Diana Wynne Jones
Noidan veli (1977)
Tämä kirja ei todennäköisesti olisi ikinä tullut luettavaksi ilman lukupiiriä. Lukupiirien rikkaus on siinä, että sieltä tulee kaikenlaista luettavaa vastaan, johon ei kyllä muuten tulisi tartuttua. Kirja ei ole ykkösvaihtoehto, koska ensinnäkin tämä on lasten kirja. Toiseksi kirja on fantasiakirjallisuutta, joka on genre, jota ei nyt kovin paljon eksy omaan lukupinoon. Toki olen teinivuosina fantasiaa aika paljonkin lukenut, mutta jotenkin ikä on tehnyt omalla kohdalla tehtävänsä ja kiinnostus on hieman sammunut. Lastenkirjaan tarttuminen myös hieman arvelutti, mutta tarina alkoi kiinnostamaan ja sivut alkoivat kääntyä nopeasti.
Tämä kirja ei todennäköisesti olisi ikinä tullut luettavaksi ilman lukupiiriä. Lukupiirien rikkaus on siinä, että sieltä tulee kaikenlaista luettavaa vastaan, johon ei kyllä muuten tulisi tartuttua. Kirja ei ole ykkösvaihtoehto, koska ensinnäkin tämä on lasten kirja. Toiseksi kirja on fantasiakirjallisuutta, joka on genre, jota ei nyt kovin paljon eksy omaan lukupinoon. Toki olen teinivuosina fantasiaa aika paljonkin lukenut, mutta jotenkin ikä on tehnyt omalla kohdalla tehtävänsä ja kiinnostus on hieman sammunut. Lastenkirjaan tarttuminen myös hieman arvelutti, mutta tarina alkoi kiinnostamaan ja sivut alkoivat kääntyä nopeasti.
Kirja kertoo Ericistä ja hänen sisarestaan Gwendolenista. Ericin lempinimi on kissa ja syy tälle kuvaavalle lempinimelle selviää myös kirjan aikana. Eric on orpo ja ihailee suuresti sisartaan, joka on hänen mielestään etevä noita. Valitettavasti Eric ei itse osaa taikoa ja tuntee olevansa omalla tavallaan riippuvainen etevästä sisarestaan. Eräänä päivänä kylään saapuu mies joka noutaa sisarukset asumaan ja opiskelemaan taikuutta Chrestomancin linnaan. Linna on hieno ja ruokaa ja materiaa riittää yllin kyllin orpona eläneille sisaruksille, mutta kumpikaan heistä ei tunne oloaan kotoisaksi. Eric kaipailee kotiin kasvattiäidin luokse ja ihmettelee syytä miksi he ovat ylipäätään linnassa. Tarinan edetessä paljastuu että kaikki ei ole ollut sitä miltä on aluksi näyttänyt ja koskaan ei voi tietää kuka on pahis ja kuka ei.
Tarinassa oli oma maailmansa, josta aikuisenkin oli helppo innostua. Itseä ärsytti koko ajan Ericin ylimielinen sisar Gwendolen, joka vaikutti omasta mielestään omistavan puoli maailmaa. Toisaalta pikku Eric on sympaattinen ja vaatimattoman oloinen sisareensa verrattuna ja hänestä oli helppo pitää. Kirjassa myös aluksi mietitytti se, että onko se liian lapsellinen omaan makuun, mutta minusta kirja käsitteli lasten kirjaksi aika pelottavia ja vakavia aiheita.
Lukukokemuksena tämä on mukava ja en ollut tätä kirjaa lapsena muistaakseni lukenut, joten sekin "puute" tuli nyt korjattua. Pisteet myös sille, että kirja jaksoi innostaa aikuistakin lukijaa.
Tarinassa oli oma maailmansa, josta aikuisenkin oli helppo innostua. Itseä ärsytti koko ajan Ericin ylimielinen sisar Gwendolen, joka vaikutti omasta mielestään omistavan puoli maailmaa. Toisaalta pikku Eric on sympaattinen ja vaatimattoman oloinen sisareensa verrattuna ja hänestä oli helppo pitää. Kirjassa myös aluksi mietitytti se, että onko se liian lapsellinen omaan makuun, mutta minusta kirja käsitteli lasten kirjaksi aika pelottavia ja vakavia aiheita.
Lukukokemuksena tämä on mukava ja en ollut tätä kirjaa lapsena muistaakseni lukenut, joten sekin "puute" tuli nyt korjattua. Pisteet myös sille, että kirja jaksoi innostaa aikuistakin lukijaa.
Kommentit