maanantai 30. syyskuuta 2013

Isän katoaminen

Hisham Matar
Erään katoamisen anatomia (2011)


Nuorukainen Nuri on elänyt kahdestaan isänsä kanssa, kun hän kohtaa lomamatkallaan naisen, johon hän ihastuu syvästi. Valitettavasti Nuri on vasta kahdentoista ja näin ollen Mona on hänelle liian vanha. Toisaalta hän ajattelee, että hänen isänsä on Monalle liian vanha. Kuitenkin Monasta ja hänen isästään tulee pari.

Kirjassa kerrotaan Nurin onnettomasta rakkaudesta omaan äitipuoleensa. Katsellessaan isäänsä ja Monaa hän tuntee mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän alkaa toivoa, että saisi olla kahdestaan Monan kanssa. Hänen toiveensa totetuu eräänä päivänä, kun hänen isänsä katoaa. Yhtenä iltana isä kaapataan omasta vuoteestaan ja viedään pois. Nuri ymmärtää, että monet ihmiset ovat halunneet hänen isälleen pahaa ja ymmärtää itsekin olevansa mahdollisesti vaarassa.

Vuodet kuluvat ja Nuri kasvaa aikuiseksi mieheksi. Isän kohtalo on edelleen selvittämättä. Syyllisyys ja epätietoisuus painavat edelleen Nurin mieltä ja isän hahmo tuntuu olevan läsnä kaikkialla. Suhde Monaan on edelleen monimutkainen. Nurin on pakko saada puhua naisen kanssa, jonka kanssa hänen isänsä vietti viimeiset hetkensä. Tämä keskustelu onkin Nurille hyvin valaiseva. Kuitenkaan hän ei vaan lopeta toivomasta, että isä jonain päivänä palaisi kotiin.

Kirjaa voisi luonnehtia kuvailevaksi. Mielenkiintoista on myös se, että asioita "sanotaan" rivien välistä eikä suoraan. Kirjaillija kuvaa tapahtumia nopeasti, mutta Nurin ajatuksia ja tuntemuksia käydään läpi yksityiskohtaisesti. Nuri tuntee syyllisyyttä, kaipuuta, mutta toisaalta rakastaa palavasti. Hän tuntee olevansa yksin maaimassa. Äiti on kuollut, isä kadonnut ja hän ei koskaan voi saada rakastamaansa naista. Tarina itsessään on hyvin surullinen, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kiinnostava. Kirja tarjosi myös jonkinmoisen katsauksen arabikulttuuriin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti