Siirry pääsisältöön

Matka Afrikan ympäri


Juha Vakkuri
Afrikan ympäri (2012)


Olen itse kiinnostunut matkustelusta ja tämän vuoksi on välillä mukavaa myös lueskella muiden matkakertomuksia. Tällä kertaa ”matkakohteeksi” valikoitui Afrikka jo siitäkin syystä, että omat matkakohteeni ovat olleet lähinnä Euroopassa ja Afrikassa en ole koskaan käynyt. Tai no olen käynyt Egyptissä, mutta sitä ei liene lasketa kovin aidoksi Afrikaksi. Juha Vakkuri on kirjoittanut paljon erilaisia tietokirjoja ja yksi Afrikkaa käsittelevä kirja on vuonna 2012 ilmestynyt Afrikan ympäri. Siinä Vakkuri matkaa kahdenkymmenenkahden Afrikan maan halki kokien erilaisia kulttuureja.

Vakkurin matka alkaa Mauritaniasta päättyen Etiopiaan. Olen itse pitänyt Afrikassa matkustamista melko vaarallisena, mutta kirja antaa mantereesta yllättävän leppoisen kuvan. Levottomuuksia toki on monissa maissa, mutta niitä ei kirjassa mitenkään korosteta. Afrikassa on toki suuri riski joutua esimerkiksi liikenneonnettomuuteen, koska monella afrikkalaisella oli kirjan mukaan ”reipas” ajotyyli. Tämän lisäksi aina on mahdollista tulla ryöstetyksi. Vakkuri on matkustellut Afrikassa paljon ja hänellä ei ainakaan kirjan mukaan ole kuin yksi kokemus ryöstetyksi tulemisesta. Luultavasti terve järki auttaa myös tässä maailman kolkassa niin kuin kaikkialla muuallakin.

Toisaalta ihmiset ovat ystävällisiä, mutta turisteja yritetään huijata aina. Vakkuri kohtaa Kamerunissa taksikuskin, joka alkaa jutella hänelle:

”-Ajoin teidät lentokentältä hotelliin.
-Ihanko totta?
-Ihan totta. Minulla on hyvä kasvomuisti.
-Täytyy olla.
-Taksikuskina sitä tottuu muistamaan asiakkaansa.
-Sellaisetkin jotka eivät ole olleet kyydissä.
-Anteeksi
-Nekin ,jotka tulevät tänne laivalla----
-Ensimmäinen kerta kun erehdyn ihmisestä.
-Sellaista sattuu.
-Ette millään voisi antaa muutamaa lanttia, polttoaineen hinta on noussut niin paljon?

Kieltäydyn kohteliaasti.”

Luonnonvoimat myös näyttävät eri tavalla voimansa kuin Suomessa. Vakkuri kuvaa kuinka Kongossa sataa niin, että ojat täyttyvät hetkessä ja kadut muuttuvat järveksi. Matkansa aikana Vakkuri vierailee useassa museossa ja muistomerkeillä. Mukavaa oli, että matkakertomuksen ohella Vakkuri kuvaa myös maiden historiaa. Monilla Afrikan mailla on verinen historia ja vallankaappauksia on tapahtunut paljon.

Matkansa aikana Vakkuri kuulee uutisia kylmästä Suomesta, ja arki Suomessa tuntuu olevan hyvin kaukana Afrikan maailmasta. Mielestäni kuvaukset olivat siksikin hauskoja, koska samalla tuli itsellekin kerrattua mitä tapahtui vuonna 2011. Luultavasti on hyvin hämmentävää kuulla uutisia esimerkiksi Suomen vaaleista, kun itse istuu jossain kahvilassa keskellä Afrikkaa. Tätä kahden maailman ristiriitaa Vakkuri myös itse kuvaa kirjassaan.

Yleisesti ottaen Vakkurilla on mukava kirjoitustyyli ja kirjaa oli mukava lueskella tenttikirjojen ohessa. Mikään lyhyt Afrikan kuvaus kirja ei ole, sillä kirja sisältää 659 sivua. Suosittelen kirjaa, mikäli Afrikka kiinnostaa.

Kommentit

Afrikka kiinnostaa kovasti! Tutustuin Vakkurin tuotantoon hänen ja Metson Voodoo-kirjan myötä ja voisin tutustua myös hänen matkakirjoihinsa sopivan hetken tullen.
Merja sanoi…
Jeps, itsekin ajattelin lukea lisää Vakkurin kirjoja tässä kesän aikana.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur