Siirry pääsisältöön

Oululaisen yksityiskytän tutkimuksia


Ari Paulow
Viidakkojuoksu (2004)

Viidakkojuoksu on ensimmäinen yksityisetsivä Jesse Hackmannista kertova kirja. Jesse on asunut muutaman vuoden New Yorkissa ja toiminut siellä yksityisetsivänä. Maa kuitenkin alkaa polttaa jalkojen alla ja hän joutuu pakenemaan. Jesse Hackman ostaa vanhalta ystävältään pubin Oulusta ja muuttaa takaisin kotimaahansa Suomeen. Pubin pyörittämisen ohella Jessa jatkaa myös vanhaa ammattiaan. Hän toimii Oulussa myös yksityisetsivänä.

Apteekkari Niemikarin tytär Pinja on kadonnut. Apteekkari palkkaa Jessen tutkimaan tapausta. Jesse saa nopeasti vaikutelman, että Pinja on liikkunut vaarallisessa seurassa ja käyttänyt luultavasti huumeita. Monet tahot eivät suhtaudu Jessen nuuskimiseen kovin positiivisesti ja niin alamaailman jäsenet kuin Pinjan lähipiirikin haluaa Jessen lopettavan tutkimuksensa. Hämmennystä herättää varsinkin Pinjan kaunis sisar Milla. Onko hän sekaantunut myös jotenkin Pinjan katoamiseen? Hän käyttäytyy oudosti ja vaikuttaa suhtautuvan isäänsä vihamielisesti. Monilla ihmisillä Pinjan lähipiirissä vaikuttaa olevan jotain salattavaa. Lisäksi Niemikarin apteekista näyttää kadonneen paljon huumeeksi luokiteltavia lääkkeitä. Jesse virittää ansan, mutta tekee vaarallisen virhearvioinnin.

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli lienee Oulun kuvaus. Suhteellisen vähän aikaa paikkakunnalla asuneena oli jännä aina paikallistaa missä mennään. Tapahtumat etenivät nopealla tahdilla ja väkivaltaa ei tästä kirjasta puuttunut. Tarinassa oli kohtuullisen hyviä juonenkäänteitä ja kirja oli ihan mielenkiintoinen. Minua häiritsi ehkä eniten se, että tapahtumat kuvattiin koko ajan Jessen näkökulmasta. Olisi ollut tarinan kannalta mielenkiintoisempaa jos kertojaa olisi välillä vaihdettu.Kirjasta tuli ehkä myös vähän Vares-dekkarit mieleen huumorinsa ja juonenkäänteidensä takia. Mikäli Ouluun sijoittuva dekkari kiinnostaa, niin kannattaa lukaista :)












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur