perjantai 23. elokuuta 2013

In one person

John Irving
Minä olen monta (2012)

John Irvingin uusimmassa kirjassa pyöritään taas tuttujen teemojen ympärillä. Kirja kertoo Billy Abbotista ja hänen monimutkaisesta rakkauselämästään. Billy kuuluu teatteriperheeseen. Hänen isoisänsä ja hänen tätinsä näyttelevät paikallisessa harrastelijateatterissa. Hänen äitinsä taas toimii teatterissa kuiskaajana. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja Billy ei ole nähnyt koskaan isäänsä. Hänen perheensä on erikoinen. Äiti on hysteerinen, isoäiti ja täti tuomitsevia ja isoisä tykkää pukeutua naisten vaatteisiin.

Billy huomaa jo varhaisessa vaiheessa olevansa erilainen kuin muut. Hän on salaa rakastunut isäpuoleensa ja koulun painijoukkueen kapteeniin. Tosin hän tykkää myös tytöistä. Kirjastonhoitaja neiti Frost on yksi hänen ensirakkauksistaan. Myöhemmin tosin selviää, että neiti Frost on vähemmän neiti miltä hän vaikuttaa. Billy harjoittelee myös tyttöjen kanssa olemista ystävänsä Elainen kanssa, mutta heidän suhteensa on loppujen lopuksi enemmän toverillinen. Joka tapauksessa pienessä kaupungissa omat poikkeavat ajatukset kannattaa pitää omana tietonaan. Varsinkin oman perheensä naispuolisilta jäseniltä ne kannattaa salata visusti.

Billystä tulee myöhemmin kirjailija ja hän omistaa uransa seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvon edistämiseen. Hänen oma rakkauselämänsä on sotkuista. Hänellä on suhteita sekä miehiin että naisiin. Oman leimansa hänen elämäänsä lyö 1980-luvun Hiv-epidemia, joka tappaa monta hänen ystäväänsä ja tuttavaansa. Merkittävä tapahtuma on myös Billyn hänen isänsä ensikohtaaminen Espanjassa. Käy ilmi että isässä ja pojassa on paljon samaa...

Kirjan takakannessa oli New York Timesta lainattu sitaatti, jossa kerrottiin että kirja muistuttaa Garpin maailmaa. Samaa ajattelin itsekin varsinkin kirjan alkupuolella. Tässä kirjassa tosin erilaisuus ja sen aiheuttama suvaitsemattomuus oli entistä vahvemmin esillä. Kirja toisti mielestäni samaa kaavaa kuin edellisetkin. Päähenkilö(t) ovat kirjailijoita ja vanha tuttu harrastus paini on mukana kuvioissa. Vaikka itse kirjan teema ei sinänsä kosketa minua itseäni, kirja oli mielestäni varsin hyvin kirjoitettu. Kirja ainakin auttoi ymmärtämään, että biseksuaalina eläminen ei ole niin helppoa mitä saattaisi kuvitella. Silloinhan ei periaatteessa kuulu kumpaankaan "leiriin".Vaikka Irving poukkoilee monesti ajassa edestakaisin ja kuvailee pikkutarkasti asioita, ne eivät katkaise tarinan punaista lankaa. Voisin sanoa, että ainut häiritsevä asia kirjassa oli Billyn jatkuva ai-sanan hokeminen (siis ainakin suomennoksessa)

Vaikka tykkäsin kirjasta, minusta tuntuu ettei minulla ole siitä mitään sen kummempaa sanottavaa.

Se ei siis herättänyt mitään vaihvoja tunteita puolesta eikä vastaan.Luultavasti tämä johtuu siitä, että itselläni ei ole itse aiheeseen liittyviä vahvoja ennakkoluuloja tai muutakaan henkilökohtaista kokemusta. Mutta joka tapauksessa tämä oli lukemisen arvoinen kirja!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti