Saara Turunen
Sivuhenkilö (2018)

Sivuhenkilö on kirja, joka on puhutteli minua jollain tapaa henkilökohtaisesti. Kirja kertoo naiskirjailijasta, jonka nimeä kirjassa ei koskaan mainita. Hän asuu pienessä kodissaan Helsingissä ja on juuri saanut valmiiksi kirjansa. Päähenkilö odottaa kirjaltaan suuria ja toivoo, että suuri yleisö vastaanottaisi kirjan hyvin. Toisaalta hän tuntee suurta epävarmuutta taidoistaan ja tuntee välillä olevansa liian kiltti sanoakseen todellisen mielipiteensä asioista. Ihmissuhteissa hän ei tunne onnistuneensa. Hänellä ei ole lapsia tai miestä ja urakin on vähän niin ja näin. Asuntokin on hankittu isän avustuksella. Hänen sisaruksillaan taas tuntuu olevan elämä mallillaan. On mies ja lapset ja elämällä oma suunta.

Kirja oli hyvin ajatuksia herättävä, koska edelleenkin elämän oletetaan menevän tietyllä tavalla. Ensin pitäisi hankkia parisuhde ja koti ja sitten muutama lapsi. Siinä sivussa pitäisi myös hankkia hyvä ura ja hoitaa kaikki tasapainoisesti maaliin. Todellisuudessa kaikki ei mene aina noin. Parisuhteet päättyvät tai yksinkertaisesti voi olla että kumppania ei vaan löydy. Ensimmäistä työpaikkaa ei välttämättä saa kovin helposti (tai sitä toistakaan) ja urakehitys polkee paikallaan. Lapsia ei tule tai niitä ei edes haluta hankkia. Etenkin naisten elämän oletetaan menevän tietyllä tavalla. Nykyään ihmisiä on eri ikäisinä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja jos se ei vastaa ihanteita, tilannetta helposti surkutellaan. Vaikka tilastojen valossa etenkin kaupungeissa, elää paljon ihmisiä yksin. Kirjan päähenkilökin kokee elämänsä merkitsemättömäksi. 

Mielestäni on surullista, että niin sanotut ulkoiset paineet määrittelevät ihmisten ajatusmaailmaa ja vaikuttavat ihmisten minäkuvaan niin paljon. Paljon tärkeämpää olisi kuitenkin olla itse tyytyväinen. Vaikka päähenkilöllä oli tunne, että omassa elämässä ei tapahdu mitään, minusta hänen elämänsä vaikutti jännittävälle. Kirjan julkaisu vei hänet moniin eri paikkoihin ja tilaisuuksiin ja hän tapasi mielenkiintoisia ystäviään sekä perhettään ja ulkoisesti kaikki oli mallillaan. Voisin jopa vannoa, että hänen elämänsä oli vauhdikkaampaa kuin omani :)

Kirjan päähenkilö oli  minusta kiinnostava. Varmasti tähän kokemukseen vaikutti se, että hän oli kirjailija ja vaikutti taiteelliselle henkilölle. Hänellä oli samanlaisia kiinnostuksen kohteita kuin itsellä ja olen elänyt myös samanlaisessa elämäntilanteessa kuin hän. Hänen pohdintansa kirjallisuudesta ylipäätään oli myös ajatuksia herättävää. Kirja myös kuvasi hyvin tilanteita, mitä etenkin naiset kokevat helposti. Naiset monesti epäilevät tai vähättelevät taitojaan, vaikka todellisuudessa monilla olisi kykyjä vaikka mihin. Onkin mielenkiintoista pohtia, millaiset asiat yhteiskunnassa ajavat tähän.

Kirja oli mielestäni siis ajatuksia herättävä ja oli myös helppolukuinen. Mielenkiintoista oli odottaa miten kirja päättyisi ja millaisia oivalluksia päähenkilö lopulta tekisi. Kirjan loppu oli myös odotusten mukainen. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka että painivat odotusten ristitulessa tässä elämässä :)











Kommentit