Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

1200-luvun Suomessa

Kristiina Vuori Näkijän tytär (2012) Täytynee sanoa, että rakkaustarinat eivät ole sitä mitä tyypillisesti tykkään lukea. Kaipasin kuitenkin lentomatkalle lukemista ja latasin sitten tabletille tämän e-kirjan. Lähinnä tässä kiinnosti se, että tapahtumat sijoittuvat 1200-luvulle ja tietysti yliluonnolliset jutut ovat aina kiinnostavia. Oikeastaan mitään odotuksia ei tätä kirjaa kohtaan kuitenkaan ollut. Kirja kertoo tytöstä nimelta Eira. Hänen äitinsä raiskataan ja tuon ikävän tapahtuman seurauksena syntyy tyttö. Tytön äiti kuolee ja äidin aviomies ei luonnollisestikaan pidä toisen miehen lapsesta ja ei tunnusta tätä omakseen. Tytön isoisä kuitenkin haluaa huolehtia tytöstä ja turvata tämän elämän. Tyttöön kiintyy myös talon piika Katri, josta tulee hänen kasvatusäitinsä. Eira saa elää kohtuullisen onnellisen lapsuuden ja hän on hyvä ystävä isoisänsä lapsen Rikhardin kanssa, joka on syntynyt samoihin aikoihin kuin Eira. Jo lapsuudessa Eiralla on erikoisia kykyjä. Hän pystyy näkemään

Kiinalaista dekkaria

Qiu Xiaolong Punapukuiset naiset (2007) Tällä kertaa lukuvuorossa oli dekkari, jonka tapahtumat sijoittuvat Kiinaan. Kirjan päähenkilö on ylikomisario Chen Cao, joka on kuuluisa ja menestynyt poliisi. Hän on jäänyt virkavapaalle suorittamaan kirjallisuusopintojaan, kun sarjamurhaaja iskee ensimmäisen kerran. Shanghain kaupungissa se aiheuttaa välittömästi suuren mediamylläkän. Aamulenkkeilijä löytää ensimmäisen uhrin. Nainen on kuristettu ja puettu perinteiseen kiinalaismekkoon qipaoon. Ruumita tulee lisää jokaisena torstaina ja poliisivoimiin kohdistuu kovia paineita tapausten ratkaisemiseksi. Murhaaja on kaiken lisäksi röyhkeä ja jättää ruumiit julkisille paikoille. Chen suorittaa edelleen kirjallisuusopintojaan, mutta lupaa perehtyä tapauksiin. Samalla kun hän lukee ja analysoi kirjojen tekstejä, hän haastattelee myös ihmisiä tapausten tiimoilta. Hän haluaa soveltaa tapauksiin länsimaista psykoanalyyttistä menetelmää eli profiloi tappajaa. Tällainen menetelmä ei ole Kiinassa tunn

Jälleen loistava Harry Hole kirja

Jo Nesbö Poliisi (2013) Edellisessä Aave nimisessä kirjassa avoimeksi jäi miten Harryn tarina jatkuu, vai jatkuuko se ollenkaan. Ainakin yhteen kysymykseen tuli heti vastaus. Kyllä, Harry Hole elää yhä ja voi hyvin. Ja jälleen kerran Oslon kaduilla liikkuu rikollinen, joka täytyy pysäyttää. Sairaalassa makaa koomassa mies, jota vartioidaan tiukasti. Hänellä on tärkeitä tietoja, jotka saattaisivat järkyttää koko Osloa. Hän kuitenkin kuolee ja mitään rikosta ei epäillä. Lisäksi Oslon poliisivoimilla on tärkeämpääkin tekemista. Kaduilla liikuu murhaaja, joka tappaa poliiseja. Häikäilemätön rikollinen tapppaa heidän omaa väkeään ja kukaan ei tunnu pääsevän tappajan jäljille. Ainoastaan surmapaikoissa on jotain yllättävän tuttua. Samaan aikaa Harry elää omaa elämäänsä. Hän on lopettanut poliisin työt ja opettaa poliisikoulussa tulevia seuraajiaan. Hän keskittyy täysillä uuteen elämäänsä,johon kuuluvat myös Raakel ja hänen poikansa Oleg. Oleg on saanut myös elämänsä kuntoon ja toipuu huum

Botswanan ensimmäinen naisten etsivätoimisto

Alexander McCall Smith Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii (1998) Precious Ramotswe perustaa isältään perityillä rahoilla Botswanan ensimmäisen naisten etsivätoimiston. Apunaan hänellä on tomera sihteeri ja valkoinen pieni pakettiauto. Mma Ramotswe on hyvin sydämellinen ihminen, mutta hänelläkin omat menneisyyden haamunsa. Hän nimittäin on kärsinyt aikoinaan kovasti onnettomassa avioliitossaan. Näin ollen hän on hyvin epäluuloinen miehiä kohtaan eikä halua mennä uudelleen naimisiin. Monet miehet myös epäilevät Mma Ramotswen kykyjä toimia yksityisetsivänä. Kirja kertoo Mma Ramotswenen ja hänen isänsä elämäntarinan. Isä työskentelee kaivoksissa, mutta palaa lopulta synnyinmailleen. Hän menee naimisiin ja saa tyttären. Vaimo valitettavasti menehtyy ja hänen ainoasta tyttärestään tulee hänelle hyvin tärkeä. Isä haluaa tyttärensä menestyvän liike-elämässä ja toivoo hänen perustavan perintörahoillaan yrityksen. Isänsä kuolinvuoteella Mma Ramotswe kertoo perustavansa yritykse