tiistai 26. maaliskuuta 2013

Harry Holen paluu

Jo Nesbö

Aave (2012)

Vihdoin viimein sain luettua Jo Nesbon Aaveen! Tutustuin Jo Nesbon Harry Hole kirjoihin pari vuotta sitten. Aloitin aikoinaan kirjasarjan lukemisen tuotannon loppupäästä Lumiukko nimisestä kirjasta. Se oli loistava ja jälkeen jäin koukkuun ja luin muutkin Harry Hole kirjat alusta saakka. Oikeastaan mikään näistä kirjoista ei ole jättänyt minua kylmäksi ja tämä "uusin" kirja Aave ei tee tästä poikkeusta. Kirja on alusta saakka otteessaan pitävää taattua Jo Nesboa.



Harry Hole palaa takaisin Osloon oltuaan poissa sieltä vuosia. Hän palaa takaisin vain yhdestä syystä; hänen on pelastettava Raakelin poika Oleg pulasta. Olegia syytetään narkkarin murhasta ja Harry ei voi uskoa Olegin olevan syyllinen. Vankilassa Harry tapaa väsyneen ja huumeriippuvaisen Olegin, joka kieltäytyy Harryn avusta. Käy ilmi että Oleg on uinut syvissä vesissä jo kauan ja sekaantunut huumeiden myyntiin. Kaupunkiin on saapunut uusi huumekauppias, joka on pitänyt otteessaan koko kaupunkia ja myös Olegia. Oleg halutaan tappaa ja Harry joutuu myös itsekin todelliseen hengen vaaraan selvittäessään todellista murhaajaa. Vaeltaessaan entisen kotikaupunkinsa kaduilla Harry joutuu kohtamaan menneisyytensä aaveet ja taistelemaan vanhaa tuttua vihollistaan alkoholiriipuvuutta vastaan. Saanko tämä mies koskaan rauhaa syyllisyydeltään? Samalla murhattu mies kertoo omaa tarinaansa, Harryn jatkaessa omaa taisteluaan.

Tarina on jälleen nerokas ja juonenkäänteet sellaiset, että Jo Nesbö onnistuu loppuun saakka hämäämään minua niin,etten arvaa syyllistä. Toisaalta se on synkkä tarina miehestä joka haluaa loppuun saakka uskoa että jonain päivänä kaikki on hyvin. Lisäksi Jo Nesbö kuvaa mielestäni varsin hyvin alkoholistin ja narkkarin ajatusmaailmaa. Miten yksi drinkki tai piikki voi olla tärkeämpi kuin mikään muu asia maailmassa. Tarina kulkee kohti surullista päätöstään.

Kirjan loppurarkaisu oli järkyttävä ja jään mielenkiinnolla odottamaan miten Jo Nesbö jatkaa tarinoitaan.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti