sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Tarinaa Suomen sisällissodasta

Pirjo Tuominen
Itkevät syvät vedet (2001)

Suomen sisällisota on aihe, joka on minun sukupolvelleni omalla tavallaan aika vieras. Muistelen että koulussa aihetta ei kovin paljon käsitelty historian tunneilla. Oikeastaan vasta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian lukeminen avasi asiaa enemmän. Tänä vuonna, kun tapahtumista on kulunut tasan sata vuotta, on aihetta uudelleen nostettu esiin myös mediassa. Aihe ei luultavasti ole enää samalla tavalla arka, koska tuohon aikaan eläneet ihmiset ovat suurelta osin jo menehtyneet. Tämän kirjan tarina taas tuo lisää näkökulmaa millaista elämä on tuolloin ollut.

Linda on sahanomistajan tytär, joka asuu vielä isänsä ja äitipuolensa kanssa. Kirja tarina alkaa vallankumouksen pyörteissä ja Venäjän tapahtumat saavat myös sahan väen joko innostumaan tai mietteliääksi. Vallankumous aiheuttaa myös levottomuuksia Suomessa, mutta vielä pahempaa on tulossa. Kansa on jakautunut kahtia ja työläisten vaatimukset omista oikeuksistaan alkavat nousemaan. Pian sisällissota alkaa ja kaikkien on valittava puolensa. Linda sahanomistajan tyttärenä ymmärtää työläisten vaatimukset, mutta toisaalta hän taustansa puolesta kuuluu valkoisten puolelle. Sisällisota aiheuttaa järjetöntä ryöstelyä ja tappamista ja kukaan ei tunnu olevan turvassa.

”Valta oli odottamatta pudonnut näiden ihmisten käsiin, valta ja sen väistämättömältä tuntuva seuralainen väkivalta. Se oli huumannut ja humalluttanut metsätöllien väen, tehtaiden työläiset ja turpeeseen sidotun maatyöväestön”

Tapahtumien ohelle kirjassa käsitellään paljon myös erilaisia ihmisiä ja heidän kasvutarinaansa. Lindan salainen ihastus Joel on luotettu työmies sahalla, mutta toisaalta hän haluaa muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi. Linda mietiskelee paljon taustaansa ja yrittää ymmärtää eri taustaisia ihmisiä. Lindan äitipuoli Etti taas keskittyy pelkästään itseensä ja hänelle työläisten vaatimukset ovat käsittämättömiä. Lindan veli on keskittynyt hauskanpitoon, mutta sodan aikana hänestä kasvaa vastuuntuntoinen valkoisten puolella taisteleva sotilas. Lindan isä Tatu haluaa olla oikeudenmukainen, mutta toisaalta hänenkin on ajateltava omaa liiketoimintaansa.

Tapahtumat vaikuttavat monelta osin järjettömiltä, mutta niitä pystyy ymmärtämään tuon ajan kontekstissa. Työläiset ovat raataneet jopa kymmenen tunnin työpäiviä ja sen jälkeen vielä hoitaneet kotona oman tilansa työt. Kun tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta on alettu puhumaan, monet varmasti ovat olleet heti mukana vaatimuksissa. Sodan aikana katkeruus riistäjiä kohtaan on sitten purkautunut mitä kauheimmilla tavoilla. Toisaalta sodan jälkeen voittajat ovat kohdistaneet melkoisia kostotoimenpiteitä hävinneitä punaisia kohtaan. Teloituksia on tehty mielivaltaisesti ja vankileirit ovat tappaneet monia. Tapahtumat ovat varmasti jättäneet syvät arvet ihmisten mieliin vuosiksi eteenpäin. Surullisinta kirjassa ehkä oli Lindan ja Joelin tarina. Tuohon aikaan erilaiset taustat määrittivät sitä, kenen kanssa pystyi seurustelemaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti