sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tutustuminen Toni Morrisoniin

Toni Morrison
Paratiisi (1998)










Toni Morrison oli minulle entuudestaan kohtalaisen tuntematon kirjailija. Törmäsin kirjakaupassa tähän hänen kirjoittamaansa Paratiisi kirjaan ja kirja vaikutti kiinnostavalta ainakin takakannen perusteella. Morrison on tunnustettu yhdysvaltalainen kirjailija, joka on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensinnäisenä mustana naisena. Koko hänen suomennettu tuotantonsa on Tammen Keltainen kirjasto sarjassa, jossa yleensä on aika kovatasoisia kirjoja. Näin ollen odotukset olivat korkealla tätä kirjaa kohtaan. Valitettavasti jouduin tällä kertaa pettymään.

Kirja alkaa sekavilla tapahtumilla, jossa kuvataan miesjoukon tunkeutumista luostariin ja siellä tapahtuvaa ammuskelua. Tämän jälkeen kirjailija hyppää eri aikaan, jossa perheenäiti Mavis suree kaksoslastensa menetystä. Hän on unohtanut lapsensa kuumaa autoon ja molemmat lapset ovat kuolleet sinne. Mavis vaistoaa että hänen miehensä haluaa tappaa hänet ja pakenee yön turvin omasta kodistaan. Hän ajelee ympäriinsä mieheltään varastetulla autolla, kunnes autosta loppuu bensa. Hän päätyy lopulta luostariin, josta hän saa apua. Lopulta Mavis jää asumaan luostariin.Tämän jälkeen kirjailija esittelee joukon pulassa olevia naisia, jotka pakenevat omia ongelmiaan ja päätyvät kaikki hakemaan turvaa samasta luostarista. He ovat vapaita lähtemään milloin tahansa, mutta osa naisista jää. Osa taas lähtee, mutta palaa aina takaisin.

Toisaalta kirjassa esitellään elämää pikkukaupungissa, jossa luostari sijaitsee. Musta väestö on rakentanut sen omaksi asuinalueekseen. Suvut jotka ovat olleet luomassa kaupunkia, ovat hyvin ylpeitä siitä. He haluavat eristäytyä valkoisten maailmasta ja elää siellä omassa rauhassaan, mutta samalla herran nuhteessa. Nuoriso on kuitenkin alkanut muuttua levottomaksi ja kaupungin vanhimmat ovat huolissaan koko kaupungin turmeltumisesta. Toisaalta kaupunkilaisten keskuudessa kytee omat vihamielisyytensä toisiaan kohtaan. Kaupungin uusi pappi yrittää rohkaista mustia nuoria olemaan ylpeitä juuristaan ja itsestään. Häneenkin kuitenkin suhtaudutaan vihollisen lailla. Kaupunkilaiset elävät omaa sisäänpäin kääntynyttä elämäänsä ja raivo odottaa purkaantumistaan. Lopulta viha kohdistuu luostariin ja siellä eläviin naisiin. Osa kaupunkilaisista mieltää että he ovat tuoneet turmelluksen kaupunkiin. Heidät täytyy häätää pois lopullisesti...

Pakko myöntää että tämä kirja on oli ehkä tähän saakka vuoden pahin huti. Kirjassa oli liikaa henkilöitä ja tapahtumat etenivät sekavasti. Mietin varmaan sivulle sata saakka, mikä tässä tarinassa on se punainen lanka. Kirjassa poukkoiltiin koko ajan asiasta toiseen ja tapahtumien seuraaminen oli suorastaan uuvuttavaa. Jossain vaiheessa mietin jopa kirjan jättämistä kesken. Ehkä jossain kirjan puolessa välissä langat kietoutuivat jotenkin yhteen ja pystyin muodostamaan jonkinlaisen yleiskuvan asiasta. Tarina siis ei ollut kovin hyvin kirjoitettu. Edes henkilöhahmot eivät olleet mielestäni kovin kiinnostavia. Naishahmot olivat jotenkin stereotyyppisiä. Kuitenkin kirjailija mielestäni onnistui kuvaamaan hyvin millaista mustan väestön elämä on aikoinaan ollut valkoisten keskellä. Muutoin tällä kirjalla ei ollut oikeastaan mitään annettavaa minulle.

En tiedä sitten millaisia kirjailijan muut kirjat ovat, mutta tämä ei ainakaan toiminut minulle yhtään. Ehkä joskus voisin ottaa jonkun muunkin kirjailijan teoksen luettavaksi, mutta en välttämättä ihan heti. Luultavasti en ole edes hänen kirjojensa suoraa kohderyhmää.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hobitti eli sinne ja takaisin

J.R.R Tolkien
The Hobbit (1937)




En ole pitkään aikaan lukenut mitään fantasiaromaaneja, mutta Hobitti-elokuvan myötä tuli innostus lukea ainakin tämä kirja. Luin aikoinaan Tarun sormusten herrasta ja pidin siitä ainakin kovasti. Tosin mielestäni kirjaa oli pitkitetty hieman liikaa. Sitä ongelmaa ei ollut tässä kirjassa ja haastetta toi lähinnä se,että luin kirjan englanniksi. Kun sain kirjan eteeni, ensimmäiseksi ihmettelin sitä miten kohtuullisen ohuesta kirjasta on saatu aikaan kolme pitkää elokuvaa. No sekin mysteeri selvisi lukiessa. Käytän tässä tekstissä selvyyden vuoksi suomennettuja nimiä.

Kirja alkaa siitä kun kirjan päähenkilö Bilbo Reppuli istuskelee rauhassa kolonsa ulkopuolella. Velho Gandalf ilmestyy juttelemaan hänen kanssaan ja kysyy Bilbon innostuneisuutta mahdolliseen seikkailuun. Bilboa ei kiinnosta, mutta kutsuu Gandalfia tulemaan myöhemmin teelle. Gandalfin lisäksi "juhliin" ilmestyy kolmetoista kääpiötä. Heidän suunnitelmansa on palata Yksinäiselle vuorelle, josta lohikäärme Smaug oli ajanut heidän kansansa pois ja ryöstänyt heidän aarteensa. Gandalf haluaa Bilbon mukaan seikkailuun ja vakuuttaa kääpiöille että Bilbosta ainesta paljon enempään mitä päällepäin näyttää. Lopulta Bilbo liittyy seurueeseen ja matka voi alkaa.

Kääpiöt, Gandalf ja Bilbo kokevat monenlaisia vastoinkäymisiä matkallaan. Nälkää,väsymystä ja monia vaaroja. Yksi kirjan kohokohdista on se, kun seurue pakenee myrskyä suojaan luolaan, jossa he joutuvat örkkien vangiksi. Seurue pääsee pakenemaan, mutta Dori pudottaa Bilbon vahingossa sylistään,kun he taistelevat tiensä ulos örkkien luolasta. Bilbo herää yksin pimeästä ja löytää tämän hyvin kuuluisan sormuksen. Tässä vaiheessa Bilbo tutustuu myös Klonkkuun, jonka kanssa hän käy kisan arvoitusten ratkomisessa. Jossain vaiheessa Klonkku huomaa rakkaan sormuksensa kadonneen ja arvaa Bilbon löytäneen sen. Klonkku lähtee ajamaan Bilboa takaa ja tässä vaiheessa Bilbo huomaa, että sormuksen pujottaminen sormeen tekee hänet näkymättömäksi. Sen avulla hän pääsee pakenemaan luolasta ja liittyy taas muuhun retkikuntaan.

Gandalf jättää muun seurueen muiden suureksi harmiksi ja lähtee hoitamaan omia asioitaan. Bilbo ja kääpiöt jatkavat matkaansa Yksinäiselle vuorelle. Bilbo osoittaa monessa kohtaa neuvokkuutensa ja tarpeellisuutensa seurueessa. Lumotussa metsässä kääpiöt joutuvat ensin hämähäkkien vangiksi ja Bilbo onnistuu pelastamaan heidät. Myöhemmin taas metsänhaltijat vangitsevat kääpiöt. Bilbo seuraa heitä näkymättömänä ja saa selville missä kääpiöitä pidetään vangittuna. Hän laatii suunnitelman, jonka avulla kääpiöt pääsevät pakenemaan. Hän odottaa että vartijat juovat itsensä humalaan ja käy sitten vapauttamassa heidät. 
Tämän jälkeen Bilbo pakkaa kääpiöt tynnyreihin ja lähettää heidät jokea pitkin järvikaupunki
Esgadothiin. Samalla he päätyvät Yksinäisen vuoren juurelle. Bilbo on myös ensimmäinen joka uskaltaa astua lohikäärme Smaugin luolaan. Vaikka aarre löytyy, tarvitaan vielä taisteluja ja diplomatiaa ennenkuin seikkailu on ohi...Ja tietysti lumottu sormus pelastaa Bilbon monesta pulasta.


Kirja oli siinä mielessä mukava lukea, että tapahtumat etenivät nopeasti. Elokuvan ensimmäisessä osassa ainakin taistelujen kuvaamiseen oli käytetty paljon aikaa. Kirjassa ne oli käytännössä kuitattu muutamalla lauseella. Kirja sisälsi paljon ympäristön kuvailua, mikä on antanut varmasti upeat puitteet luoda elokuvaan erilaisia hienoja maisemia. Kirjassa oli myös kääpiöiden lauluja, jotka eivät sitten ehkä ihan auenneet minulle alkuperäiskielellä. Mielenkiintoista oli myös lukea tarina siitä, miten sormus alunperin joutui Bilbolle. Vaikutuksen teki myös kirjailijan varmasti laaja mielikuvitus luoda erilaisia olentoja, ympäristöjä ja tapahtumia. Ainakin kirja herätti minussa taas mielenkiinnon lukea lisää fantasiakirjoja pitkän tauon jälkeen. Joka tapauksessa odotan ainakin elokuvan toista osaa mielenkiinnolla :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämää Ranskan hovissa

Carolly Erickson
Minä, Marie-Antoinette (2012)




Marie-Antoinetesta on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty monia elokuvia. Nyt historiantutkija Carolly Erickson on kirjoittanut päiväkirjamuotoon kirjoitetun fiktiivisen tarinan Marie-Antoinetesta. Tarinan pohjalla on historialliset henkilöt ja tapahtumat, mutta muuten kirja on puhtaasti fiktiivinen. Suhtauduin tähän kirjaan hieman epäilevästi, koska luen historiallisista henkilöistä mieluummin faktatietoa. Siksi luin tämän kirjan kanssa rinnakkain saman kirjailijan ihan faktoihin perustuvaa kirjaa tästä Ranskan kuuluisammasta kuningattaresta. Näin ollen sain muodostettua paremman kuvan,mitkä kirjan tapahtumista on totta ja mitkä ei.

Kirja alkaa Marie-Antoineten teinivuosilta. Mielenkiintoista, että kirjailija ohittaa tässä täysin Marie Antoineten lapsuuden, koska siitäkin olisi ollut hyvää lähdeaineistoa tähän tarinaan. Itävallan nuori arkkiherttuatar saa tietää, että hänet naitetaan Ranskan hoviin ja hänen koulutuksensa aloitetaan heti tätä tärkeää roolia varten. Marie-Antoinettea tämä uusi rooli pelottaa, mutta hän haluaa tehdä parhaansa kotimaansa hyväksi. Saavuttuaan Ranskaan, hän huomaa, että tuleva kuningas Ludvig on hyvin juro poika ja hän pelkää tulevaa kuninkaan rooliaan. Marie-Antoinette kuitenkin ystävystyy tulevan aviomiehensä kanssa, vaikka ei rakastakaan tätä. Ranskan hovissa kaikki eivät suhtaudu suopeasti häneen ja ongelmia aiheuttaa varsinkin se, että hän ei onnistu hankkitumaan heti raskaaksi. Hänen annetaan ymmärtää, että tulevan miespuolisen kruununperillisen synnyttäminen on hänen tärkein tehtävänsä.

Vanha kuningas kuolee ja Marie-Antoineten aviomiehestä tulee kuningas. Hovi on jo tässä vaiheessa vararikon partaalla ja kaikissa kuluissa aletaan säästää. Uusi kuningatar ymmärtää tilanteen, mutta jatkaa silti hienoihin pukuihin pukeutumista ja tuhlaavaa elämäntyyliään. Kuninkaan epäsuosio kasvaa koko ajan ja hänen asemaansa aletaan kyseenalaistaa. Marie-Antoinette onnistuu synnyttämään kruununperillisen ja on tästä hyvin onnellinen. Poika on kuitenkin syntymästään saakka hyvin sairas ja julmimmat ihmiset hovissa laskevat päiviä hänen kuolemaansa. Vaikeiden aikojen keskellä hänelle tuo lohtua hänen suhteensa ruotsalaiseen kreiviin Axel von Ferseniin. Hänen kanssaan Marie-Antoinette tuntee olevansa onnellinen ja saa kaipaamaansa hyväksyntää. Vallankumousta ei kuitenkaan voi enää pysäyttää ja monien tapahtumien jälkeen kuningas perheineen vangitaan.

Tämän kirja tarkoitus on olla puhdasta viihdettä ja sitä se onnistuu myös olemaan. Kirjailija on luonut historiallisesten henkilöiden sekaan fiktiivisiä hahmoja, jotka tuovat mielenkiintosia käänteitä tarinaan. Välillä tosin ärsyynnyin siitä miten kaukana tarina kuitenkin on todellisuudesta. Kirjassa Marie-Antoinetesta luodaan hyvin sympaattinen hahmo, joka joutuu vaan kurjassa tilanteessa maan ongelmien syntipuksi. Oli todellisuus niin tai näin, kirjailija onnistui herättämään ainakin minun myötätuntoni. Ahmin kirjan aika nopeasti eli kirja onnistui olemaan viihdyttävä. Vaikka lopputulos on kaikkien yleisessä tiedossa, kirjailija onnistui silti herättämään mielenkiinnon mitä seuraavaksi tapahtuu. Voinen siis sanoa, että kirja varsin onnistunut lopputulos Carolly Ericksonilta.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kilpailu aikaa vastaan

Jeffery Deaver
Luunkerääjä (1997)




Olen jo pitkään ajatellut että tämä kirja pitäisi lukea. Olen joskus katsonut tämän elokuvana, mutta koko elokuvasta ei ole jäänyt juuri minkäänlaista muistikuvaa. Luultavasti elokuvaversio tästä ei ole sitten ollut kovin kaksinen. Muistamattomuus tietysti oli tässä tilanteessa ihan hyvä juttu, koska saatoin rauhassa keskittyä kirjaan.

Passipoliisi Amelia Sachs on ensimmäisenä paikalla, kun luunkerääjän ensimmäinen uhri löytyy. Mies löytyy elävänä haudattuna ja hänen sormensa on kaavittu paljaaksi. Pian selviää, että myös toinen henkilö on kateissa. Miehen seurassa ollut nainen on myös kadonnut, mutta hänen ruumista ei löydy mistään. Oletus on että hän on elossa, mutta kuinka kauan.

Lincoln Rhyme on eläkkeellä oleva rikostutkija. Hän on halvaantunut ikävän tapaturman johdosta kaulasta alaspäin ja elää koneiden varassa. Rhyme halutaan mukaan tutkimukseen tapauksen ainutlaatuisuuden vuoksi. Hän suostuu, mutta haluaa avukseen Amelia Sachsin. Yhdessä he ovat tehokas työpari. Sachs hoitaa rikospaikkojen tutkimisen ja Rhyme hoitaa ajattelun.

Uhreja tulee lisää ja heidät on tapettu mitä julmimmalla tavalla. Tappaja jättää rikospaikalle uhrien olinpaikasta vihjeitä, joita vain Rhymen kaltainen konkari pystyy tulkitsemaan. Tappajan kynsistä hengissä selvinneet pystyvät kuvailemaan tekijää ja pikkuhiljaa Rhyme muodostaa tappajasta profiilin. Tekijä on kuitenkin ovela ja hän pitää poliiseja lähes pilkkanaan. Rhyme joutuu tosissaan pinnistelemään, että hän ehtii ratkaista vihjeet ja pelastaa uhrit. Loppujen lopuksi Rhymen on pakko pysähtyä ja miettiä ketkä ovat luunkerääjän todellinen kohde.

Kuten sanottu en onneksi muista elokuvasta juuri mitään, joten sain rauhassa jännittää syyllisen paljastumista.Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Pikkuhiljaa tappajasta paljastui lisää tietoa ja aina sai jännittää ehtivätkö Rhyme ja Sachs pelastaa seuraavan uhrin. Tietynlaista syvällisyyttä kirjaan toivat Rhymen ajatukset ja toiveet kuolemasta. Rhyme on menettänyt halvaantumisen vuoksi elämänilonsa ja miettii itsemurhaa. Sachs luonnollisesti vastustaa Rhymen ajatusta ja haluaa tämän muuttavan mielensä. Tietyllä tapaa luunkerääjän metsästys kuitenkin tuo uutta mielekkyyttä Rhymen elämään. Myös Amelia Sachsin hahmo oli kiinnostava. Hän on kaunis nainen, jolla on omat menneisyyden haamunsa. Jossain vaiheessa Rhyme ja Sachs huomaavatkin olevansa omalla tavallaan sielunkumppaneita.

Joka tapauksessa voin suositella kirjaa. Voisin kuvitella että henkilöistä ja tapahtumista saa paljon enemmän irti lukemalla kirjan kuin katsomalla elokuvan.