Siirry pääsisältöön

Kaupunki ilman koteja


Mirjami Siren

Kaupunki ilman koteja (2023)

Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta.

Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta tarpeekseen ja haluaa tarjota lapsilleen paremman elämän.

Kirjassa oli eräänlainen Pohjois-Korea tunnelma, jossa kansalaiset pidetään sopivan kiireisinä ja jatkuvalla valvonnalla uskollisina, jotta kukaan ei kyseenalaistaisi vallanpitäjiä. Koska kirja oli nuorille suunnattu, siitä puuttuivat kuitenkin ns. rajummat elementit eli kunnon väkivalta ja läheisten ilmiannot. Omalla tavallaan kirja oli ympäristöstä huolimatta eräänlainen hyvänmielen tarina, jossa kaikki asiat järjestyvät ja ystävät pysyvät rinnalla tiukasta tilanteesta huolimatta. 

Kirja oli varsin hyvin kirjoitettu ja tarina eteni mukavaa vauhtia. Suljetun kaupungin ja siellä harjoitettavan valvonnan pystyi kuvittelemaan mielessään elävästi. Oman mausteensa tarinaan teki ihmisten puheissa ja haaveissa siintävä salaperäinen kaupunki, jossa kaikki olisi paremmin ja kaikilla olisi ovat kodit. Välillä ajattelin oliko koko paikkaa edes olemassa vai oliko se pelkkää kuvitelmaa. Kirja ehkä jäi omalla tavallaan kesken ja mietin, että oliko siihen tarkoitus tulla jatko-osa. Mieluusti voisin lukea Kipinän ja hänen perheensä vaiheista lisää.




Kommentit

Theo sanoi…
Nautin p:stäsiost! Näkökulmasi lisää aiheeseen syvyyttä. En voi odottaa sinulta enempää.
Guatemala sanoi…
Loistava esimerkki! Viestisi on sekä oivaltava että kaunopuheisesti esitetty. Arvostan sitä, että jaat arvokkaan näkökulmasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Klassikkohaaste: Sieppari ruispellossa

J.D Salinger Sieppari ruispellossa (1951) Sieppari ruispellossa on klassikko, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Nyt kun minulla oli aikaa osallistua klassikkohaasteeseen, niin tottahan toki tämä kirja piti sitten vihdoin viime ottaa luettavaksi. Jotkut tuttavat ovat luonnehtineet kirjaa hyväksi, mutta jotkut taas tylsäksi. Itselläni ei ollut mitään odotuksia, mutta huomasin heti, että tämä kirja vie mukanaan. Kirja kertoo nuoresta miehestä nimeltä Holden Caulfied. Holden on rikkaan miehen poika, joka ei ole löytänyt paikkaansa maailmassa. Hän on lentänyt ulos monesta collegesta ja viimeisimpänä hän on saanut lähtöpassit Penceystä. Paitsi että Holden ei jää odottamaan keskiviikkoon, hän lähtee heti. Riideltyään kaverinsa kanssa hän pakkaa laukkunsa ja lähtee takaisin New Yorkiin, mutta ei mennäkseen heti kotiin. Hän kirjoittautuu hotelliin ja aloittaa muutaman päivän päämäärättömän kuljeskelun ympäri kaupunkia. Holden käy baareissa leffoissa ja yrittää saada syvällisiä keskust