torstai 15. maaliskuuta 2018

Epämukavuusalueella

Alastair Reydols, Pääteasema (2011)
Terry Pratchett&Stephen Baxter, Pitkä maa (2013)

Sekä Pitkä maa että Pääteasema olivat  kirjoja, jotka edustavat minulle eräänlaista epämukavuusaluetta. Reydolsin kirjoittaman kirjan luin jo aikaisemmin tänä vuonna, mutta Pääteasema oli tyyliltään erilainen kuin tämä aikaisempi kirja. Pitkä maa ilmeisesti edustaa myös tyylilajillaan scifiä ja Terry Pratchettin kirjat ovat käsitykseni mukaan hyvin suosittuja. Minä taas olen onnistunut välttymään hänen tuotannoltaan tähän saakka kokonaan. Päätin sitten korjata tilanteen, kun ystävällinen kirjastonhoitaja oli laittanut hänen kirjansa tarjolle.

Pitkä maa on kirja, jota en ole saanut luettua loppuun. Ja oikeastaan en tiedä saanko sitä koskaan päätökseen. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien huomaan olevani hiukan pihalla. On steppereitä, joiden avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaistodellisuuksiin. Kirjan päähenkilöllä Joshualla vaikuttaa olevan ainutlaatuinen kyky tehdä siirtymiä ilman stepperiä ja ennen kaikkea kärsimättä siitä fyysisesti. Hän pääseekin tutkimaan uusia maailmoja salaperäisen rahoittajansa kanssa, joka mahdollisesti on vain tekoäly eikä oikea ihminen. Tätä pidemmälle en ole päässyt. Kirja ei ole tuntunut missään vaiheessa omalta. Ehkä siksi, että se on vain yksinkertaisesti liian hämärä minulle. En tiedä onko hämärä oikea sana kuvaamaan tätä kokemusta, mutta en oikein parempaakaan saa keksi. Lukemisen vaikeus sinänsä on jännä havainto, koska kirja on fyysisesi helppoa luettavaa. Kieli ei ole raskasta ja luvut ovat kohtuu lyhyitä. Sisältö vaan tuntuu raskaalle. Jostain syystä en haluaisi luovuttaa tämän kanssa, mutta vaikealle tuntuu.

Pääteasema oli myös hämärä kirja, mutta taas edusti positiivisesti toista ääripäätä. Quillon elää tulevaisuuden kaupungissa Spearpointissa, jonka ympärillä on eri osavaltioiden vyöhykkeitä. Vyöhykkeiden välillä siirtyminen aiheuttaa pahoja fyysisiä oireita ja siksi niiden välillä liikkuminen on vaarallista. Quillon ei ole oikeasti ihminen vaan enkeli, joka on alunperin tullut Taivaalliselta tasolta elämään ihmisten keskuuteen. Ihmiset eivät vaan oikein pidä enkeleistä ja myös hänen enkelitoverinsa kääntyvät häntä vastaan. Quillon joutuu pakenemaan ja hän saa saattajakseen tulisieluisen Merokan. Matkan varrella tapahtuu pelottava vyöhykkeiden siirtymä, joka suistaa maailman täysin raiteiltaan. Pakomatkalla he kohtaavat äidin sekä tyttären, jolla tuntuu olevan erikoislaatuisia voimia. Pelastaakseen heidän tunteman maailman, alkaa vaikuttaa siltä, että heidän kaikkien on palattava takaisin Spearpointiin.

Reydolsin luoma kuvitteellinen maailma ei ollut kovin helppoa hahmottaa. Myös tämän kirjan aikana olin välillä pihalla, että missä liikutaan ja missä ollaan. Myös erikoislaatuiset koneet ja koneen ja elävän olennon yhdistelmät olivat varsin mielenkiintoisia hahmoja. Kirja kuitenkin vei mennessään, vaikka välillä tapahtumat tuntuivat edistyvän varsin verkkaisesti. Ilmeisesti tämä kirja edustaa Reydolsin tuotannossa viihdepainotteisempaa puolta. Ainakin se erosi tyyliltään Sinisestä maasta melkoisen paljon. Kirja myös käsitteli melkoisen paljon ihmissuhteita.

Lähipäivinä tavoitteena on jättää scifi osasto ainakin hetkeksi ja aloittaa Kristiina Vuoren Kaarnatuuli. Tämä kirja on myös ollut jo hyvän aikaa lukulistalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti