Siirry pääsisältöön

Romaani Paavo Nurmesta



Karo Hämäläinen
Yksin (2015)


T
ämä kirja on saanut paljon hehkutusta ja on ollut esillä mm. monessa blogissa. Urheilulajeista juoksu on lähimpänä omaa sydäntä, joten on mielenkiintoista lukea miehestä, joka oikeasti osasi tämän lajin. Onhan Paavo Nurmi yksi menestyneimpiä suomalaisia urheilijoita.

Tarina alkaa Paavon lapsuudesta ja päättyy hänen kuolemaansa. Kirjassa käydään läpi Paavon harjoittelua ja kilpailuja ja sivutaan myös hänen yksityiselämäänsä. Tarina on fiktiivinen, vaikka taustalla on toki todelliset tapahtumat. Paavo on ollut eläessään tinkimätön harjoittelussaan ja halunnut tehdä asiat omalla tavallaan. Tämä tinkimättömyys näkyi myös hänen siirryttyä uransa jälkeen liike-elämään.

Minua häiritsi kirjassa jo ehkä liiallinenkin korostus, miten hankala persoona Paavo oli. Paavo toki kuvataan yleisesti juroksi persoonaksi, joka ei turhia jutellut. Kuitenkin tuli mieleen, että hänessäkin on varmasti ollut monia puolia eri ihmisten seurassa ja ehkä tämä kuvaus oli liian yksipuolinen. Toki kirjassa yritetään vastapuoleksi tuoda myös hieman haavoittuvampaa Paavoa esimerkiksi hänen nuoruuden rakkauden muodossa. Sitä en tiedä, onko tässä faktaa taustalla.

Muutoin kirja oli miellyttävä lukea ja tykkäsin kirjailijan suoraviivaisesta kirjoitustyylistä. Varmasti mielenkiintoinen kirja myös sellaiselle, jota urheilu ei hirveästi edes kiinnostaisi. Ainakin saa vertailukohtaa siihen millaista urheilu oli ennen ja mitä se on nyt.

Kommentit

Minä meinasin aluksi olla kokonaan lukematta kirjaa, sillä ajattelin ettei Paavo Nurmi minua niin kiinnosta. Äitini kuitenkin hehkutti tämän maasta taivaisiin ja minäkin uskalsin tarttua: ja ihastuin. Karo Hämäläinen on toden totta taitava kirjailija!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur