perjantai 26. joulukuuta 2014

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset...


George Orwell
Eläinten vallankumous (1945)

Tämä periaatteessa yleissivistykseen kuuluva kirja on ollut minulla pitkään lukulistalla. Nyt sitten vihdoin viimein sain lainattua sen kirjastosta ja luettua. Ensimmäinen yllätys oli, että kirja oli kohtuullisen lyhyt. Hieman yli sata sivua ja se oli mukavan helppolukuinen. Kepeään satuun verhoiltu kommunismin kritiikki ainakin osui ja upposi minuun.

Tarinan juoni lienee monille tuttu. Eläimet raatavat ja kaikki voitot tuntuvat valuvan kelvottoman isännän laskuun. Eräänä yönä Majuri-sika näkee unen, jonka hän haluaa jakaa koko eläintilan eläinten kanssa. Unen mukaan ihmisten tyranniasta on tehtävä loppu ja kaikki maatilan tuotto tulisi saada eläimille. Siksi olisi toteutettava vallankumous. Eläinten vallankumouksen jälkeen eläimet eivät kuitenkaan saa muuttua ihmisten kaltaisiksi. Eräänä päivänä vallankumous toteutuu yllättäen ja ihmiset häädetään tilalta. Nokkelat siat äänestetään uusiksi johtajiksi ja ladon seinälle kirjoitetaan uudet seitsemän käskyä.

Jo heti alussa tasa-arvio alkaa rappeutua, kun kaikki tilan maito menee sioille. Kahden sian valtakamppailun tuloksena, toinen heistä häädetään pois tilalta. Pikkuhiljaa kaikki etuoikeudet kuuluvat sioille ja kukaan ei uskalla vastustaa heitä. Sioilla on järkevän kuuluiset perustelut toimilleen ja vihaiset koirat puolellaan. Kaikista vaikeuksista syytetään ulkopuolisia. Lopulta kaikki seitsemän käskyä unohdetaan ja sioista tulee ihmisen kaltaisia.

Surullisinta kirjassa oli Jysky-hevonen, joka tosissaan uskoo uuteen järjestelmään. Hän haluaa voittaa vaikeudet ja työskennellä kovemmin kuin muut. Lopulta tämäkään työn sankari ei saa palkintoaan. Kaikki kurjuus kestetään, koska eläimet sentään olivat vapaita. Loppujen lopuksi paljon kukaan ei enää muista millaista elämä oli ennen vallankumousta. Lukuun ottamatta vanhaa viisasta aasia.

Vapaus, mitä se loppujen lopuksi on? Kukaan ei kirjassa ainakaan tullut yhtään sen vapaammaksi tai tasa-arvoisemmaksi. Lopuksi tilanne oli sama kuin alussa tai jopa pahempi. Ajatus täydellisestä tasa-arvosta on kaunis, mutta miten tämä saataisiin käytännössä toteutettua. Aina löytyy joku ahne, joka viimeistään romuttaa koko järjestelmän. Kysymys lienee loppujen lopuksi puhelahjoista, jolla kaikenlainen ajattelu saadaan myytyä massoille.

Kirja oli synkkä tarina,mutta edelleen puhutteleva. Kaikenlaista voidaan myydä kauniin ajatuksen muodossa, mutta todellisuus voi olla täysin toisenlaista. Vallan väärinkäyttöä esiintyy todella paljon edelleen. Lopuksi kukaan ei erota kuka on todellinen ”vihollinen”.