"Petturin" paikka

Antti Tuuri

Ikitie (2011)

Antti Tuurin Ikitie oli kiinnostava jo siitä syystä, että se käsitteli aihetta, jota ei paljon historiantunneilla sivuta. Olin kyllä tietoinen että kansalaissodan jälkeen myös Suomessa on ollut monenlaisia väärinkäytöksiä. Nämä lapuanliikkeet kyyditykset olivat myös jossain määrin tiedossa, mutta aika vähälle huomiolle jäänyt asia. Tämän vuoksi kirjan toimi minulle eräänlaisena oppituntina Suomen ja myös Neuvostoliiton historian ei niin hohdokkaaseen puoleen.

Kirjan päähenkilö Ketola Jussi kaapataan keskellä yötä omasta kodistaan ja alkaa pitkä matka lapuanliikkeen miehien kanssa kohti Neuvostoliiton rajaa. Jussin toimitus rajan yli onnistuu monen mutkan jälkeen ja paluuta Suomeen ei enää ole. Jussi päätyy Petroskoihin sairaalaan ja sieltä Hopea-nimiseen kolhoosiin. Kolhoosissa on monenlaista väkeä ja paljon ihmisiä on tullut myös Amerikasta asti uutta työläisten valtakuntaa rakentamaan. Usko tulevaisuuteen on kova, mutta välillä kolhoosiin kantautuu erikoisia uutisia. Elämä kolhoosissa on raskasta, mutta toisaalta iloa elämään tuo Jussin uusi perhe. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun suuret puhdistukset alkavat ja Jussi oppii mikä voi olla kuolemaakin pahempaa.

Ensimmäisenä hämmennyksen aiheena oli nykypäivän ihmisen näkökulmasta koko kyyditysilmiö kokonaisuutena. Tuntuu järjettömältä, että jotain ihmistä lähdetään viemään toiselta puolelta Suomea Venäjän rajalle. Mutta tämä luultavasti kertoo siitä, miten paljon kommunisteja on inhottu ja millaista epäluuloa he ovat herättäneet. Toinen kirjassa käsitelty järjettömyys oli nämä Stalinin puhdistukset, joissa koko kolhoosin väki saatettiin viedä teloitettavaksi. Tässä vaiheessa viimeistään monien unelma Neuvostoliitosta työläisten paratiisina romuttui. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta tuli nopeasti ehkä tasa-arvottomin paikka koskaan johtuen epäluuloista ja vallanhimosta. Kirja mielestäni onnistui kuvaamaan elävästi tuon ajan Suomea ja Neuvostoliittoa. Ainakin itselleni tuli elävä kuva millaista kolhoosissa eläminen olisi voinut olla. Tuuri osasi hyvin kuvat myös yleistä ilmapiiriä ja siitä miten tiukan valvonnan alla ja puutteellisissa oloissa ihmiset ovat eläneet.

Yhteenvetona voisi sanoa että hyvin mielenkiintoinen lukukokemus. Lisää hienoja ja lukukokemuksia varmasti on tulossa, sillä päätin itsekin tarttua Helmet-lukuhaasteeseen. Tässä haasteessa on 50 tapaa valita uutta luettavaa ja varmasti kaikenlaista uutta tulee kokeiltua tämän myötä!