Klassikkohaaste: Sieppari ruispellossa

J.D Salinger

Sieppari ruispellossa (1951)

Sieppari ruispellossa on klassikko, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Nyt kun minulla oli aikaa osallistua klassikkohaasteeseen, niin tottahan toki tämä kirja piti sitten vihdoin viime ottaa luettavaksi. Jotkut tuttavat ovat luonnehtineet kirjaa hyväksi, mutta jotkut taas tylsäksi. Itselläni ei ollut mitään odotuksia, mutta huomasin heti, että tämä kirja vie mukanaan.

Kirja kertoo nuoresta miehestä nimeltä Holden Caulfied. Holden on rikkaan miehen poika, joka ei ole löytänyt paikkaansa maailmassa. Hän on lentänyt ulos monesta collegesta ja viimeisimpänä hän on saanut lähtöpassit Penceystä. Paitsi että Holden ei jää odottamaan keskiviikkoon, hän lähtee heti. Riideltyään kaverinsa kanssa hän pakkaa laukkunsa ja lähtee takaisin New Yorkiin, mutta ei mennäkseen heti kotiin. Hän kirjoittautuu hotelliin ja aloittaa muutaman päivän päämäärättömän kuljeskelun ympäri kaupunkia. Holden käy baareissa leffoissa ja yrittää saada syvällisiä keskusteluja aikaan taksikuskien kanssa. Yksin Holden ei kuitenkaan halua olla, vaan hän jatkuvasti soittelee kavereilleen saadakseen seuraa. Toisaalta juuri kukaan ihminen ei ole Holdenin mieleen. Ainut ihminen josta Holden pitää on hänen pikkusiskonsa Phoebe. Phoebe on myös ainut ihminen, joka saa tarinan päätteeksi Holdenin järkiinsä.

Holden on tarinan ärsyttävä sankari, joka ei pidä ihmisistä. Melkein jokainen hän kohtaamansa ihminen on jollakin tavalla ärsyttävä tai falski. Kirjan edetessä mietin, että eikö tuo tyyppi oikeasti siedä ketään muuta kuin itseään. Toisaalta hän kuvaa pikkusiskonsa Phoeben mainiona tyyppinä ja hänen luokseen Holden viimein myös suuntaa New Yorkin seikkailunsa jälkeen. Toisaalta kirjan ajatus irtiotosta ja muutaman päivän päämäärättömästä oleskelusta kuulostaa hienolle ja sen takia varmaan pidin kirjasta niin paljon. Tästä huolimatta Holden haluaisi paljon suuremman irtioton elämästään ja on monen teinin tavoin eksyksissä elämässään. Toisaalta hän on myös tavallinen teinipoika; tytöt ja ryyppäys kiinnostavat myös.

Jäin todellakin miettimään miksi pidin kirjasta. Ajatus pari päivän päämäärättömästä kaupunkilomasta toki kiehtoi, mutta se ei ollut se kirjan juttu. Ehkä Holdenin pohdinnat ihmisistä ja elämästä olivat mukaansa tempaavia kaikessa ärsyttävyydessään. Se oli myös hienoa, että Holden luki kirjoja. Tämä pieni yksityiskohta lienee toi Holdenille pisteet kotiin.

Onko tämä kirja ansainnut sitten ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa? En todellakaan tiedä. Kirja on aikoinaan ainakin saanut julkisuutta John Lennonin murhan yhteydessä. Ehkä en itse henkilökohtaisesti tätä klassikkokirjan arvoiseksi nostaisi, vaikka kirjasta omalla tavallani pidinkin. Arvosanaksi tälle kirjalle kuitenkin antaisin 4/5.