Seppo
Jokinen
Vihan
sukua (2013)
Pitkästä
aikaa sain luettua taas dekkarin tai miksi tätä kirjaa haluaa
kutsua.Valitettavasti syyskuu meni tenttikirjojen parissa ja
lukuharrastus on jäänyt vähemmälle. Itselleni komisario Koskinen
oli täysin uusi tuttavuus. Koskinen on seikkaillut jo
seitsemässätoista kirjassa ennen tätä. Onneksi kirja oli
kirjoitettu niin, että tapahtumia pystyi seuraaman vaikka
henkilöhahmoja ei tuntenut ennestään.
Kirjassa
käsiteltiin neljää rikosta, joka oli mielestäni aika paljon
yhteen kirjaan. Kolme niistä selvisi, mutta yksi jäi edelleen
avoimeksi. Kirja alkaa valtavalla räjähdyksellä messukylässä
Tampereella ja suistaa junan raiteltaan. Luonnollisesti ensimmäiseksi
mietitään terroritekoa, joka lienee nykyään aina tällaisissa
tapahtumissa se päällimmäinen ajatus. Monesti taustalla on
kuitenkin jotain muuta ja niin on myös tässäkin kirjassa. Koskisen
ryhmää työllistää tämän lisäksi myös mystinen pihkahiippari,
jota ei tunnuta saavan aisoihin. Kirjan kantavana teemana oli
kuitenkin kosto ja miten viha siirtyy vanhemmilta lapsille.
Kirjassa
oli paljon takaumia, joka valotti lukijalle tapahtumien taustoja. En
aluksi ollut yhtään mukana mikä niiden yhteys oli tapahtumiin,
mutta kirjan loppupuolella langat punottiin yhteen. Kirja oli varsin
sujuvaa kieltä. Kirjan keskivaiheilla oli harmittava pieni notkahdus
kerronnassa, mutta onneksi kirja parani taas loppua kohden.
Hahmona
Koskinen on hyvin tavallinen. Voisi suorastaan kysyä onko hän liian
tavallinen ollakseen kiinnostava. Toisaalta pidin Koskisesta paljon,
koska hän vaikutti hyvin sympaattiselta. Hän pystyi tuntemaan
empatiaa monia ihmisiä kohtaan, mikä nosti hänen arvostustaan
kirjan edetessä. Kaikilla ihmisillä ei mene kovin hyvin ja se on
tärkeä ymmärtää.
Kirjaa
voi joka tapauksessa peukuttaa ylöspäin. Ilmeisesti Koskinen-sarjan
alkupäässä on myös hyviä kirjoja, joihin olisi mukava perehtyä.
Kommentit