitelty historian tunneilla. Oikeastaan vasta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian lukeminen avasi asiaa enemmän. Tänä vuonna, kun tapahtumista on kulunut tasan sata vuotta, on aihetta uudelleen nostettu esiin myös mediassa. Aihe ei luultavasti ole enää samalla tavalla arka, koska tuohon aikaan eläneet ihmiset ovat suurelta osin jo menehtyneet. Tämän kirjan tarina taas tuo lisää näkökulmaa millaista elämä on tuolloin ollut.

Linda on sahanomistajan tytär, joka asuu vielä isänsä ja äitipuolensa kanssa. Kirja tarina alkaa vallankumouksen pyörteissä ja Venäjän tapahtumat saavat myös sahan väen joko innostumaan tai mietteliääksi. Vallankumous aiheuttaa myös levottomuuksia Suomessa, mutta vielä pahempaa on tulossa. Kansa on jakautunut kahtia ja työläisten vaatimukset omista oikeuksistaan alkavat nousemaan. Pian sisällissota alkaa ja kaikkien on valittava puolensa. Linda sahanomistajan tyttärenä ymmärtää työläisten vaatimukset, mutta toisaalta hän taustansa puolesta kuuluu valkoisten puolelle. Sisällisota aiheuttaa järjetöntä ryöstelyä ja tappamista ja kukaan ei tunnu olevan turvassa.

”Valta oli odottamatta pudonnut näiden ihmisten käsiin, valta ja sen väistämättömältä tuntuva seuralainen väkivalta. Se oli huumannut ja humalluttanut metsätöllien väen, tehtaiden työläiset ja turpeeseen sidotun maatyöväestön”

Tapahtumien ohelle kirjassa käsitellään paljon myös erilaisia ihmisiä ja heidän kasvutarinaansa. Lindan salainen ihastus Joel on luotettu työmies sahalla, mutta toisaalta hän haluaa muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi. Linda mietiskelee paljon taustaansa ja yrittää ymmärtää eri taustaisia ihmisiä. Lindan äitipuoli Etti taas keskittyy pelkästään itseensä ja hänelle työläisten vaatimukset ovat käsittämättömiä. Lindan veli on keskittynyt hauskanpitoon, mutta sodan aikana hänestä kasvaa vastuuntuntoinen valkoisten puolella taisteleva sotilas. Lindan isä Tatu haluaa olla oikeudenmukainen, mutta toisaalta hänenkin on ajateltava omaa liiketoimintaansa.

Tapahtumat vaikuttavat monelta osin järjettömiltä, mutta niitä pystyy ymmärtämään tuon ajan kontekstissa. Työläiset ovat raataneet jopa kymmenen tunnin työpäiviä ja sen jälkeen vielä hoitaneet kotona oman tilansa työt. Kun tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta on alettu puhumaan, monet varmasti ovat olleet heti mukana vaatimuksissa. Sodan aikana katkeruus riistäjiä kohtaan on sitten purkautunut mitä kauheimmilla tavoilla. Toisaalta sodan jälkeen voittajat ovat kohdistaneet melkoisia kostotoimenpiteitä hävinneitä punaisia kohtaan. Teloituksia on tehty mielivaltaisesti ja vankileirit ovat tappaneet monia. Tapahtumat ovat varmasti jättäneet syvät arvet ihmisten mieliin vuosiksi eteenpäin. Surullisinta kirjassa ehkä oli Lindan ja Joelin tarina. Tuohon aikaan erilaiset taustat määrittivät sitä, kenen kanssa pystyi seurustelemaan.




maanantai 26. maaliskuuta 2018

Eevan kolme tytärtä


Elif Shafak
Eevan kolme tytärtä (2016)
(Arvostelukappale)

Peri kasvaa Istanbulissa kahden tulen välissä. Hänen äitinsä on harras muslimi, mutta hänen isänsä kyseenalaistaa koko uskonnon. Peri ei tiedä mitä uskonnosta ja uskosta pitäisi ajatella ja hänellä ei ole mahdollisuutta keskustella asiasta kenenkään kanssa. Perin mieltä painaa myös mystinen näky usvalapsi, joka tuntuu ilmestyvän hänelle aina sopivaan aikaan. Peri on kuitenkin fiksu ja aikuistuttuaan hän pääsee opiskelemaan Oxfordiin. Siellä hän saa uuden mahdollisuuden pohtia suhdettaan Jumalaan. Kiistanalainen professori Azur järjestää seminaareja, johon myös Peri osallistuu. Hän saa myös uusia ystäviä eri tavalla ajattelevista opiskelutovereistaan.


Kirjan tarina alkaa nykypäivän Istanbulista, jossa nyt jo aikuinen Peri on lapsensa kanssa matkalla juhliin. Kirja rakentuukin nykypäivän ja menneisyyden tapahtumien ympärille, jotka vuorottelevat vuoroin kirjassa. Kirjassa oli mielestäni kolme eri teema, jotka olivat varsin kiinnostavia. Ensimmäinen niistä oli Turkki ja Turkin nykyinen epävakaa tilanne, jonka ympäriltä kirjassa käytiin paljon keskusteluja. Omat kokemukseni Turkista painottuvat lähinnä pieniin lomakyliin, jossa ei todellakaan pääse aidosti Turkin kulttuuriin tai poliittiseen tilanteeseen sisälle. Turkki ei myös ole paras paikka naiselle elää. Maa vaikuttaa kohtuullisen länsimaiselle, mutta todellisuus on, että siellä nainen ei voi käydä rauhassa esimerkiksi lenkillä.

Uskonto ja suhde Jumalaan ovat myös kirjan vallitsevia teemoja. Mikäli on kasvanut erilaisessa kulttuurissa ja myös keskenään hyvin eri tavalla ajattelevien ihmisten keskellä, voi olla haasteellista opiskella länsimaissa ja kohdata erilaisia ihmisiä. Peri onkin hyvin hämmentynyt. Perin tapaamat Iranilaistyttö Shiri on ateisti ja Mona on kiinnostunut politiikasta. Vaikka he ajattelevat asioista eri tavalla, ystävystyminen on silti mahdollista. Uskonnon osalta kirja ei sinänsä ota kantaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Siinä lähinnä pohdiskeltiin uskontoa kiihkottomasti eri näkökulmista, mikä sinänsä oli virkistävää.

Kolmas mielenkiintoinen asia oli Perin ja professori Azurin välinen suhde. Odotin koko ajan, kehittyykö heidän välinen suhde minnekään ja millainen suhde loppujen lopuksi on. Azurin hahmo tuli mukaan kirjan tarinaan verrattaen myöhään ja minusta hänen hahmoaan olisi voinut vielä syventää.

Eevan kolme tytärtä ei ole kirja, joka päästää lukijansa helpolla. Tämä kuitenkin positiivisessa mielessä. Tarina voi aika ajoin tuntua raskaalle, mutta antaa myös lukijalleen paljon. Itse ainakin luin kirjan aika lailla yhdeltä istumalta. Kirja oli ainakin mukavaa sunnuntaipäivän viihdykettä.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Epämukavuusalueella

Alastair Reydols, Pääteasema (2011)
Terry Pratchett&Stephen Baxter, Pitkä maa (2013)

Sekä Pitkä maa että Pääteasema olivat  kirjoja, jotka edustavat minulle eräänlaista epämukavuusaluetta. Reydolsin kirjoittaman kirjan luin jo aikaisemmin tänä vuonna, mutta Pääteasema oli tyyliltään erilainen kuin tämä aikaisempi kirja. Pitkä maa ilmeisesti edustaa myös tyylilajillaan scifiä ja Terry Pratchettin kirjat ovat käsitykseni mukaan hyvin suosittuja. Minä taas olen onnistunut välttymään hänen tuotannoltaan tähän saakka kokonaan. Päätin sitten korjata tilanteen, kun ystävällinen kirjastonhoitaja oli laittanut hänen kirjansa tarjolle.

Pitkä maa on kirja, jota en ole saanut luettua loppuun. Ja oikeastaan en tiedä saanko sitä koskaan päätökseen. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien huomaan olevani hiukan pihalla. On steppereitä, joiden avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaistodellisuuksiin. Kirjan päähenkilöllä Joshualla vaikuttaa olevan ainutlaatuinen kyky tehdä siirtymiä ilman stepperiä ja ennen kaikkea kärsimättä siitä fyysisesti. Hän pääseekin tutkimaan uusia maailmoja salaperäisen rahoittajansa kanssa, joka mahdollisesti on vain tekoäly eikä oikea ihminen. Tätä pidemmälle en ole päässyt. Kirja ei ole tuntunut missään vaiheessa omalta. Ehkä siksi, että se on vain yksinkertaisesti liian hämärä minulle. En tiedä onko hämärä oikea sana kuvaamaan tätä kokemusta, mutta en oikein parempaakaan saa keksi. Lukemisen vaikeus sinänsä on jännä havainto, koska kirja on fyysisesi helppoa luettavaa. Kieli ei ole raskasta ja luvut ovat kohtuu lyhyitä. Sisältö vaan tuntuu raskaalle. Jostain syystä en haluaisi luovuttaa tämän kanssa, mutta vaikealle tuntuu.

Pääteasema oli myös hämärä kirja, mutta taas edusti positiivisesti toista ääripäätä. Quillon elää tulevaisuuden kaupungissa Spearpointissa, jonka ympärillä on eri osavaltioiden vyöhykkeitä. Vyöhykkeiden välillä siirtyminen aiheuttaa pahoja fyysisiä oireita ja siksi niiden välillä liikkuminen on vaarallista. Quillon ei ole oikeasti ihminen vaan enkeli, joka on alunperin tullut Taivaalliselta tasolta elämään ihmisten keskuuteen. Ihmiset eivät vaan oikein pidä enkeleistä ja myös hänen enkelitoverinsa kääntyvät häntä vastaan. Quillon joutuu pakenemaan ja hän saa saattajakseen tulisieluisen Merokan. Matkan varrella tapahtuu pelottava vyöhykkeiden siirtymä, joka suistaa maailman täysin raiteiltaan. Pakomatkalla he kohtaavat äidin sekä tyttären, jolla tuntuu olevan erikoislaatuisia voimia. Pelastaakseen heidän tunteman maailman, alkaa vaikuttaa siltä, että heidän kaikkien on palattava takaisin Spearpointiin.

Reydolsin luoma kuvitteellinen maailma ei ollut kovin helppoa hahmottaa. Myös tämän kirjan aikana olin välillä pihalla, että missä liikutaan ja missä ollaan. Myös erikoislaatuiset koneet ja koneen ja elävän olennon yhdistelmät olivat varsin mielenkiintoisia hahmoja. Kirja kuitenkin vei mennessään, vaikka välillä tapahtumat tuntuivat edistyvän varsin verkkaisesti. Ilmeisesti tämä kirja edustaa Reydolsin tuotannossa viihdepainotteisempaa puolta. Ainakin se erosi tyyliltään Sinisestä maasta melkoisen paljon. Kirja myös käsitteli melkoisen paljon ihmissuhteita.

Lähipäivinä tavoitteena on jättää scifi osasto ainakin hetkeksi ja aloittaa Kristiina Vuoren Kaarnatuuli. Tämä kirja on myös ollut jo hyvän aikaa lukulistalla.


tiistai 6. helmikuuta 2018

Vuosi avaruudessa

Scott Kelly
Kiertoradalla-vuosi avaruudessa (2017)

Scottin vuoden kestävää oleskelua kansainvälisellä avaruusasemalla tuli seurattua Twitterin kautta. Scott siis vietti ennätyksellisen ajan yhteen menoon avaruudessa selvittääkseen miten tämä vaikuttaa ihmiskehoon. Kokeen taustalla tietysti on ihmiskunnan seuraavan löytöretken päämäärä eli miehitetty lento Marsiin.

Astronautin työ on vaativaa ja olen monesti miettinyt mitä vaatii, että koulutukseen pääsee. Scottin kohdalla lienee ratkaisevinta on ollut luja tahto. Perheen vanhemmat ovat olleet poliiseja eli vanhempien uravalinnat eivät ainakaan ole ohjanneet tälle tielle. Scott olikin saanut ajatuksen tulevasta ammatistaan lukemalla kirjan, mikä tietysti ilahduttaa kaltaistani lukutoukkaa. Jännä yksityiskohta on myös se, että myös Scottin kaksoisveli Mark on astronautti. Kaksostutkimus toi myös uutta tietoa avaruusmatkailuun, koska Mark vietti saman ajan maassa.

Rakenteellisesti kirja eteni niin, että vuoroin kuvattiin Scottin tietä astronautiksi ja vuoroin hänen elämäänsä  avaruusasemalla. Vaikka aihe on kohtuu hankala tavalliselle ihmiselle, kirja oli kirjoitettu kansantajuisesti. Oli helppoa ymmärtää mitä käytännön haasteita avaruusmatkailussa ja aluksella toimiessa on. Kirja oli siis osittain tietokirja ja osittain Scottin elämäkerta. Välillä ehkä ärsytti Scottin omakehu joissain asioissa, mutta toisaalta hänen saavutuksensa ovat kiistattomia. Niistä ehkä kannattaakin olla ylpeä. Kirja tarjosi myös jänniä tiedonmurusia eri maista ja kansalaisuuksista.

Mielenkiintoinen kirja siis kaikenkaikkiaan. Toivon mukaan Scottin avulla saatiin taas lisätietoa, jonka avulla Mars saavutetaan lähitulevaisuudessa.

                                          Kuvan lähde Pixabay

lauantai 27. tammikuuta 2018

Scifiä tammikuuhun

Alastair Reydolds
Muistoissa sininen maa (2012)

Tykkään katsoa scifi elokuvia, mutta jostain syystä scifin lukeminen on jäänyt huomattavasti vähemmäksi. Luultavasti tämän teoksen jälkeen tätä genreä tulee luettua lisää.

Geoffrey ja Sunday ovat sisaruksia, joiden isoäiti kuolee yllättäen. Erakkomainen isoäiti ei ole ollut heille kovin läheinen, mutta he osallistuvat silti hautajaisiin. Sisarusten suku on vauras, mutta kumpikaan sisaruksista ei ole kiinnostunut liiketoimista. Geoffrey tutkii elefantteja ja Sunday on taiteilija. Heidän serkkunsa taas ovat hyvin kiinnostuneita rahasta ja suvun maineesta. Näyttää sille, että isoäidillä on jokin salaisuus piilotettuna tallelokeroon, joka sijaitsee kuussa. Sisarusten serkut lähettävät Geoffreyn tutkimaan tallelokeron sisällön. Tästä alkaa seikkailu, jossa matkustetaan ympäri aurinkokuntaa.

Itse tarina oli kiinnostava, mutta itseä kirjassa kiehtoi  enemmän tulevaisuuden maailman kuvailu. Matkat Marsiin ja kuuhun ovat varmasti mahdollisia oikeastikin tulevaisuudessa. Jännä ajatus oli myös ihmisten siirtyminen sijaisruumiissa toiseen paikkaan. Geoffrey pääsi tutkimaan elefantteja täysin uudella tavalla kytkeytymällä niiden mieleen ja kokemalla näin eläimen sisäisen maailman. Itse leikittelin ajatuksella millaista olisi asua esimerkiksi Marsissa. Kaipaisiko sitä nopeasti normaalia ulkoilmaa ja sinistä taivasta.

Tämäntyyppisessä kirjallisuudessa kiehtovinta se, että monet asiat ovat todennäköisesti ihan mahdollisia tulevaisuudessa. Kirjan juoni oli myös ihan kiinnostavasti rakennettu. Muistoissa sininen maa on  Poseidonin lapset- kirjasarjan ensimmäinen osa ja varmasti luen myös tästä toisen osan.

                                           Kuvan lähde Pixabay

perjantai 19. tammikuuta 2018

Lukupinossa Kate Morton& Gillian Flynn


Kate Mortonilta olen lukenut pari pari kirjaa aikaisemmin ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Myös tämä kirja The lake house (Talo järven rannalla) vaikuttaa lupaavalle. Kaava on tuttu eli nykyhetkessä elävä nainen lähtee selvittämään mysteeriä. Tässä tapauksessa hyllytetty poliisi perehtyy vanhaan katoamistapaukseen. Mortonin tyyli on hyvin kuvailevaa, joka toisaalta on ihanaa ja toisaalta tuskastuttavaa. Olen lukenut kirjaa noin 70 sivua ja tuntuu ettei kirjassa päästä oikein asiaan. Toisaalta samalla Morton taidokkaasti rakentelee pohjaa tarinalle. Luultavasti jään tähän kirjaan vielä koukkuun. Yllättäen myös toivon, että Morton rakentaa tähän kirjaan myös pientä romanttista vipinää (ehkä se toisi valoa tähän tammikuun pimeyteen ja kylmyyteen). Vanha talo ja puutarha ovat jo tarinassa mukana. Jotenkin nämä Mortonin kirjat toimivat aina talviaikaan niiden tunnelman takia.

Gillian Flynnin kirjalle Kiltti tyttö minulla oli kovat odotukset, mutta tähän saakka kirja on ollut pettymys. Amy katoaa hänen ja hänen Nick puolisonsa hääpäivänä. Tätä ennen rakennetaan tarinaa pariskunnan kohtaamisesta ja lopulta avioliiton väljähtymisestä. Tällä hetkellä kaikki osoittaa aviomiehen syyllisyyden suuntaan, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana. Kirjan aloitus on ollut jotenkin niin kliseinen, että en edes tiedä jaksanko jatkaa tätä pidemmälle. Ehkä juonenkäänteet paranevat tai ehkä ei. Lukujumi tämän kirjan osalta on kuitenkin  totta. Ehkä tämän lukeminen jatkuisi parhaiten jonkun junamatkan aikana.

Nyt kuitenkin jatkuu Mortonin teoksen lukeminen...