tiistai 12. marraskuuta 2013

Me, keisarinna



Laila Hirvisaari
Me, keisarinna (2013)

Me, keisarinna jatkaa Katariina Suuren fiktiivistä tarinaa siitä mihin Minä, Katariina kirja jäi. Katariinan puoliso Pietari kruunataan keisariksi, mutta hänen valtakautensa jää lyhyeksi. Katariina tekee vallankaappauksen kannattajiensa avulla. Hänet kruunataan keisarinnaksi ja hän aloittaa valtakuntansa vakauttamisen. Kaikki eivät tietenkään hyväksy Katariinaa uudeksi hallitsijaksi ja hän saa aluksi pelätä vallankaappausta.

Keisarinna muistelee elämäänsä ja hänen ystävänsä Leon tekee edelleen muistiinpanoja.
Hänen hallitsijakauteensa liittyy monia ikäviä muistoja. Hänen vierailunsa syrjäytetyn hallitsijan Iivanan luona, joka on lapsesta saakka elänyt vankeudessa, oli ehkä kirjan järkyttävin tapahtuma. Keisarinnalle raskaita muistoja ovat myös Turkin sota ja hänen rakkaan kamarineitonsa Fannyn menehtyminen. Kitkaa Katariinan ja Leonin välille tuovat maaorjuuden hiljainen hyväksyminen ja hänen lukuisat lahjat ja virat lukuisille suosikeilleen.

Kirjaa lukiessa ärsyynnyin itsekin siitä miksi Katariina ei lopettanut Venäjällä maarorjuutta, vaikka hän kutsui itseään valistuneeksi hallitsijaksi. Tietysti hallitseminen ei ole helppoa, vaikka olisikin yksinvaltias. Hallitsija on kuitenkin loppujen lopuksi riippuvainen aateliston mielipiteistä ja näin isoon asiaan kajoaminen olisi saattanut aiheuttaa melkoisen kapinan keisarinnaa vastaan.

Tämäkin kirja tarjosi melkoisen kattavan historian katsauksen, vaikka itse tarina oli fiktiivinen. Toisaalta hallitsijakausi oli ehkä monella tapaa stabiilimpi kuin hänen suurruhtinatar aikansa. Siksi tämä kirja oli välillä hieman tylsääkin luettavaa ja joitain asioita olisi voinut kertoa tiivistetymmin. Pidin kuitenkin siitä miten kirjailija oli inhimillistänyt tätä hallitsijaa, joka monella tapaa oli myös hankala ja itserakas. Uskon että Katariina kuitenkin välitti alamaisistaan, mutta ei aina osannut puuttua asioihin tarpeeksi tarmokkaasti.

Yhteenvetona sanoisin, että tämä myös on lukemisen arvoinen kirja. Kirja ei ehkä yllä ykkösosan tasolle, mutta hyvin taidokkaasti kirjoitettu kirja kuitenkin. Kirja päättyi myös mielestäni hyvin mukavasti. Raskaan elämän elänyt keisarinna löysi ikään kuin rauhan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti