Jeppis

Tommi Liimatta
Jeppis (2014)
(arvostelukappale)

Tommi Liimatta lienee tunnetaan paremmin Absoluuttinen nollapiste- yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Mieheltä on ilmestynyt myös muutamia kirjoja ja lukuvuoroon tuli nyt hänen viides kirjansa Jeppis. Jeppis on omaelämänkerrallinen kertomus ja alkaa siitä kun Tommi aloittaa koulun Pietarsaaressa vuonna 1983. Yllättäen kirja oli ehkä yksi parhaimmista tämän vuoden aikana luetuista kirjoista.

Tommi osaa kuvata 80-lukua varsin oivaltavasti. Ilahduttavaa myös oli, että 80-luvun lapsen elämä ei niin paljon eroa 90-luvun lapsen elämästä. Itsehän olen elänyt lapsuuteni 90-luvulla ja muistikuvieni mukaan elämänmeno ei ollut kovin erilaista kuin tässä kirjassa kuvataan. Toki eroja löytyy myös. Yksi kirjan kantavista teemoista on Tommin innostus heviin ja erityisesti Kiss-yhtyeeseen. Ysärillä Kiss ei ollut enää niin suosittu ja koko ilmiö oli minulle uutta. Yksi kirjan hauskoista kohdista oli kun Tommi törmää ensimmäistä kertaa Kiss-yhtyeeseen.

”-Ooksä kuullut Kissiä?
-Joo, mutta annan vasta kohta, ope katsoo
-Mitä sä puhut, Hevi ihmetteli
-Niin, onko Kiss-Kiss karkkia?
-Emmä niin sanonu! Ei, Kiss on bändi, jolla on sellaiset semmoiset hullut maskit naamassa...”

Tommi myös katselee innokkaasti Ritari ässää, joka itselleni tuli vasta vuosia myöhemmin tutuksi. Kirja osaa myös naurattaa monilla tuohon aikakauteen kuuluneilla ”kummallisuuksilla”. Tommi esimerkiksi kuvaa lehtijuttua, jossa kerrotaan merkkejä, joista voi päätellä käyttääkö oma lapsi huumeita. Varmoja merkkejä olivat esimerkiksi joogan harrastaminen, kasvissyönti ja kova karkinsyönti. Hmm, enpä sano tuohon mitään :) Toisaalta kirjassa oli myös paljon vakavia juttuja. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja sen uutisointi on säikäyttänyt varmasti muitakin lapsia kuin Tommin.

Itse mietin aluksi miten Tommi voi muistaa niin hyvin vuosia sitten tapahtuneita asioita. Tommi ilmeisesti on pitänyt elämänsä varrella koko ajan jonkinlaista päiväkirjaa. Ehkä itseäni hieman harmittaa ettei ole itse toiminut samoin Nyt olisi varmaan mukava lukea niitä mielialan vaihdellessa häpeästä huvittuneisuuteen. Kirjaa oli mukava lukea jo sen takia, koska sen tarjosi mahdollisuuden kurkistaa pienen pojan ajatuksiin ja maailmaan. Kaikki autojutut ja muut ”poikien jutut” menivät ehkä vähän ohi, mutta samankaltaisia ajatuksia oli lapsena itsellänikin monista asioista.

Joka tapauksessa tämä oli varsin mukava ja viihdyttävä kirja. Mikäli haluaa palata 80-luvun tunnelmiin, niin suosittelen tutustumaan.