Tarinaa Pohjois-Korealaisista ihmisistä

Barbara Demick

Suljettu maa, elämää Pohjois-Koreassa

Tämä kirja osui silmiini käydessäni läheisessä kirjakaupassa ruokatunnilla. Olin laittanut kirjan merkille jo aikaisemmin, mutta kirjan hankkiminen oli jäänyt odottamaan muka parempaa ajankohtaa. Nyt sitten viimein sain hankittua kirjan ja luettua sen. Kirja on kiinnostava jo aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Pohjois-Korean tilanne on ollut esillä taas viime aikoina mediassa. Toiseksi se valotti minulle Pohjois-Korean historiaa, josta minulla oli kuitenkin kohtuullisen vähän tietoa ennestään. Vaikka olen historiasta kiinnostunut, valitettavasti tietoni ovat hyvin läntiseen maailmaan keskittyneitä.

Suljettu maa kertoo kuuden Pohjos-Koreasta loikanneen ihmisen elämästä luultavasti maailman suljetuimmassa valtiossa. Kirjan henkilöinä on hyvin erilaisia ihmisiä köyhästä katulapsesta aina lääkäriin saakka. Osa kirjan henkilöistä on hyvin uskollinen diktatuurille, mutta osa taas kyseenalaistaa salaa järjestelmän mielekkyyttä omassa mielessään. Luultavasti kirjan henkilöistä uskollisin järjestelmälle on rouva Song. Hän on uhraantuvainen perheenäiti, jolle ei tule mielenkään kyseenalaistaa maan suuren johtajan oppeja. Hän mukautuu alati pahenevaan nälänhätään ja kurjuuteen ja menettää useita perheenjäseniään. Silti hän pysyy maan johtajalle kuuliaisena ja seinällä roikkuvan suuren johtajan muotokuvan puhtaanapito on hänelle sydämen asia. Rouva Song on kirjassa esimerkki siitä mitä jatkuva propaganda ja aivopesu voivat ihmiselle tehdä. Ulkomaailma esitetään pelottavana ja uhkaavana ja suuri kaikkitietävä johtaja suojelee kansaansa tätä maailmaa vastaan. Propagandajulisteet kirkuvat joka puolella sanomaa, jonka mukaan kansalla ei ole mitään kahdehdittavaa maailmalta. Ihmiset elävät omassa keinotekoisessa maailmassaan tietämättä mitä muualla tapahtuu. Mikäli joku uskaltaa arvostella maan johtajaa tai elinoloja, seurauksena on työleiri tai kuolema. Omia sanojaan saa punnita koko ajan, koska jopa perheenjäsen voi kavaltaa puolueelle.

Kirjan pahinta antia oli mielestäni kuvaus nälänhädästä ja siitä miten ihmiset kuolevat ja lopulta kuolemasta tulee niin tavallinen asia että kukaan ei enää kiinnitä asiaan enää huomiota. Kurja fakta on myös se, että tunnolliset ja hyvät ihmiset kuolevat ensimmäisenä pois. Mikäli ei ole valmis rikkomaan sääntöjä tai varastamaan, seurauksena on kuolema. Toisaalta kirja kuvaa myös sen miten kekseliäitä ja sisukkaita ihmisistä tulee, koska on vaan pakko pärjätä. Jokainen keksii oman tapansa elättää itseään, oli se sitten tofun valmistus jämäaineksista tai rikollinen toiminta. Eristys ja propaganda aiheuttavat myös pelon ulkomaailmaa kohtaan. Tilanne on kurja koko maassa, mutta toisaalta ulkomaailmastakaan ei ole tarkkaa tietoa. Mahdollinen pako maasta saattaa myös aiheuttaa pahoja seurauksia muulle perheelle ja suvulle. Mutta heti kun maasta pääsee ulos, silmät avautuvat valheille välittömästi. Kirjan pysäyttävin kuvaus oli mielestäni se, kun vuosia nälkää ja kuolemaa nähnyt tohtori Kim onnistuu pakenemaan Kiinan puolelle. Hän saapuu kylään ja näkee koiran kupissa riisiä ja lihaa, joita hän ei ole itse nähnyt vuosiin. Muualla maailmassa jopa koirat saavat hyvää ruokaa. Pohjois-Koreassa ihmisille sitä ei ole ja ihmisen parhaat ystävät ovat päätyneet pataan jo aikoja sitten.

Kirjassa käsitellään myös aikaa Etelä-Koreaan loikkaamisen jälkeen. Pohjois-Korea on jämähtänyt ajassa jonnekin 70-luvulle ja hyppäys siitä nykymaailmaan ja sen teknologiaan on pysäyttävä. Aluksi ulkomaailma on ihmeellistä värikkäine vaatteineen ja kodinkoneineen. Jossain vaiheessa kuitenkin loikkareihin iskee ulkopuolisuuden tunne. Elämä on aloitettava uudelleen alusta ja entisellä elämällä ei ole merkitystä uudessa ympäristössä. Pohjois-Koreassa suoritetut tutkinnot eivät kelpaa ja tiedot ja taidot eivät ole ajan tasalla nykyvaatimuksiin nähden. Lisäksi loikkarit pistävät ulkonäkönsä puolesta silmään väkijoukossa. Jatkuva aliravitsemus on jättänyt pysyvät jäljet myös ulkoiseen olemukseen. Loikkareiden Pohjois-Koreaan jääneet perheet saavat jossain tapauksissa maksaa kalliin hinnan siitä että joku perheenjäsenistä lähtee maasta. Rangaistuksena on työleiri. Tämä myös aiheuttaa huolta ja syyllisyyttä loikkareiden keskuudessa.

Kirja oli mielestäni hyvin pysäyttävä, hyvin kirjoitettu ja laittoi ajattelemaan monia asioita. Kahvipöydässä käytävät kalorikeskustelut ja kauhistelut ruuan alkuperästä saivat heti uudenlaisen negatiivisen sävyn. Toisaalta se auttoi myös huomaamaan miten vapaassa maailmassa saa elää. Täällä on mahdollista ilmaista ajatuksiaan vapaasti ja tehdä elämällään mitä haluaa. Se ei ole kaikkialla mahdolista ja on pelottavaa huomata miten itsestään selvyyksinä monia asioita pitää. Kirja jätti myös mietteitä siitä mitä tapahtuu kun Pohjois-Korean järjestelmä joskus romahtaa ja Koreat yhdistyvät. Miljoonat ihmiset ovat yhtäkkiä vapaita ja huomaamat missä maailmassa ja puutteessa he ovat eläneet. Tämä aiheuttaa myös paineita Etelä-Korealle. Yhtäkkiä heillä on iso joukkoa ihmisiä huollettavana ja sopeutettavana nykymaailmaan. Ovatko ihmiset Etelä-Koreassa valmiita siihen?